Kapuelas Deluxe Pilgrimage (or Journey to Nowhere)

Viimeisia viedaan

2010-06-02T02:39:00.000-07:00

Taas vain nopea tilannetsekki: olemme viettaneet pari paivaa moskovassa couchsurfaten (= yhteiso, joka tarjoaa sohvamajoitusta netin kautta), mika on osoittautunut todella toimivaksi ratkaisuksi muuten kalliissa maassa. moskova ylitti odotukset kauneudellaan ja lisaksi tapasimme hauskoja ja ystavallisia ihmisia, joiden kanssa vietimme myos eilisillan, jotain paikallista couchsurf-porukkaa siis. Rakennukset (mukaan lukien stalinin rakennuttamat seitseman suurta "palatsia") puhkovat kaupungin siluettia kuin disney-prinsessalinnat ja ortodoksikirkot muistuttavat satujen piparkakkutaloja, muuten arkkitehtuuri on todella klassista eurooppalaista, ei yhtaan mahtipontista ja ankeaa neuvostotyylia, mita kieltamatta odotimme.

Nyt olemme lahdossa uudella pikajunalla pietariin, vain neljan tunnin matka. asken kavimme ihmettelemassa uinuvaa lenin-herraa, joka naytti aivan vahanukelta punaisten lamppujen loisteessa..aika surrealistista. Mutta mika parasta, ostimme myos liput kotiin eli enaa ei tarvitse pahkailla venalaista lipputiskiviidakkoa - junan pitaisi olla helsingissa lauantaipaivana klo 12-13 paikkeilla.

Ses snart!

matka jatkuu siperiassa

2010-05-24T22:36:00.000-07:00

nopea paivitys irkutskista ennen junan lahtoa...

Saavuimme irkutskin takatalveen lauantai aamuna; harmaa pilvikeli ja rantaa, lampomittari naytti plus kahta. pikku silmut tai hiirenkorvat tosin paljastivat, etta lampimampaakin oli ollut. rajamuodollisuudet mongolia-venaja-rajalla kestivat vain reilut seitseman tuntia, joten olimme kai aika onnekkaita...silti kielimuurin takia olimme ymmartaneet hieman vaarin junamatkan keston, joka oli ajatellun noin reilun kahdenkymmenen tunnin sijasta noin 30 eli vietimmekin kaksi yota junassa. matka oli silti rattoisa, koska jaoimme hytin kahden varsin puheliaan ja ystavallisen singaporelaisen kanssa shakkia ja monopolia pelaillen.

hostellimme irkutskissa on ollut todella mahtava, homestay ja todella ystavallisia venalaisia nuoria hostaamassa. ensimmaisena paivana kuuma vesi oli poikki, joten etsimme paikallisen banjan, jossa kylpea. paikka oli taynna venalaisia lauantaisaunojia, mutta se poikkesi suomalaisesta siten, etta loylytila oli todella kuuma ja kostea ja siella kuuluu viettaa vain muutama minuutti koivuvihdalla itseaan laimaytellen (tosin naisten puolella mikaela todisti eraan rautamummon paiskovan itseaan havuvihdalla..). banjan jalkeen jatkoimme palelua kaupungin vihlovassa rannassa kiroillen, koska lampimat vaatteet jaivat suomeen, eika mongoliasta loytynyt mitaan budjettitavaraa (itse sain mukaan vain villapaidan ja nahkahanskat, nomadeilla oli hauskaa nauraa kangaslenkkareilleni omissa nahkabuutseissaan). seuraavana paivana otimme bussin baikalille ja siella vietimme yon ja seuraavan paivan. todella kaunis paikka kirkkaine vesineen, lumihuippuvuorineen ja eramaineen - mutta tahan vuodenaikaan viela todella kylma, kun tuuli kay vuorilta, mutta mita olisi siperia ilman pienta palelua? niinpa mekaan emme tehneet mitaan pitkia vaelluksia, vaan nautimme paikallisista kalaherkuista, jotka ovat suht halpoja (kokonainen siikaa muistuttava savustettu puolen kilon kala maksaa noin kaksi ja puoli euroa, soimme kuusi). palatessamme irkutskiin todistimme kesan paluuta, paiva lamotilat kiepuvat taas kahdenkympin paremmalla puolella ja hiirenkorvat kasvacat silmissa, aika suomalainen kevat!

nyt suuntaamme kolmenkymmenen tunnin etapille paamarana tomsk - siperialaisen pitsipuuarkkitehtuurin mekka, aivan keskella venajaa. siella pari yota ja sitten moskovaan.

korta fiilisar fran sibirien

2010-05-21T19:35:00.000-07:00

Privjet kamrater, en halsning fran granntanten Moder Ryssland!

Ulanbator var en mysig stad och hade en mystisk charm over sig, trots den karga sovjetprageln. mongolien overlag ett intressant land som lyckats bevara mycket av den traditionella nomadlivsstilen, ganska opaverkade av vasterlandets frestelser. vyern, med kullar, floder och grasslatter var valdigt vackra men ganska trakiga i langden, jag tror att man som finlandare, van med ganska sa mangsidig natur, efter en stund skulle bli le pa enformigheten. det som jag fann speciellt spannande var de vilda hastarna, i mongolien finns det 13 hastar pa en manniska!!!

Vi borjar narma oss hem nu. Efter att ha susat genom Sibirien 2 natter nu, ar vi antligen har hos grannen, moder Ryssland. Det var en lange vantad stund, da de endast 8 timmar langa gransformaliteterna mellan mongolien och ryssland var over och vi antligen kunde celebrera det faktum att det endast ar en grans som skiljer oss och hem at (vi oppnade en mental skumppaflaska, vid nasta grans ar det champagne som galler). myrorna i byxorna blir allt fler och fler for varje kilometer vi narmar oss finland. varlden borjar sa smaningom bli passlig for kapu igen, anda sedan indonesien har han varit for stor for bussar, bilar, sangar, djungeln, dorrar mm.. mm.. men de har rysslanningarna borjar vara av samma vikingastorlek som vi finnar :). som kupesallskap i taget hade vi tva singaporeaner, som vi nu spenderat nagra dagar med har i irkutsk och listvyanka (vid baikal sjon). jag har haft lustigt at nar de varit sa radda for de "stora" rysslanningarna; har aldrig tankt pa att det inte endast e vi som tycker att asiater ar sma, utan att det ju faktiskt innebar att de uplever oss som ganska stora, lustigt! det var rolig omvaxling att se pa ocksa nan annans ansikte an varandras men de bekraftade ocksa vara aningar om folk uppvuxna i singapore: de var verkligen blasta och blaogda, uppvuxna i en bubbla, de visste valdigt lite om hur varlden ligger och mangen misar som ryms i den. samtidigt var de sa separerade fran naturen som en manniska kan vara plus att de helt a allvar tyckte att var ryska host maste vara en masterkock da hon bjod pa kokt potatis och en enkel sallad.och kulturlosa, nar vi kunde beratta om bade ryska och finska traditioner av alla de slag verkar singaporeaner inte ha nagon egen kultur eller egna traditioner over huvudtaget.

det kanns bra att vara i sibirien nu, det var ju lite malet med hela resan.. men skulle en resa till sibirien vara komplett utan frysande och flunsa? vi har varit utrustade for hetta och solsken, ej for sno, slask och minusgrader. nu antligen har varen kommit igang har ocksa och vi tror att vi inte behover frysa mera. har i irkutsk badade vi bastu for forsta gangen pa laaange.. den ryska banyan ar ganska lik var bastu, men hetare och fuktigare. och om det ar mojligt sa ar ryssarna annu hardare bastubadare an vi finlandare, de spenderar timvis dar, skrubbar och polerar, tvattar och badar, dricker ol och ater emellan, tills de skiner och blanker!

vi gjorde en kort utflykt over en natt till byn listvyanka vid baikal sjon. det var en ganska tyst inte sa handelserik stad. det var skont att ata harliga varmrokta omuler (en fisksort som endast lever har, paminner om sik, suermumsigt) vid stranden och se pa de snotackta bergen pa stranden mittemot och bara flanera lite i solskener och ta det lugnt. det borjar vara det skedet av resan att jag int riktigt kan ta stress, hets och motgangar, vill bara att allt ska ga latt och lugnt till.. vilket ej ar sagt nar man skall ha och gora med ryska biljettforsaljartanter. tyranniska javlar!

vyerna fran tagfonstret har varit fantastika, sibirien ar verkligen statligt och mycket vackert: det har varit roligt att fran tagfonstret folja med hur naturen, husen, manniskorna blir allt familjarare och vi borjar kanna oss hemma igen. butikshyllorna ser inte heller langre sa konstiga ut och vi njuter av morka brod och tomat och gurka.

om ett par timmar fortsatter vi mot den lilla sibiriska staden tomsk, varifran vi har den langsta tagresan framfor oss, 56 timmar till moskva. sen st.petersburg. sen helsingfors.

puss och hej leverpastej!

P.S.

2010-05-20T03:34:00.000-07:00

Unohtui eilen mainita, etta blogipaivityksia ei viimeaikoina ole juuri herunut, koska aikataulut ja nettimahdolisuudet eivat aina ole oikein kohdanneet ja viimein kiinassa emme paasseet blogisivulle lainkaan (monista muista sivuista puhumattakaan). Kannykatkaan eivat viela toimi, mutta luulisimme, etta tilanne paranee, kun ylitamme venajan rajan ensi yona.

Vietnam - Hong Kong - Kiina - Mongolia

2010-05-06T22:36:00.000-07:00

terveiset Ulan Batorista, seuraavassa viimeinen kuukausi pahkinankuoressa - aukot voimme tayttaa sitten Suomessa...

Mekong Deltasta suuntasimme Etela-Vietnamin entiseen paakaupunkiin Saigoniin/Ho Chi Minhiin, miljoonien moottoripyorien kaupunkiin. Siella saimme ehdottomasti matkan parhaat ruoat, jopa Kapun tilaamat sammakot olivat melkein herkullisia - puhumattakaan chili beefeista, morning glory nuudeleista, katkaravuista, ankkakeitoista ja hedelmista, eika tassa kohtaa sovi olla mainitsematta paikallista ravintoloiden panemaa olutta, 50 c/reilu litran kannu! Hengattiin lahinna kodikkailla backpacker/turisti alueilla, mita nyt kaytiin katsomassa pakolliset keskustanahtavyydet, jotka olivat aika peruskauraa. War remnants museum ja taidemuseo gallerioineen sita vastoin olivat todella mielenkiintoisia ja ajatuksia herattavia ja kertoivat paljon vietnamilaisten suhtautumisesta maahansa ja historiaansa. In alles Saigon oli siisti mesta, liikenne aika kaoottinen, ihmiset elivat kuin sillit purkissa, mutta eipa se nayttanyt heita haittaavan: mummot nukkuivat kaduilla kansituoleissa ja kokonaiset perheet sikin sokin pitkin lattioita jne.. Finns det hjarterum sa finns det stjarterum!

Saigonista jatkoimme junalla Hoi Aniin, vanhaan kauppakaupunkiin, jossa sekoittuvat japanilaiset, eurooppalaiset ja vietnamilaiset vaikutteet. Kaupunki oli tapotaynna raataliliikkeita (toi mieleen lahes jotkut raatalimessut) ja turistiravintoloita. Itse kaupunki oli aika idyllinen mataline taloineen ja kapeine kujineen, mutta aika tylsa ja yli 200 raataliliiketta 75 tuhannen asukkaan kaupungissa menee vakisinkin overiksi. Aidyimme aluksi kuitenkin hieman shoppailemaan ja ikkunaostoksille ja lopuksi lankesimme teettamaan kostyymit: Kapulle cashmere-villainen puku ja Mikaelalle silkkinen mekko. Pukuja odotellessamme suuntasimme vuokrapyorilla muutaman kilometrin paahan rannalle - emme todellakaan olleet kuulleet mistaan ihmeellisista rannoista, joten hammastys oli suuri, kun edessa avautui lahes koko reissun hienoin ranta: turkoosi ihanan viilea meri, valkoista hiekkaa ja palmuja luonnollisina aurinkovarjoina. Meilla oli tietenkin riippumatot ja aamiaispicnic mukana, joten meno oli aika taydellista. Paivan paatteeksi oli aika tehda reissun toistaiseksi ensimmainen lentorahtilahetys...

Hoi Anista koukattiin Hanoin kautta pohjoiseen vuorille. Siella maistettiin pitkasta aikaa raikasta vuoristoilmaa ja nukuttiin kunnon peitoilla - ilman tuulettimia ja kaipailtiin lamminta suihkua, jota ei lupauksista huolimatta saatu! Tukikohtana toimi sootti vuoristokaupunki Sapa, josta ajettiin joka paiva skootterilla patikkaretkille. Maisemat olivat mahtavia ja paikallisten vuoristoheimojen kulttuuri teki todellisen vaikutuksen: hienot perinnepuvut (Mikaela osti yhden), idylliset riisipengerkylat ja ystavalliset ihmiset jattivat sellaisen fiiliksen, etta jonain paivana on palattava paremmalla ajalla...

Sapasta alkoi rankka matka kohti Hong Kongia: juna Hanoihin, siita taksi, minibussi ja viela minimpi bussi seka moottoripyora Kiinan rajalle, sitten kavelya rajan halki (Kapua ei meinattu paastaa maahan, paitsi huolellisten nimikirjoitusnaytteiden jalkeen ja neljan virkailijan sumputuskuulustelun jalkeen), rajalta taksi kaupunkiin, josta bussilla isoon betonihelvetti Nanningiin. Nanningista paasimme parin taksimatkan jalkeen takaisin samalle bussiasemalle jolle olimme saapuneet, koska junat Hong Kongiin olivat taynna. Meilla kavi kuitenkin todella hyva tuuri, etta saimme paikat fancysta yobussista peteineen Hong Kongiin. Taas uudet rajasaadot, jonka jalkeen bussi jatti meidat lentokentalle, josta ihana vapaaehtoisopas (tosiaan: Vietnamissa ja Kiinassa kukaan ei puhu englantia, joten ihana siinakin mielessa) neuvoi oikeaan bussiin ja Hong Kongin keskustaan.

Ensimmaisena iltana Hong Kongissa lahdimme kameraostoksille (puhelinongelmien takia emme saaneet Ilaria kiinni ennekuin seuraavana paivana), mutta houkuttelevien hintojen takaa paljastui sama raaka huijausmeininki kuin niin monessa paikassa muuallakin - emme vain osanneet odottaa sita merkkiliikkeiden ja pilvenpiirtajien keskella: Kapu vilautti korttia hieman liian aikaisin ja sovittuja kameroita ei yhtakkia ollutkaan saatavilla. Parin tunnin riitelyn (koko ajan myyja valehteli pain naamaa) jalkeen jouduttiin suostumaan semi varmaan, mutta kalliimpaan diiliin. Saatiin kuitenkin suurinpiirtein se mita haluttiin, eli canonin eos 550D:t, mutta jalkeenpain kelattuna olisi ehka pitanyt soittaa poliisit ja perua kaupat. No, tulipahan opittua kantapaan kautta asiointi kiinalaiten kanssa, jotka ovat todella tunnekylmia ja epaempaattisia kapitalisteja par excellense. Alkuharmistuksen jalkeen vietettiin rattoisaa aikaa Ilarin ja vaihtarikumppaneiden kanssa lahinna kaupunkia katsellen - tosin lipsahdettiin vahan baarien puolelle...

Hong Kongista jatkoimme Pekingiin, jossa oli tarkoitus viettaa muutama paiva ja kayda lapi pakolliset nahtavyydet: Tiananmen, Kielletty kaupunki ja muuri. Junalipputiskilla tuli suunnitelmiin vahan muutoksia: juna Ulan Batoriin menee kaksi kertaa viikossa perakkaisina paivina, joten piti valita seuraavan paivan juna tai viikko Pekingissa. Talla aikataululla Peking ei mielestamme ollut paikka, missa haluaisimme viikkoa jumittaa, joten visiitti Pekingissa jai kahden vuorokauden mittaiseksi. Kaytiin Tiananmenilla, joka oli ehka tylsin nahtavyys ikina, eika oikeastaan loydetty betoniviidakon keskelta mitaan muutakaan mielenkiintoista, paitsi Art district, jossa asuimme. Ikava kylla emme sielakaan kerenneet kaymaan yhdessakaan lukuisista mielenkiintoisista gallerioista (koska otimme ennen tietoa aikatauluista vahan liian rennosti hostellilla taiteillen).

Lahdimme Pekingista kuitenkin kevein mielin kohti Ulan Batoria, alkoihan ensimmainen Trans-Siberiaetappi ja kotimatkammekin (kaiken seikkailun keskella koti-ikava on hiljalleen ruvennut heraamaan) tavallaan siita. Emme jaaneet Pekingia kaipaamaan, mutta yhdeksi pettymykseksi junaraiteet kulkivat uusia tunneleita pitkin, emmeka nahneet vilaustakaan kuuluisasta muurista, lame! Juna kulki aluksi mahtavien vuoristojen halki, jonka jalkeen hienoinen hiekkapolyn kary paljasti, etta olimme saapuneet Gobin autiomaahan. Rajalla juna karkasi meilta pyoranvaihdon ajaksi (kiskot Kiinassa ovat leveammat), jolloin kittasimme bissea Eurooppaan matkaavien aussien kanssa. Ulan Batorista jatkoimme heti seuraavana paivana ekoretkelle (eli skippasimme Land Roverit ja 90 % retken hinnasta pitaisi menna suoraan perinteisen nomadielaman turvaamiseen maaseudulla) Tereljin kansallispuistoon mongolinomadien huomaan. Siella vietimme 4 paivaa matkustaen jurtasta jurttaan (Mongolialainen teltantapainen erittain viihtyisa asumus) harkakarryilla ja hevosilla ratsastaen. Mikaelahan on kokenut ratsastaja, mutta Kapulle oli aika uusi juttu laukata pitkin Mongolian tasankoja - seuraavana paivana kylla huomasi, ettei paassyt ihan samaan rytmiin pollen kanssa. Mongoliassa hevoset ovat kuitenkin onneksi aika pienia, mika pienensi kynnysta nousta satulaan (joka muuten on aika epamukava kapistus taalla), mutta toisaalta myos aika villeja..

Saapuessamme eraalle jurttatilalle paasimme osallistumaan myos pikkukilien joukkokastraatioon: olimme tuskin kerenneet heittaa kamamme nurkkaan, kun tilan vaki viittoili meidat pihalle ajamaan satapaista lammas/vuohilaumaa aitaukseen, jossa ilmeisesti kaikilta vuoden sisaan syntyneilta karitsoilta ja kileilta leikattiin kivekset pois. Kapun tehtava oli pyydystaa pikkukileja ja toimittaa ne operoitaviksi, kun taas Mikaela hatisteli aikuisia elaimia pysymaan aloillaan aitauksessa. Toimituksen jalkeen nautimme luonnollisesti keitettyja kilinkiveksia (maistuivat ihan keitetylta kananmunalta) vodkan kera - aikamoinen kokemus!

Neljan paivan jalkeen saavuttiin takaisin Ulan Batoriin. Viimeinen paiva Tereljissa oli sateinen ja kylma, tuli jopa rantaa. Muuten paivalampotilat ovat olleet kahdessakymmenessa ja tanaan oli etenkin todella lammin paiva - nautittiin siita kiipeamalla kaupunkia ymparoiville kukkuloille picnicille. Metsat ja kukkulat ovat viela ihan ruskeita ja harmaita, mutta kevat on selvasti nyt kaynnistynyt ja vihertavia laikkuja ja silmuja puissa on siella taalla. Kuulttin myos toiseen suuntaan matkustavilta hollantilaisilta etta Baikal jarvi oli viela puolitoista viikkoa sitten puolen metrin jaassa, mutta toivottavasti Siperiankin kevat on jo yhta hyvassa vauhdissa kuin taalla. Huomenna jatkamme matkaa kohti Irkutskia, mutta venalaiset rajamuodollisuudet vahan hirvittavat, koska olemme kuulleet niiden kestavan kyseisella raja-asemalla jopa 12 tuntia. Mongoliassa on ollut kaikin puolin mahtavaa, mutta jai myos sellainen fiilis, etta olisi joskus hauska nahda maa kesalla kun kaikki on vihreaa...

Paljon terveisia kaikille, meilla on jo tosi kova ikava kotiin - enaa muutama viikko ja reilu 6000 kilometria niin nahdaan!

Arelosa Phnom Penh till mytiska Vietnam

2010-04-23T05:28:00.000-07:00

Efter Angkors tempel tog vi bussen till det arelosa Phnom Penh, som visade sig vara en riktigt sot och hanterbar stad. Om man ar ute efter droger, ar nog Phnom Penh the city, varannan typ pa gatan forsokte salja oss en tuktuk ride, varannan fragade forsiktigt om vi var intresserade av "smoking". Vissa nojde sig med att man gick forbi eller skakade pa huvudet, andra funderade daremot till nast om kanske kokain faller oss i smaken, eller kanske opium.. Vi spenderade vara dagar i Phnom Penh med lite historialektion och mycket ta det lugnt i form av flanerande pa stan, atande, drickande och sovande.

Allt ar inte guld som glimmar, utom i kambodjanska kungens palats... Vi ville besoka det kungliga palatset med dess silvergolv, Buddhastaty av 90 kg guld utsmyckad med 2038 diamanter plus den enorma kristallbuddhan. Tyvarr hade kungen bestamt sig for att vara hemma just da sa de va stangt for besokare, better luck next time.

Daremot tog vi del av lite "kultur" i Tuol Sleng/S-21 fangelset, Khmer Rouge "sakerhetsavdelning", for folk misstankta for "spionage". Folk torterades till dods pa de mest sadistiska vis... och varfor? Joo for att nagra typer hade bestamt sig for att "Nu ska det odlas ris".. "i mangder". Detta pa en nagot vacklande "kommunist/maoistisk" grund: typ tillbaka till ett agrarsamhalle. Hur slutade denna nagot naiva och inte sa valplanerade ide, i att 25 % av kambodjanerna blev blodigt slaktade?

Alla "evakuerades" alltsa till landet for att borja odla ris. Man blev skilda fran kvinnor och barn fran sina foraldrar, perus diktatur att fostra barnen till det nya systemet. De sku forstass inte heller ga i skola, ja hogt utbildat folk sku ju faktiskt dodas, och folk med glasogon med. Skit alltsa i all sorts utbildning, urbant liv, konst, traditioner och kulturskapande och borja odla ris. Aijoo, utover risodlandet skulle man salja en del av det till andra kommunistlander, for att kopa vapen!! Som vanligt for diktaturer, sparade de har ut: man lyckades forstass inte odla sa mycket ris som Pol Pot raknat ut, han hade kanske glomt beakta i rakningarna att man i Kambodja endast kan odla ris halva aret. Vilket valjer man da om man inte har tillrackligt med ris for att mata folk och kopa vapen? Kopa vapen forstass! I alla fall inte mata folket. Nar folk e hungriga e dom ocksa missnojda o nar folk e missnojda e de endast en man som kanner sig hotad. Soppan for diktatorsparanoia e kokad.

Man kan inte med ord beskriva de kanslor som vacktes nar man gick runt i korridorerna av den fore detta skolan, nufortiden inpaketerad i taggtrad, sag pa bilderna av fangarna och tankte pa att int en enda av dem kom ut harifran levande. Noggrant se pa de manskliga ansiktena, minerna, forsoka se den har manniskan livslevande framfor sig. Med sina tankar, kanslor, historia. Tanka pa det liv de levt som slutat har. I tortyr. Liv som slutat med falska bekannelser av brott man ej begatt, angivandet av lika oskyldiga slaktingar och vanner. Och igen varfor? For ris! Det finns ingen vettig forklaring.. en totalt forvrangd varldsbild, psykos, diktatorsparanoia?? Varfor e folk sa oformogna att erkanna att de gick for langt, lat oss sluta leken forran de e for sent. De va en av de dar stunder nar man forsoker fa saker att ga ihop i ens huvud, forsoker se alla pusselbitar framfor sig och forklara for sig sjalv vad som forsigick i de huvuden som skapade det har maskineriet. Vid sidan om det har ar det den lilla psykologen i en som pa ett annat plan forsoker forklara vad som gick snett?!? Nar man star infor sanahar grymheter nojer man sig icke med oidipuskomplex, franvarande pappor, fixationer och genetiska anlag.. Hupa, hjalp mig! :)

Som overallt i Kambodja, marktes aven denna stad av rodkhmerernas terror. Att det finns manniskor som efter 30 ar varje dag maste paminnas om det skit de traskat i. Fattigdomen och landminsoffren var narvarande pa gatorna i form av tiggare av alla de slag. Man kanner sig ofta sa grym nar man gar forbi dessa manniskovrak, ensamma sjalar i vimlet av storstader. Man sku ha lust att krama dem, saga at dem att stiga upp, att varlden int e sa grym som du tror. Men ofta kan man inte ens le at dessa folk, det ar som man skulle ha en instinkt att blunda at den sorts misar man inte kan gora nagot at. Det ar synd att historien paminner om sig pa detta vis, det rotlosa folk som krig lamnar bakom sig.

Fran Phnom Penh, puttrade vi langs med Mekong flodens sagolika landskap ner till Chau Doc och det mytiska Vietnam. Hittills alskar ja det: risplockarhattarna, marknaderna, cyklarna, de leende manniskorna, maten... fast ja hatar kaffet har. Ibland har vi nog undrat hur man ens kan salja vissa produkter under namnet kaffe. I Vietnam ar det omojligt att glomma bort var man ar, de vackra roda flaggorna med den gula stjarnan i mitten finns overallt! Imorgon skall vi till Can Thos flytande marknad, start 5.30!!! pa morgonen for att se soluppgangen pa Mekong, ser fram emot det!

Saknar morkt brod, ost, kaffe, egen sang (sangarna har luktar) och er!! Kram!

M

Phnom Penhista idylliseen Mekongin suistoon (ja pari huomiota puna-khmereista)

2010-04-23T05:27:00.000-07:00

Siem Reapin jalkeen vietimme muutaman paivan Kambotzan paakaupunki Phnom Penhissa - ihan mielenkiintoinen paikka, mutta luonnollisesti paljon primitiivisempi kuin aikaisemmat paakaupungit, joissa olemme vierailleet. Infrastruktuuri on viela aika kehitysmaatasoa katujen tulviessa vahankaan rankemmasta sateesta ja sahkojohtoja roikkuu sellaisisssa mytyissa, etta empa valittaisi taalla sahkomieheksi ruveta.. Autoja on myos aika harvakseltaan, mutta kaksipyoraisia sitakin enemman. Porukka tuntuu myos noudattavan aivan kummallisia koodistoja: liikenteessa mennaan molempaan suuntaan milloin millakin puolella ja risteyksissa pujotellaan aika kaoottisesti - teiden ylitys tuntuu valilla aika hurjalta. (jos haluat seurata vain matkakuulumisia, etka valita puna-khmer syva-analyysista, siirry monta kappaletta alas!)

Jatimme puna-khmerien killing fieldsit valiin, mutta vierailimme Tuol Slengissa eli entisessa S-21 security prisonissa. Paikka toimi vuosina 75-79 puna-khmerien kidutuslaitoksena, jonka noin 17 000:sta vangista vain seitseman selvisi elavana ulos. Entinen koulu oli muutettu ensin vankilaksi ja nyt se toimii kansanmurhamuseona; luonnollisesti rakennus piti sisallaan lahes synkinta tavaraa, mita ihminen voi kuvitella, mutta itse museo oli toteutettu aika tyylikkaasti ilman, etta julmuuksilla massailtiin turhaan. Perehtyessa seinilla roikkuviin puna-khmer-projektia kuvaaviin tarinoihin, kirjoituksiin yms. tuli kylla taysin absurdi olo. Onhan kauheuksia ennenkin ollut, mutta yleensa siella takana on edes jonkinlainen ymmarrettava motiivi tai uskomus. Esimerkiksi samaan never again-kategoriaan kuuluvilla natseilla oli edes jonkinlainen (jokseenkin ymmarrettava) rotuun, kulttuuriin ja kansankuntaan liittyva ideologia omien hirmutekojensa takana, mutta enta pol potilla ja khmer-rougeilla: tehda ihmisista riisintekokoneita ilman minkaanlaista omaa kulttuuria.

"It is better to arrest ten innocent people than letting one guilty go free"

- Khmer-Rouge

Homman piti menna jokseenkin nain: tyhjennetaan kaupungit ja tehdaan kambotzasta mahdollisimman agraarinen valtio, kaikki feodaalinen, porvarillinen ja kapitalistinen on lakkautettava - raha muun muuassa, ihmiset sijoitetaan Angkarin (koneisto, systeemi tms.) toimesta yksikoihin viljelemaan riisia (12-14h/pva), lapset erotetaan vanhemmistaan, ihmiset eivat saa valita omia puolisoitaan, kaikki juhlat, seremoniat ja uskonnot on kielletaan (paitsi pakkohaat, joissa naitetaan Angkarin valitsemat ihmiset koruttomasti toisilleen), luodaan saman tyylinen ilmiantosysteemi kuin neuvostoliitossa pahimmillaan ja lopuksi vainotaan kaikkia vahankaan mitaan sivistysta saaneita (kirjoitustaitoisia, ihmisia, joilla on silmalasit, iso maha [statussymboli!], kielitaitoisia, ammattitaitoisia jne. Khmer-rouget teloittivat kaikki entisen hallinnon kanssa vehkeilleet opettajia, poliiseja ja laakareita myoten, myos kaikki munkit tapettiin).

Taman kaiken takana oli tavoite ravinnollisesti omavaraisesta maasta, joka saisi ylimaaraisesta vientiriisista valuuttaa, jolla ostaa aseita, tyokaluja jms. Tosiasiassa khmer-rouge-johtajat kayttivat riisisadon siina maarin vientiin, ettei jaljelle jaanyt tarpeeksi edes siemenriisia, nalkaisista kansalaisista puhumattakaan. Maan laaketeollisuus annettiin lukutaidottomien maalaistyttojen/naisten hoidettavaksi ja laakereseptit olivat kuin suoraan huonosta komediasta. Myos sairaalat tyhjennettiin, jotta ihmiset saataisiin maaseudulle. Nalanhadan, vakivaltakoneiston ynna yhteiskunnallisten epaonnistumisten takia kambotzalaisista kuoli neljana khmer-rouge vuotena noin 25% (sodan jalkeen 70% kansasta oli naisia) ja jaljelle jaaneet olivat erotettu omaisistaan, ystavistaan ja revitty irti kotiseuduiltaan. Lisaksi nelja vuosikertaa vastasyntyneita lapsia oli kasvanut ilman minkaanlaista perhe-elamaa maassa, jossa kukaan ei voinut luottaa kehenkaan...ei sen takia, etta luotaisiin maailma, jossa kaikilla olisi parempi olla, vaan jotta saataisiin enemman riisia ei-feodaalisilla ja ei-kapitalistisilla rakenteilla, miksi?

Mietin myos 1900-lukua ylipaansa, mita ihmisille silloin oikein tapahtui? Britti-historijoitsija Hobsbawm nimittaa sita nimella age of extremes, ja sita se on ollutkin: miettikaa ensimmaista maailmansotaa ja sen kansanmurhia, toista ms:a holokausteineen, dresdeneineen, hiroshima-nagasageineen, sisallissotia suomessa, espanjassa, irlannissa, venajalla ja myohemmin lahes jokaisessa saharan etelapuolisessa afrikan maassa, siirtomaahallintoa, kylman sodan sotilasjunttia etela-amerikassa, CIA:n toimia ja jenkkeja ylipaansa, itablokin vakivaltakoneistoa, vakivaltaisia diktatuureja oikealla ja vasemmalla, lahi-ita, irak-iran ja kurdit, lisaa kansamurhia 90-luvulla ..balkan..ruanda... 1800-luvulla Marxin mukaan filosofit olivat vain analysoineet maailmaa, kun tehtavana on sen muuttaminen. 1900-luvulla ihmiset yrittivat todella muuttaa maailmaa. Luulen, etta vika oli nopeudessa ja koossa, mutta ennen kaikkea ideologioissa ja keinoissa: molemmat olivat jotain, mita ihmiset eivat kestaneet. Ideologiat eivat kohdanneet todellisuutta samalla, kun kaytossa olivat aseet ja keinot, joita ihmiset eivat osanneet kayttaa. Kaiken ja kaikkien piti muuttua aina paivassa: kaikki oli yhta totaalista vallankumousta, hyvat voittavat pahan ja silloin keinoilla ei ole valia - se on lopputulos, joka lasketaan. Se, mika unohtui, olivat yliyksilolliset rakenteet ja kulttuuri, joita ei voi muuttaa paivassa - seka muutama psykologinen lainalaisuus, joiden perusteella nayttaisi silta, etta suurin osa ihmisista tekee aika pitkalti niin kuin kasketaan (juuri laumassa, yhteiskunnassa, siis), mutta ei heista hetkessa kuitenkaan sydameltaan tule sen enempaa kommunisteja kuin muitakaan ideologian mukaisen elaman tunnustajia...Luulen, etta monet vain haluaisivat elaa elamaansa erossa aarimmaisyyksista...Zizek taisi osua suomen vierailullaan naulan kantaan kehottaessaan ihmisia ei enaa suin pain muuttamaan maailmaan, vaan hiljentaa, jopa pysahtya, hetkeksi tulkitsemaan sita. Saapa nahda kuinka kay.

Kun tahan soppaan lisataan 5-10 vuotta sisallissotaa ennen punakhmereja, massiiviset jenkkipommitukset vietnamin sodan aikana ja vetaytyvien punakhmerien maamiinoitukset (jatkuivat 90-luvun loppuun muiden satunnaisten taistelujen kanssa), saadaan sodan repima yhteiskunta varmasti sanan syvimmassa merkituksessa. Jalleenrakennusta viivastytti eras kansainvalisen politiikan ja YK:n voimannaytoista: vietnamin avulla syrjaytetty khmer-rouge-johto edusti kambotzaa ainoana kansainvalisesti tunnustettuna hallituksena YK:n yleiskokouksissa vuoteen 1998 asti (pol pot kuolee) - olikohan jenkeilla pieni katkeruus omasta vietnamkampanjastaan + hurraa veto-oikeus! Vasta 2000-luvulla on alettu puhumaan oikeudenkaynneista khmer-rouge-johtoa vastaan ja nama onneksi alkoivatkin kansaivalisen poikkeustuomioistuimen alaisuudessa vuonna 2007 - joukossa mm. entinen s-21 vankilan johtava upseeri.

Tata taustaa vastaan kaduilla tyoskentelevat/kayskentelvat lapset ja maamiinojen silpomat kerjalaiset muodostavat aika rankan ja surullisen kontrastin muuten niin ihastuttavalle maalle; sodan jaljilta laittomat aseet, katujen kulmissa paivystavat huumekauppiaat ja ilmeisesti myos lapsiprostituutio ovat masentavan yleisia - mutta toisaalta, ainakin itse uskoisin vahvasti, etta maa on nousemassa ylos traumaattisesta menneisyydestaan, mutta yhteiskunnan vinoutuneiden rakenteiden takia ulkopuoliselle avulle on todella tarvetta. Mikali haluatte lahjoittaa rahaa hyvantekevaisyyteen tai harkitsette vapaaehtoistyota, suosittelen todella harkitsemaan Kambotzaa - maata, joka on saanut vahan liikaa kantaakseen...

No joo, synkistelyt synkistelty! Meilla oli todella hauskaa Kambotzassa ja paikallinen khmer-keittio kuuluu ehdottomasti reissun parhaisiin, lisaksi halvat hinnat ja laid back-kulttuuri tuhansine riippukeinuineen iski kylla meikalaisiin, ostimme itsekin hammockit, joissa levyttelimme joen rannassa ja Angkorin temppeliviidakossa.

Pnhom Penista otimme jokiveneen (juuri sellaisen puisen aidon, jossa moottori pauhaa ja penkit ovat kovia - mutta tamakin vasta kovien neuvottelujen jalkeen, kun paikalliset haluavat aina, tottakai, myyda hienoja, kalliimpia ja nopeampia ilmastoituja lasikuituvenematkoja, jotka tuovat mieleen bussin tai lentokoneen eli what's the point?) ja purjehdimme alas Mekongia kohti Vietnamia. Matkan alussa joki oli satoja metreja levea, eika rannoillakaan ollut paljoa nahtavaa. Vietnamin rajan jalkeen saavuttuamme varsinaiseen suistoon alkoi todella unohtumaton ja siisti venematka: puokkoilimme valilla todella kapeilla pikku vesivaylilla ja valilla isommilla, matkaa reunustivat pikkuveneet, kodit ja ihmiset, jotka milloin kylpivat itse milloin kylvettivat karjaansa tai pesivat pyykkejaan tai astoitaan. Nain myos reissun ensimmaisen kaarmeen, ehka 2-3 metrinen, joka menna viiletteli pitkin jokea. Valuttuamme virtaa alas hieman suuremmille uomille tuli vastaan isompia paatteja, joita oli kaiken nakoisia - yhdistavana tekijana uhmaavan nakoisiksi naamoiksi maalatut keulat. Lahestyessamme maaranpaatamme Chao Docia kelluvat talot rupesivat tihentymaan ja kalastavia ihmisia nakya kaikkialla, alkoi vakisinkin mietityttamaan, miten erilailla ihmiset voivat elaa: kelluvassa talossa tai veneessa joessa, jossa peseydyt, josta saat ruoan, jota pitkin kaikki kulkee..monin paikoin elo naytti aika kodikkaalta! Tosin aikaisemmin tulvineen joen jaljilta jokivarren puissa nakyi sen verran paljon muovia, etta on joessa varmasti paskaakin, niin kuin kaikkialla, missa ihminen pitaa majaansa.

Chao Docista siirryimme hurjalla (hyva, ettei jyratty pikkuparkoja mopoineen, pari oli aika lahella) minibussimatkalla Can Thohon ja huomenna lahdemme ennen auringonnousua joelle katsomaan muutamaa kelluvaa markettia ( toinen on mekongin suurin) ja jotain kylameininkeja. Sitten joskus Ho Tsi Minh Cityyn eli entiseen Saigoniin. Aurinkoista kevatta kaikille, jotka jaksoivat lukea tanne asti!

Kapu

Siem reap, Kambotza

2010-04-18T04:05:00.000-07:00

Nu e vi har vid Siem Reap och Angkors tempel. Mikaela har ocksa blivit sjuk och bekantat sig med den lokala sjukvarden. Patienten har inte mycket att saga gallande varden nar lakaren preskriberar en mangd olika mediciner som betalas tillsammans med lakaravgiften. Ett bra satt att pumpa ut mer pengar av turister. Men lyckligtvis har vi forsakringar!

Paastiin Bangokista aika hyvin rajalle, jossa kuskit yritti peruskikkoja viemalla meita etukateisviisumitoimistoihin, jotka ovat tietysti hieman kalliimpia. Ei haksahdettu, vaan saatiin viisumit ja ylitettin raja ongelmitta, allistys vaan oli Kambotzan puolella suuri, kun khmer-uuttavuotta juhliva turistipoliisi (niin se nimitti itseaan ) loi suurieleisesti kylmalaukusta oluttolkin kouraan ja toivotteli tervetulleeksi maahan. Bussiliikenne Seam Reapiin oli jo loppunut, mutta kavi hyva tuuri, kun saatiin jaettua taksi muutaman saksalaisen ja yhden espanjalaisen kanssa. Varikkaiden salamoiden valkkyessa taivaanrannassa saavuttiin perille illalla ja saatiin reissun halvin huone: eraanlainen dormi dollarin yo!

Tanaan ja toissapaivana (eilen oli lepopaiva sairastamisen takia) ollaan vierailtu Angkorin valtavalla temppelialueella. Ensimmaisena paivana mentiin omatoimisesti pyorilla, mutta talla kertaa Mikaela oli vahan liian heikossa kunnossa polkemiseen. Paastiin kuitenkin Angkor Watin paatemppelille ja tutkiskeltiin myos muita lahella sijaitsevia temppeleita ja terasseja. Tanaan kierrettiin paikallisen tuktuk-kuskin kanssa kauempana sijaitsevia raunioita, muun muassa Ta Phrom, jossa on kuvattu esim. Tomb Raideria. Taytyy myontaa, etta osa temppeleista, niiden koosta, rakennustekniikasta, kaiverruksista ja patsaista on todella vaikuttavia ja valilla meinaa tulla jopa ahky kaikesta allistyksesta - palatsit on kuitenkin rakennettu aikana, jolloin suomessa asuttiin viela luolissa, eli noin 800-1250 jaa. Etenkin hamyiset temppelit, joissa viidakko on jo voittamassa ihmisen ponnistukset, olivat lemppareitamme.

Pa nagot satt finns det alttid en viss magik och skadegladje i att se naturen ta over och forstora det som manniskan skapat. Att det nangang ens gar at det hallet... Nar man gick bland de massiva templen i djungelboksstaden kunde man inte lata bli att fantisera hur livet runt dem sett ut da manniskor verkligen levat har och fundera varfor staden overgivits. Ocksa funderade vi pa den forvaning det skulle vacka ifall New York av nan anledning skulle overgivas och ruinerna aterfinnas om sag 1000 ar.

Folk har har valdigt underliga sovvanor. Framforallt thailanningarna verkade kunna lagga sig varsomhelst for en tupplur. De lag framfor butiker, pa trottoarer, verandor... Ocksa vaknar de tidigt har, sa powernaps ar val nodvandiga, for servitorer kan lagga sig pa restaurangsoffan mellan kunderna, butiksbitraden ligger och sover bakom kassan och hotellarbetare i receptionen. Kanske just pa grund av att dygnets somn intages jamt fordelat overallt pa dygnet, tillkommer den utbredda vanan att ga i pyjamas dagarna langa; pa stan, vid turistattraktioner, pa jobb... Man kan ej forneka att det ar ett praktiskt satt att kla sig har: tunn, luftig och sval. Maste prova detta i Helsingfors pa sommaren... man lar inte komma in till Stockmann i toga, hur manne det har funkar?

Ai niin, Thaimaahan oli maa, jossa on pick-upeja eniten maailmassa jenkkien jalkeen, maaseudulla naytti, etta jopa 80% autoista olisi pick-upeja ja erikoisuutena on, etta ihmisia pakataan lavalle jopa kaksikymmenta (joku kertoi, etta ihmiset saattavat jopa asua hokkelissa, mutta ajaa uutta pick-up toyotaa..). Kambotzassakin pickareita loytyy, mutta muuten kulkuneuvot ovat hieman alkukantaisempia, myos tuktukit ovat kutistuneet skootterivetoisiksi. Nahtiin myos todella huvittavia ajoneuvoja, joissa suuren puulavan eteen noin kahden-kolmen metrin paahan on kiinnitetty moottori ja vetavat pyorat. Niista lahtee sitten ajokahvat lavalla istuvalle gubelle, hauska vehje! Ja liikenne (ilmeisesti kiitos ranskalaisten) on taas raiteillaan oikeanpuoleisena.

Yksi erikoinen seikka reissulla on ollut asiakaspalvelukommellukset, etenkin ravintoloissa. Tuntuu, ettei lahes koskaan saa mita tilaa, vaan usein tarjoilija vain nyokkailee yes-yes ymmartamystaan; annoksen saapuessa ilmenee, ettei tilattuja juttuja loytynytkaan keittiosta, joten kokki savelsi tilalle jotain muuta. Esimerkiksi Kuala Lumpurissa kokki korvasi munakkaan juustot desilla margariinia, thaimaassa kanasalaatti oli chilia ja kanaa jne. Yksi varma pettymys on myos lankkariruoan tilaaminen, valilla on pakko, kun paikallinen makumaailma tympii, mutta taso on usein suurin piirtein samaa, kuin alepan einestiskilla. Tosin kambotzalainen khmer-keittio on ainakin tahan mennessa ollut todella hyva, kapukin on taas vatsatautinsa jaljilta voinut palata paikallisen tilaamiseen.

Kambotzan erikoisuutena on muuten, etta valuuttoina kaytetaan sekaisin niin dollareita, thai bahteja kuin omia rielejakin. Kaikissa on luonnollisesti aivan erilainen eurokurssi, joten valilla joutuu selailemaan vaihtorahoja yms. aika pitkaan paastakseen perille summasta.

Au Revoir!

P.S. On muuten jotenkin vapauttavaa olla buddhistisissa maissa islamilaisten jalkeen..

Etelan saarilta punapaitojen Bangkokiin

2010-04-13T00:12:00.000-07:00

Terve taas!

Paastiin viimein muutaman paivan sairastelun jalkeen jatkamaan matkaa Ko Tarutao-saarelle. Paikka taytti odotukset, silla kyseessa on aidosti luonnontilainen suojeltu saari, jossa riitti autiota valkohiekkaista rantaa kilometrikaupalla - vesi tosin oli niin kuumaa, ettei meresta ollut viilentajaksi paitsi aikaisin aamulla. Paikka oli toiminut ennen vankilana, kunnes niin vangeista kuin vartijoistakin tuli merirosvoja. Emme kuitenkaan paasseet pyorailemaan vankiloille, koska kapu oli viela sen verran heikkona, ettei pyoraily +40 asteessa oikein luonnistunut. Tapasimme saarella mukavia tyyppeja ja lopuksi olimme lyottaytyneet yhteen poppooseen, jossa oli yksi kanadalainen mies, yksi italialainen mies indonesialaisine vaimoineen seka yksi ranskis. Vietimme heidan seurassaan mukavan viimeisen illan saarella ja seuraavana paivana vuokrasimme viela veneen, jolla suuntasimme krokotiililuolille (ei niita enaa siella ollut). Jokea pitkin luolille ja siella kajakeilla luolastoon, oli kylla todella mielenkiintoista meloa pelkan otsalampun valossa pimeassa luolassa lepakoiden rapikoidessa katossa, indiana jones meininkia. Luolan kruunasivat suuret kimmeltavat tippukivet, joita oli muodostunut sinne tanne. Paasimme saarella myos kokeilemaan rannalla yopymista, joka sujui varsin hyvin, vaikka taivaanrannassa valkehtikin kuumottavasti koko yon, mutta onneksi sateet pysyivat poissa.

Saarella tulimme myos ajatelleeksi, miten thaimaa on valjastanut lahes kaikki mahtavat saarensa jauhamaan rahaa turismilla. Myos Ko Tarutao national parkia uhkaa sama kohtalo, koska jo yksi alueen saarista on vapautettu rakennusrajoituksista (Ko Lipe), mika usein tarkoittaa yksityisella rahalla rakennettuja hotellipuistoja ja massiivista sukellusbisnesta. Siina sivussa alkeperainen luonto elaimineen saa vaistya. Ja mikali yksi alueen saarista tuottaa hyvin, kasvavat paineet vapauttaa rajoituksia muillakin saarilla, jolloin saamme taas pari Ko Samuita lisaa. Ei nyt kuitenkaan olla tekopyhia, kyllahan turistisaaria tarvitaan ja tottakai niillakin on hyvaa meininkia, mutta arveluttaa vaan se massiivisuua, milla thaimaassa saaria luovutetaan voiton tavoittelulle. Joka vuosi 13 miljoonaa turistia suuntaa parille sadalle pienehkolle saarelle, montakohan vuotta ekosysteemi kestaa heinasirkkaparvea? Sitapaitsi on aivan varma, etta kestavalle turismille olisi todella tilausta. Enemman tarutaon kaltaisia saaria, joille ei ole rakennettu kuin valttamaton ja jotka vetavat puoleensa vain luontonsa ja historiansa takia (joka saarelle ei todellakaan tarvita bob marleyta luukuttavaa piece and love baaria).

Kuulimme myos pahenevista levottomuuksita Bangkokissa, mutta kaikki olettivat suomen suurlahetystoa myosten, etta tilanne pysyisi turvallisena turisteille, kunhan pysyisi poissa mielenosoituksista. Siispa paatimme ottaa kurssin kohti paakaupunkia ja katsoa tilanteen itse
. Jo taksimatka bussiasemalta naytti, etta jotain meininkia oli ollut, koska useat isot tiet olivat plogattu punapaitojen toimesta ja jopa tuhottuja sotilasajoneuvoja lojui siella taalla. Myohemmin paivalla kuulimme myos edellisillan ammuskeluista ja kuolonuhreista, hieman pelottavaa, etta vakivaltaisuudet leimahtivat vain muutamien satojen metrien paassa backbaggerihoodeja, joilla mekin ollaan paaasiassa hengailu. Nyt tilanne on kuitenkin rauhoittunut ja ihmiset voivat keskittya olennaiseen eli thai-uudenvuoden juhlintaan. Bangkokissa kaava on seuraavanlainen: niin turistit kuin paikalliset varustautuvat kaikilla mahdollisilla vesisodan valineilla, joilla kastellaan kyselematta kaikki. Niinpa lompakot ja moneybeltit (elektroniikasta puhumattakaan) kulkevat pakattuna muovipusseihin, koska paivassa kastuu lapimaraksi useita kertoja. Iltaisin turistikaduilla on isoja katubileita ja meininkia on kaikinpuolin kohdillaan. Juhlinta kestaa taalla kai kolmesta paivasta viikkoon, mutta saa nyt nahda kauan me taalla viella viivytaan ennen kun ruvetaan siirtymaan kohti Kambotsaa. Kapun vatsa ei kylla vielakaan ole ihan kohdallaan, joten taytyy ehka kayda viela Bangkokissa laakarissa, kun puitteet ovat hyvat (jos sinne on pesiytynyt joku ameeba tai vastaava, hehe).

Bangkok menee karkipaikoille niista kaupungeista, joissa ollaan oltu: hintataso on kohtuullinen, ruokaa saa moneen makuun, nahtavaa riittaa ja taalla on todella paljon siisteja kuteita ja kaiken maailman siistia hippimatskua. Ollaan funtsittu, etta pitaiskohan tehda pieni lahetys Suomeen, kun ei rinkkoihin mahdu laheskaan sita kaikkea, mita taalta haluis ostaa. Tosin Bangkokissa taytyy olla erityisen tarkkanana, koska taalla turistien huiputtamisesta on todella tehty suuren mittaluokan bisnesta, esimerkiksi tuk-tuk-kuskit saavat ilmaista bensaa kaupoilta, jonne ne vievat (usein vastoin matkustajan tahtoa) ihmisia, lipevia hyvaa englantia puhuvia tyyppeja tulee hieromaan kauppaa kulta/jalokivikaupoista, joilla voi tehda helppoa rahaa lansimaissa, taksikuskit saavat itkuraivareita, mikali vaatii panemaan mittarin paalle (joita niitakin on peukaloitu, 5km:n matka voi olla mittarissa 10km jne.). Pahinta koko sirkuksessa on se, etta siina on mukana aivan vilpittoman oloisia tyyppeja, jotka kuitenkin kusettavat pain naamaa, esimerkiksi eilen eras lehtea puistossa lukeva mies "neuvoi" meita pysymaan poissa temppelialueelta, koska siella olisi levottomuuksia ja temppelit olisivat kiinni. Niinpa han suositteli lahtemaan katsomaan jotain kelluvaa markettia veneella ja antoi muutakin hyodyllista tietoa. Parin tunnin paasta virallinen turisti-info paljasti miehen puheet taydeksi palturiksi, miekkonen oli vaan joku nappula suuressa vene/tuk-tuk/taksi/bussi-huijauskoneistossa...ala luota kehenkaan! (paitsi, etta valilla on pakko..) Tsekkasimme temppelit kuitenkin hyvassa jarjestyksessa ja siita sitten vesisotaan.

Ai niin, Bangkokin huokeat parturipalvelut saivat kapun muuttamaan kampaustaan hieman, sivuilta lyhyeksi ja paalle muutama rasta! "...and theres diamonds and pearls in her hair", almost. Mikaela otti muutaman pikkuletin helmilla ja sulalla koristeltuna, ihanat intiaanihiukset!

PS. Maste papeka att Ko Tarutao var en akta pirato. Pa 30-talet holl man fangar pa on, det var en saker forvaringsplats pga de haj- och krokotilrika vattnen. I och med andra varldskriget glomdes fangarna och vaktarna bort och i hungrig och torstig desperation borjade de plundra forbipasserande fartyg. De notoriska piraterna (de mest fruktade i regionen) fick harja dar tills ungefar -48 da staten bestamde att det maste bli ett slut pa harjandet, vet ej med vilka medel... I alla fall hittade vi inga storre skatter pa on som nufortiden beboddes av apor, python- och kobraormar, vildsvin, krabbor mm..

Odotellaan...

2010-04-06T00:06:00.000-07:00

Yksi venematka, kaksi bussimatkaa, minibussimatka, pari tuk-tuk kyytia ja viela yksi minibussimatka myohemmin olemme melkein perilla... Saavuttiin siis eilen takamukset kipeina Thaimaaseen Pak Baraan (kalanhajuinen pikkukaupunki joka vaikuttaa elavan kuskaamalla turisteja laheisille saarille), josta matkaa oli tanaan tarkoitus jatkaa Ko Tarutaolle. Nyt meidat erottaa maaranpaasta venematkan lisaksi kuumeinen Kapu. Meilla on onneksi ihan siisti huone tuulettimineen, jossa on hyva hoidella kuumeista matkailijaaa paracetamolin, veden, tuoreiden hedelmien ja markien kangasriepujen (ulkona n. +40) voimin. Mutta ei syyta huoleen, me parjaillaan, toivotaan vaan pikaista paranemista!!

Mikaela

Palmuja, koralleja ja valkoista hiekkaa (ja ruotsalaisia turisteja)

2010-04-03T02:35:00.000-07:00

neljatta paivaa pulau perhentian-saarilla... Tanne tultiin kuala lumpurista, jossa vietettiin nelja paivaa. Hengailtiin lahinna chinatownissa ja little indiassa, joissa meininki aityi aina valilla tuhanneksi mere keskukseksi kaiken maailman piraattituotemerineen, hehe meki ostetettiin sheidssit ja lompakot (fendi, quicksilver, anna sui..). Kapu loysi myos jo pidempaan etsimansa puuvillahousut, jotka on ihan taydelliset tahan ilmastoon, jossa hiki virtaa lahes taukoamatta. Kuala lumpur oli kaunis kaupunki - moderni kohtaa vanhan ja islamilainen arkkitehtuuri nayttaa komeita puoliaan. Missattiin singaporessa orkkideapuutarha, mutta kl:ssa paastiin kattomaan mikaelan lempikukkia muutaman hehtaarin taydelta! Tsekattiin tietenki myos petronastowerit, jotka oli yllattavan makeet - etenki pimeella ne naytti joltain tulevaisuuden scifispektaakkeleilta (hyvassa mielessa). Ja, niin kuin kaupunkireissuilla on tapana, kavelimme jalkamme taas aivan puhki.

Kuala Lumpur experiencen kruunasi hieman mystinen hostellimme, Wheeler's Guesthouse, ja varsinkin sen henkilokunta, joista yksi oli nauravan buddhan nakonen hameeseen ja kultakorviksiin pukeutunut mies (apinan omistaja), yksi erittain hitaalla pyoriva kiinalaispappa, yksi isokokoinen transu seka ADHDn omaava 70-luvun rokkarigubbe Lennon-laseineen. Hostelli oli koristeltu useilla akvaarioilla, kitcheilla kiinalaiskoristeilla ja valoilla.

Taalla saarella taas ollaan vaan hengailtu snorklaten ja uiden, on niin kuuma etta perus hikikerros on huuhdeltava tasasin valiajoin pois. Saari on taysin viidakon tayttama, eika muualle kuin rannoille ole oikein asiaa (eilen tosin kavelimme kalastajakylaan lapi umpeenkasvaneen viidakkopolun [Maria ja Julia: kylla, polun poikki kurottui hamahakin seitteja, joissa riippui peukalon kokoisia hamahakkeja], mutta reissu oli sen verran hikinen etta jouduimme sijoittamaan taksiveneeseen kotimatkalla). Snorklaus ja uiminen on ollut ylivoimaisesti makeinta - meininki maalla on aika turistista rantarafloineen ja matkamuistokauppoineen. Saarella voi myos tutustua villiin luontoon: snorklatessa ollaan nahty uskomattoman hienoja koralleja, kaloja kaikissa sateenkaren vareissa, haita (reiluja metrisia), merikilpikonnia, rauskuja, lentokaloja ja (valtavia) simpukoita, kapu myos sukelsi yhden hienon simpukan ylos, mutta pahaksi onneksi se oli varattu: sisalta loytyi itse simpukan lisaksi joku todella outo kurkistelija - ehka rapu tai joku mustekala, jonka mulkosilmat kiiluivat epaluuloisesti onkalossa, mutta joka tapauksessa matkamuistoksi siita ei ollut. Lisaksi viidakossa vastaan kaveli puolitoista metrinen monitor-lizard, joita on pienempina saari taynna - kuulimme myos huhua erittain vaarallisesta vihreasta kaarmeesta joka oli tavattu eilisiltana naapurihotellin pihalta.

Kaytiin myos snorklausmatkalla, jossa hait ja upeet korallit toivat hyvaa vastinetta rahoille, mutta kilpikonnaspotti sita vastoin muistutti Mona Lisaa Louvressa: viidesta kymmeneen kappaletta veneita, joissa noin kaheksan ihmista jokaisessa, kaartelee salmessa yrittaen spotata kilpikonnaa. Kun nain tapahtuu, paikalla on kymmenessa sekunnissa semmonen ruuhka, ettei mitaan jarkea. Sen sijaan etta kaikki voisivat rauhassa ihailla kilpikonnaa etaisyydelta, porukka tunkee kameroineen (!) apajille toisten yrittaessa koskettaa poloista kilpikonnaa. Lopputuloksena seuraa sellainen halina, etta kilpikonna ymmarrettavasti pakenee paikalta ilman, etta suurin osa paikallaolijoista on edes nahnyt otusta.

Taalla ollaan asuttu ensimmasita kertaa bungalowissa, mika kuullostaa hehkeammalta kuin se oikeesti on, mutta onpahan saaren halvin :). Mokki muistuttaa Kapun mielesta liiteria ja sen sijaan etta se sijaitsisi rannalla se sijaitsee savisessa rinteessa, viidakon laidalla, mutta on kuitenkin kaikin puolin viihtyisa. saarella on myos yllattavan paljon ruotsalaisia, jopa joidenkin veneiden perassa liehuu ruotsin lippu ja sukellusopetusta on myos tarjolla ruotsiksi. Kuala Lumpurissa tuli viela sateita joka paiva (ostimme viimein sateenvarjon, jota ilman olemme sinnitelleet nainkin pitkalle), mutta taalla sateet ovat onneksi vahentyneet - ainoastaan oisin liiterin peltikatto saattaa ropista kuuron merkiksi.

Huominen viela taalla, illalla kohti lansirantaa ja sielta Thaimaaseen. Glad pask till er alla, hoppas paskharen ar snall mot er. Nauttikaa mammista meidankin puolesta!

Takaisin pohjoiselle pallonpuoliskolle

2010-03-27T22:12:00.000-07:00

Taman kertainen tarina alkaa lahdosta danau tobalta viime tiistaina. Antauduimme viimeisen kerran sumatran hermojaraastavaan maantieviidakkoon. Arktisen (busseissa huudatetaan ilmastointia todella lujaa, eraalla matkalla ihmiset rupesivat esimerkiksi tunkemaan sanomalehtea ja muovipusseja tukkiakseen puhalluksen) yollisen matkan jalkeen saavuimme Dumaihin (jossa jo toistamiseen nukuttiin rahjaisen bussifirman "officen" lattialla). Kielimuurin takia seurasi pienia kuumotuksia, koska bussifirman tyypit halusivat jarjestaa lauttamatkan Melakaan Malesian puolelle. Matka oli aika paljon kalliimpi mita oltiin aluksi katottu ja lisaksi passimme lahtivat muutamaksi tunniksi tuntemattomaan osoitteeseen. Onneksi paikalle ilmaantui pian kuitenkin englantia hyvin puhuva nainen, joten saatiin selvitettya tilanne. Niinpa matka jatkui Melakan kautta Singaporeen.

Saapuminen Malesiaan tuntui paluulta "sivistyksen" pariin: koko infrastruktuuri oli kuin mista tahansa Euroopasta McDonaldseineen, puistoineen ja ehjine siisteine katuineen. Toinen suuri ero oli, etta kaiken maailman hustlerit, joita Indonesia oli taynna, loistivat yhtakkia poissaolollaan. Vaikka Melaka vaikutti todella siistilta paikalta, istuimme kuitenkin jo muutaman Singaporen bussissa.

HUOM! Yhdessa kirjoitettaessa kaymme jatkuvaa kadenvaantoa kielesta, joten tasapuolisuuden nimissa vaihdamme ruotsiin (lukijat alkoot pahastuko mahdollisesta sillisalaattimaisuudesta, vaan nauttikaa kielikurssista :)

De malesiska bussarna ar helt otroliga! Bankarna ar king size fatoljer (laiskanlinnoja) med massagefunktion, fotstod och justerbar (saadettava) air conditioning! Sa ni kan tanka er hur skont de var att bussresa har efter Sumatra. Till och med vagarna var raka och slata. Apropa detta de indonesiska karaokebussarna: I bussarna spelar man sa sketsiga karaoke musavideon, de ar svart att saga ifall musikvideona bara e gjorda pa allvar och super daliga eller handlar det om nan slags ubertwisted humor. De e ocksa konstigt och roligt nar alla fran busschaufforen till ungdomar, man och kvinnor lyssnar pa samma sirapiga softis musik (rakkausballadeja joissa idolspoppi kohtaa iskelman). Bussarna i indonesien var busschaufforernas rike, de bestamde musiken, volymen, nar lamporna slacktes och alla de jatte konstiga stopparna.

SINGAPORE

Aluksi on pakko hyodyntaa Korkkulan Vesalta kuulemaani suomen kielen "kuri"-sanan etymologista analyysia: kurilla on aikaisemmin ymmarretty aidattua kujaa, jota pitkin karja ajettiin paivan paatteeksi takaisin aitaukseen - siis ohjattiin haluttuun paamaaraan. Singaporessa kuri nain ymmarrettyna tulee erikoisen havainnollisesti nakyvaksi: joka puolella on aidattuja/kaistoitettuja reitteja ja parhaimmillaan ymparilla sijaitsevista kaijuttimista kuuluu mekaaninen paimentava naisaani "do not cross the yellow line" tms.. Myos erilaisia varoittavia/kaskevia kyltteja ja merkkeja on kaikkialla - samoin vapaalla numikkoalueella lukee jokseenkin seuraavasti "property of the state, for recreational use only, exercise with caution and follow the rules". Toisaalta sakotkin ovat suhteettoman kuuloisia, esimerkiksi metrossa sauhuttelu ja pyoralla-ajo jalkakaytavalla maksavat 1000s$, syominen tai juominen metrossa (koskee myos laiturialuetta) 500s$. Myos aina niin hilpea death for drug traffickers under singaporean law tervehtii maahantulokorteissa, joita kannetaan mukana maasta lahtemiseen asti (koskee tosin myos malesiaa ja indonesiaa). Tuntuu myos oudolta, etta kaikkialla toitotetaan valvontakameroiden ja lain valvovaa silmaa - ei kuulosta kovin humaanilta ja suvaitsevaiselta meiningilta, mutta eipa kaduilla kovin paljon vaihtoehtoista meininkiakaan nay (skeittareille oli kuitenkin varattu ilmeisesti yksi laillinen kurbi-rappus-setti keskustasta ja eraan kauppakeskuksen ylimmasta kerrkoksesta loytyi myos graffitikulttuuria: tilattu teos, jossa oli kauppakeskuksen nimi kiltein vaaleanpunaisin kirjaimin. Teos toi mieleen Disneyn.), vaan tuntuu, etta kaikilla on kokoajan selkea, samat reunaehdot tayttava, paamaara, jota kohti kuljetaan hyvassa kurissa...

Singapore far en andfadd, de e som staden skulle smitta av sin hets och produktivitet pa en. Under de 3 dagarna i staten, gick vi fotterna av oss. Vandrade fran morgon till kvall. Under den sista dagen skulle vi halla en vilodag, bara chilla och dricka kaffe, men hittade oss sjalva bland kolossala shoppingcenter som var och en rymde nagra Stockmann. Singapore ar ocksa artficialitet par excellence, en fullt airconditioned oas mitt i tropiken. Det ar OCD-staten #1, allt ar putsat och polerat, men till den grad att man blir skeptisk, borjar tvivla over aktheten av denna kuri, vart har de sopat bort allt smuts, spurgun, hemlosa, rebelliska ungdomar...? Det som nog var en lattnad i jamforelse med Indonesien var roskisarna, man kande sig alltid lite skyldig nar man smaskamset slangde skrap i Indonesien, for man visste att slutpunkten var havet, djungeln eller ozonlagret (esimerkiksi laivalla ylakannelta lensi tasaisin valiajoin roskaa mereen, ja yhta-akkia kapu ihmetteli, kun muovipullo hyppi leipia meren pinnalla. Tarkemmin katsottuna se olikin lentokala, mutta aika kuvaavaa luulla sita pulloksi. Tuntuu, etta muovi on varsinainen kehitysmaiden pandoran lipas: massoittain paskaa, eika ihmiset tunnu ymmartavan sen hajoamisaikoja tai kierrattamismahdollisuuksia, vaan yks paketti heitetaan luontoon ja seuraava jo tilalle.) Det ar synd for att man kanner sig sa maktlos infor det har miljoproblemet, fast man skulle vilja resa ekologiskt ar mojligheterna for det begransade pa manga satt. Till exempel kan vi ej bestamma va busskusken stoppar i sin motor och om vi inte vill ligga i magsjuka i 3 manader e vi tvungna att kopa vatten pa flaska. Daremot ar vi inte tvungna att tvatta vara fotter med flaskvatten, som ocksa har hant!

Back to Singapore: Singaporen luontaispiirre tuntui olevan keinotekoisuus: tottakai kaupungit ovat ihmisen aikaansaannoksia, mutta Singaporesta voi loytaa muun muassa "imported beaches" ja kaupungin ykkosbaarialue Clarke Quay on kuin suuri teemapuisto, mutta kuitenkin pinnan alla kaikki on ihan samaa. Vaihtoehdottomuus leimaa muutenkin kaupunkia. Myos kaikki urheilualueet ovat aidattuja ja varta vasten kyseiseen tarkoitukseen tehtyja ja siten, ettei sinne vahingossa osu. Kansalaisten omaehtoisia paikkoja ei ainakaan meidan silmiimme osunut. I Singapore har det urbana livet inte utvecklats i lugn och ro, naturligt, utan allt skapas fardigt fran hogre instanser, istallet for enskilda manniskor. Man ser liksom int enskilda manniskors drommar i olika stadsdelar, kafeer, barer etc.. utan konceptet finns fardigt for allt. Int e de plats for att uppfostra barn heller, nar allt snurrar runt shopping och presterande. Vi besokte ocksa Singapore art museum, dar vaggarna dock sken av tomhet, Singapore har enligt lonely planet utmarkts av konstnarlig torftighet... borjade fundera ifall det ens ar mojligt for kreativiteten att floda i ett samhalle som snurrar runt att gora pengar och prestera, dar djurisk frihet och galenskap ar forbjudet.

Nagon djurisk vildhet hittade vi som tur i Singapore, men djurisk frihet gar tyvar ej att finna har...
Mutta kaikesta huolimatta Singapore oli mielenkiintoinen kokemus ja elaintarha oli aikamoinen elamys. Vastoin muuta kaupunkia, niin luonnoton kuin elaintarha onkin, oli siita saatu viihtyisa ja luonnonmukaisen oloinen. Tuntui ettei kaynnin jalkeen ole enaa muita elaintarhoja, sinne oli pakattu kaikki yksisarvista, lohikaarmetta ja Afrikan norsua lukuunottamatta. Yksittaisista elaintyypeista apinakokoelma oli vaikuttavin. Toisaalta jattilaiskilpikonnat ja kirahvit olivat luonnossa(!) aikamoinen elamys - mitakohan evoluutio on taas ajatellut? Mikaela paasi vihdoin nakemaan mangusteja livena. Mutta on siina tiettya haikeutta, kun joka puolella on valistuskyltteja sukupuuttoon kuolevista lajeista, jotka samalla kayskentelevat rauhattomasti edessa olevalla, niille aina liian pienella, alueella. Etenkin jaakarhua ja valkoisia tiikereita (ja muita kissaelaimia) kavi saaliksi.

Matka Singaporesta Kuala Lumpuriin taittui silmankantamattomiin jatkuvien palmu(oljy)viljelmien halki (niin, ei kai tata malesian loistoa tyhjasta ole rakennettu...missa ovat sademetsat?). Saavuttin myohaan eilen illalla hostelliin China Towniin. Ilta meni kattoterassilla valioliigaa ja kuuta katsellen. Mikaela tosin katseli enemman hostellinpitajan lemmikkiapina Jojoa kuin futista. Tuli aika pitka patka, toivottavasti joku jakso lukea tanne asti...

P.S. Sori heke ja Tom ku heratettiin, mutta kiitoksia tiedoista. Ei kuitenkaan ostettu kameraa, hinnat oli aika korkeet eli katotaan varmaan sitten Hong Kongista.

Parjailkaa!

2010-03-22T00:09:00.000-07:00

Horas!

No niin, ollaan nyt vietetty nelja paivaa lake toballa, tarkemmin sen keskella sijaitsevalla Samosir-saarella. Ollu aika rauhallista, koska taalla ei liikennetta ole kuin nimeksi, ihmisia (myos turisteja) aika vahan ja jarvi liplattelee kivasti ikkunan alla. Asuminen taalla on ihan torkeen halpaa: saatiin todella siisti ja iso huone 160cm levealla jousipatjalla ja parvekkeelta on jarvelle noin 10m. Taa kaikki maksaa 4,8 e yo (siis yhteensa eli 2,4 per naama, huh huhn hinta-laatu-suhde aika kohdillaan). Tosi kiva paikka siis, vaikka ruoka ja palvelut onkin kalliimpia ku muualla.

Taalla nahtiin myos reissun ensimmaiset suomalaiset, joita onkin taalla ylattavan paljon, johtuukohan Madventureksesta? No, kaytiin sitten hyvien tapojen mukaisesti nauttimassa tamperelaisten veljesten kanssa paljon grilliruokaa ja vahan olutta - toisaalta oluen kalleuden takia turvauduttiin myos paikalliseen riisiviiniin, joka oli yllattavan ok. Koitettiin myos loytaa vahan yoelamaa, mutta perjantai oli taysin kuollut, onneks sentaan lauantaina porukka oli liikkeella ja saatiin vahan tanssahdeltuakin (vaikka musa oli jotain aika sketsia ysari/2000-luvun hittien trancemixauksia).

Saa on muuttunu huomattavasti miellyttavammaks: vahemman sadetta ja enemman aurinkoa. Myos tuuli puhaltaa virkistavasti, eika oo yhtaan niin kosteeta ku aikasemmissa paikoissa (jarvihan sijaitsee noin kilometrin korkeudessa). Heti ekana paivana vuokrattiin skootteri, jolla ajeltiin ylos vuorille, mista oli todella hienot maisemat. Aluks oli vahan hankala tottua pyoraan, koska ei oo hetkeen tullu ajettua ja lisaks kyseessa oli vahan tehokkaampi (110 kuutioinen) malli manuaalivaihteilla. Lisamausteena myos vasemmanpuoleinen liikenne ja liikuntarajoitteinen kaasukasi. Takapenkilla ei ollu hirveen turvallinen olo. Mut aika pian ajaminen sujui jo ihan hyvin ja kasikin toimi yllattavan hyvin. Pari paivaa myohemmin ajettiin saaren toiselle puolelle kuumille lahteille, mut ajelu sinne oli melkein kivempi ku itse lahteet. Paikka oli rikista valkoiseksi varjaytynyt vuorenrinne, mutta sen sijaan etta olisi paassyt varsinaisille lahteille, lammin vesi oli johdettu kaakelialtaisiin. Yritettiin edeta pienelle kuumavesiputoukselle uimaan, mutta siellakin pohja oli epamaaraista lietetta, joka esti uimisen. Uitiin sitten kirkkaassa jarvessa, kuten kaikkina muinakin paivina taalla.

Kyla, jossa asutaan, on nimeltaan Tuk Tuk. Taa on vissiin joskus ollut aika suosittu paikka, koska hotelleita ja ravintoloita on turistimaaraan verrattuna todella paljon. Lonely Planetin mukaan paikassa juhlitiin viela 90-luvulla sankoin joukoin fullmoon partyja, kunnes Thaimaa varasti ne. Kaikki kaupat on ainaki viela taynna hippikuteita neonvarisine happopaitoineen, mutta niiden vastapainoksi loytyy myos oikeasti hienoa puista- ja kuvataidetta.

Taalta olisi tarkoitus lahtea huomenna illalla yobussilla Dumaihin, josta lautalla Batamin kautta Singaporeen. Siella ollaan siis keskiviikkoiltana.

Terkut Suomeen! -Kapu ja Mikaela

Bukittingi

2010-03-18T02:00:00.000-07:00

Bukittingissa tuli siis vietettya kolme yota, taa on pieni ja kompakti kaupunki jossa on kuitenki paljon elamaa... ja melua! Ekana iltana tutustuttiin kaupunkiin, kaytiin vahan markkinoilla, Mikaela osti uudet flipflopit vanhojen haisevien tilalle jotka hylattiin padangiin. Illlalla syotiin kunnon lansimaalainen ateria pastoineen, kermoineen ja kanasaalaatteineen. Ja juotiin bisset paalle.

Kaytiin myos viidakossa parin tunnin retkella katosmassa jattilaiskukka rafflesiaa ja tutustumassa paikalliseen erikoisuuteen crappucinoon, kakkakahviin (silvercat syo viidakossa raakoja kahvipapuja ja kaiken maailman hedelmia. Vatsassa pavut fermentoituvat ja saavat runsaasti uusia suklaisia aromeja. Pavut kerataan elaimen paskasta viidakossa, putsataan, paahdetaan ja jauhetaan. Sen jalkeen kahvi nautitaan kuten mika tahansa muu kahvi. Sita valmistetaan orgaanisesti vain noin 500 kg vuodessa. Jenkeissa ja Javalla samaa kahvia valmistetaan syottamalla vangittuja silvercateja viidakon antimilla.) Kuulemma maksaa Euroopassa euron gramma, mut jos se pitais paikkansa ni luulis ettei naa muuta tekiskaan ku kerais silvercatin kakkaa.

Jatkoa seuraa...Nyt pitaa menna!!!

Yleista fillistelya

2010-03-18T00:52:00.000-07:00

Haudi hau!

Ollaan tas just tappamasssa vahan aikaa kahvilassa ennen kuin lahetaan n. 15H bussimatkalle kohti lake tobaa.

Nyt kun ollaan matkattu aikamoinen taival pitkin sumatraa, ni ei voi ku ihailla paikallista arkkitehtuuria: kaikki (no joo, puolet) pikku omakotitalotki on maalattu kirkkailla upeilla vareilla - vihrean ja sinisen eri savyja, keltaista ja punaista, lilaa, purppuraa, okraa, valkoista jne. Lisaksi on pylvaita, kattoja eri tasoissa ja kulmissa, joita varittavat erkkerit (en keksi parempaakaan sanaa, mut kattoja leikkaavat eri tasoissa kulkevat ulokkeet), ikkunat, parvekkeet jne., mutta kuitenkin tyylikkaasti ja hyvan maun rajoissa luoden suhteellisen minimalistisen ja todella kodikkaan nakoisen yhdistelman. Ihastusta vaan lisaa se, et ollaan puhuttu taas koko harmaa talvi ja syksy, et miten on mahdollista, etta Suomessa, jossa muutenkin on suuren osan vuodesta perin varitonta, puetaan kaikki talot suurin piirtein variskaalaan, joka kattaa valkoisen, ruskean ja kaikki mahdolliset harmaat (tjeu: paakaupunkiseutu ja 60-luvun jalkeen rakennetut talot). Lisaks taalla on aika makeita minangkabau-taloja, joiden katot muodostaa buffalosarvet (liittyy legendaan, jossa padang-kansa voitti jaavalaiset puffaloiden avulla) joka suunnasta katsottuna.

Yksi paikallinen erioisuus on myos padang-ruoka: naissa ravintoloissa ei ole menuja, vaan eteesi kannetaan 8-15 ruokalajia eli suurin piirtein kaikki, mita paikassa voi syoda. Taman jalkeen syot lautasilta sen mita huvittaa ja maksat tyhjien lautasten mukaan, tietysti hinnassakin on vahan eroa lihan ja kukkakaalin valilla..syotiin muuten yks kunnon suomi-lautanen, jossa oli just kukkakaalia, perunaa, porkkanaa ja purjoa kasvisliemessa. Kesakeitto veteen tehtyna siis, mut maistu muuten aika hyvalta kaikkien nuudeli-riisi-settien keskella. Toisaalta naihin mestoihin ei kannata menna nalkaisena, koska lasku saattaa kasvaa aika suureksi... Chilkkarifaneilla taalla on myos aika mehevat oltavat (vaikka lajikkeet rajoittuvatkin kai siihen suht pieneen ja suippoon, mita kai aasiassa aika paljon vedetaan) ku sita saa missa vain miten vain ja toreilla mammat istuskelee metristen chilikasojen takana ja joistakin kojiusta saa jotain kymmenta eri chilitahnaa, hmm :)

Yks sketsi juttu on myos taa valkoisen ihon hypetys: sen viel ymmartaa, et nuoriso, joka taalla tuppaa olemaan aika lansiorientoituneita, tulee juttelee, tuijottaa, haluu ottaa kuvia jne. mutta etta aikuiset miehet tulee vauvojensa kanssa, etta kato tonne mun vaimo ottaa meista kuvaa, alytonta. Meetsa sit himaan ja naytat frendeille, et "tsiigaa, nahtii kadulla lankkari ja tossa se on mun kaa" Toinen hyva esimerkkia aiheesta oli, ku tultii lautalla jaavalta. Tavattiin aika pian kannella vanhempi herrasmies, joka puhui aika hyvaa englantia. Kohta se esitteli myos sen vaimon ja sit kavi ilmi, etta ne molemmat tyoskenteli ministeriossa nimelta Ministry of Justice and Human Rights ja vielapa aika korkeilla palleilla, mies oli juristi ja nainen erikoistunut kemiaan ja tyoskenteli jonkun bio-kemiallisten immateriaalioikeuksien kanssa. Esim. sellasta vastaan, kun indonesiasta loytyi lintuinfluenssaa, ne lahetti naytteet WHO:lle. No, sita kautta ne paaty jenkkeihin, jotka loys laakkeen siihen, patentoi sen ja myi sen sit kalliilla takas Indonesiaan. Nain siis toimii YK. Mut takas asiaan: millon ootte puhunu suokin lautalla (tms.) valtion korkeiden virkamiesten kanssa kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan valilla? Ne jopa kutsui meidat niille asumaan pariks paivaks ja mies oli ihan innoissaan kayttamassa kontaktejaan (se myos luennoi jakartan oikiksessa), jos Kapu vaikka haluis tulla tekee gradua tai vaikkarii indonesiaan..ha vaikkari balilla, miks ei!

Om vagar, batar, vulkaner, smadjur mm...

2010-03-15T04:59:00.000-07:00

Selamat malam (go'kvall)!

Pa torsdagen var vi pa utflykt till den annu aktiva vulkanen Anak Krakatau (Krakataus barn). varefter vi snorklade vid Krakataus strander, vilket var ganska coolt. Kapu sag valdigt lustig ut nar han klatt pa sig en flytvast, sin mitella, snorkeln och hoppat i, invalidsnorkling :). Vi sag vackra koraller och regnbagsfargade fiskar och blev branda av blippies (smasma men mycket sota maneter). Forovrigt finns har mycket sma och sota och mindre sota kryp, blalangs (ofarliga kryp pa indonesiska). Som rumskompis hade vi i Carita tusentals minimala myror vars liv det var hogst intressant att folja med. Och sa sag vi en riktig PIRATBAT!! Inga riktiga pirater forstass, det var fiskare bara. Men baten var en riktig piratbat, en som jag o Cessi kunde ta var besattning pa de 7 haven med! Tyvarr hann vi inte nappa ett foto men spanar efter sana sa vi kan bygga en nar ja kommit hem :)

Vi startade fran den sovande turiststaden Carita pa fredagen mot Sumatra och staden Padang. Pa farjan mellan Java och Sumatra traffade vi for forsta gangen nan som talar ordentligt engelska, vilket var skont for diskussionerna blir ganska torftiga nar man har kring 8 gemensamma ord. Det var ett medelalderspar som bada jobbade for olika ministerier och de gav sina visitkort 'just in case nat gar snett...', inalles en mycket trevlig batresa.

Vi fick igen en lektion i att man bor vara mycket skeptisk mot for hjalpsamma folk (refererar till Kapus nasta inlagg). I Sumatra ar korta vagar langa och langa vagar oandliga. Vi satt nastan 2 dygn i bil for en resa pa ca 600 km (Nar man fragar hur lange det kan tankas vara kvar innan man e framme ar svaret forst 10 timmar, efter 10 timmar 6 timmar och efter ytterligare 6 timmar kanske 2 timmar... sahar fortsatter det till den punkt av hopploshet da man ar saker pa att rumpan aldrig kommer att aterhamta sig, att man far blodpropp i benen, aldrig kommer att komma fram helt enkelt). Effektivitet ar har ett okant ord lika som slata vagar. I Indien var trafiken snabb och farlig, har bara farlig och DODANDE LANGSAM. Vi stannade minst med en timmes mellanrum for diverse arenden (ata, wc, handla snackgardiner...) och ibland maste chaufforen stanna for en powernap (2 timmar), en gang stannade han bilen, hoppade ut och traskade in i en restaurang var han la sig och sova, pa golvet! Samtidigt forsokte flickan vi reste med lara oss indonesiska, vilket inte gick sa bra da hon inte kunde alls engelska (Hon trodde anda tills helt slutet av resan att vi ar fran Irlandia i Australien trots manga forsok att artikulera FIN-landia sa klart och tydligt som mojligt, Indonesierna tycks inte tyvarr riktigt ha ett sinne for bokstaven F), och de flesta orden hon ville lara oss kunde vi redan. Forresten ar indonesiska ett mycket enkelt sprak, ingen past tense, ingen futurum, bara att rada ord efter varann. Sa vi kan en hel del redan.

Pa morgonen efter den forsta dagen i bil bjod flickan oss hem till sig och sin mamma, dar at vi lite nudlar och nago snuskiga fiskbullar till morgonmal. at goda dukus (indonesiska frukter). Sen tog vi bilder, dehar indonesierna ar galna pa att fa bli fotade med vasterlanningar. Nu vet vi hur de e att vara kandisar. Vi har undrat med Kapu vad fan de gor me dedar fotona.. Efter frukosten och fotosessionerna korde chaufforen oss till sin so called office. Dar hanvisade han oss till en madrass i en stor lokal dar bilkuskar lag omkring och sov. Efter tva timmars somn bjod han oss pa kaffe, kaffe utan socker ar ett okant begrepp har. Saknar espresso. Sen togs de igen foton och sa smaningom kunde resan fortsatta med tva nya medpassagerare. Nu skulle vi da vara framme om ca 10 timmar... men de var vi inte. 17 timmar senare (klockan halv 6 pa morgonen) upplevde jag och Kapu en halv timmes moment of horror da det verkade som om vi var de enda vakna personerna i bilen. Jag tror att vi omedevetet forsokte hoja vara roster lite sa att medpassagerarna skulle vakna innan vi hamnar i diket eller ner for nagot av de tiotals meter hoga stupen... Naja, vi ar i liv och har nagot att beratta at barnbarnen.

Halv 7 pa morgonen framme i Padang lade vi oss i ett hotellrum for en valfortjant vila. Efter det flanerade vi runt i staden som en jordbavning forstort for ett halv ar sen. Hitadde pa kvallen en mysig bar, vilket ar lyx i detta muslimland (har hade ocksa vasterlanningarna som man inte annars sett av samlats, europeerna tycks dra sig till alkoholen, viina vie eurooppalaista :)). Man far dock betala sig sjuk pa det moraliska brott att avnjuta en ol eller tva, jamfort med prisstandarden annors. Olen kostar lika mycket som en hotellnatt, 3-4 maltider, ett halvt par skor osv...

Idag har vi kommit till den mycket sota staden Bukkitingi var vi bongat ett kafe dar man far continenatl breakfast med toast och agg, vilket ar skont eftersom det kanns som om nudlarna sprutar ur oronen pa mig. Ris eller nudlar till frukost, lunch, middag och nattmat. Ej imorgon!

Sampai jumpa! (pa aterseende)

Caritasta Bukkitingkiin ja kaikkea silta valilta

2010-03-15T04:51:00.000-07:00

Pahoittelut lyontivirheista, mut on niin jaykka nappis, et ei tahdo menna kirjaimet pohjaan..

Tultiin just kaupunkiin nimelta bukittingki, joka sijaitsee hieman sisamaassa vuorilla n. 1km korkeudessa. Tanne tultiin paddangista (lansisumatran suurin kaupunki), jonne matka oli taas niita lastenlapsille kerrottavia: lahettiin caritasta kohti merakkia, joka on yhteyskaupunki jaavalta sumatralle. Matkalla just ennen merakkia tavattiin dosassa joku paikallinen boona, joka oli menossa sumatralle ja halus auttaa meidatkin sinne. Se paaty sit hieroo diilia jostain tila-autosta dosan sijaan. Aluks oltiin aika epaluulosia, mut saatiin niin hyva hinta ja ymmarrettiin, etta aikaakin saastyisi (auto n. 20-24h, bussi 30h), joten otetiin auto. Se mimmi oli menossa yhteen kaupunkiin idassa ja lahettiin sit koukkaa sielta. Myohemmin selvis, et se mimmi tunsi kuskin ja niilla oli odottamassa pari Malesiaan matkaavaa naista siella koukkauskapungissa, jotka tulis kyytiin (venattiin niita aamulla pari tunii). Kun tahan soppaan otetaan viela sumatran huonohkot tiet (kapeat ja monttuja) ja liikenne, jonka seassa painaa kuokkeja ja rekkoja valilla 30km seka paikallinen mentaliteetti reiluine pysahdyksineen, niin matka paddangiin kesti 40 tuntia!!! Taa sisalsi kyllakin myos muutaman nukkumistauon (esimerkiksi kuskin firman toimiston lattialla) ja nuudeliaterian mainitun mimmin aidin luona yms. matkaa hidastavaa. Sokerina pohjalla autossa on mahdotonta nukkua, koska jatkuvat ohitukset ja kuopat aiheuttavat kaoottisen edestakaisen sivuttaisliikkeen maustettuna jatkuvilla jarrutksilla ja kiihdytyksilla.

Onneks valuttiin alas vuorilta padangiin kuitenkin yhtena kappaleena (vaikkakin rattivasyneina) ja kaupunki nayttaytyi aika kauniina valojen loistaessa aamuyos usvassa (vrt. los angeles mulholland drive). Lonely planet oli hehkuttanut kaupunkia, mut ei se nyt mikaan supersiisti ollut - hyvat safkat kuiteski ja ihan nastoja paikkoja. Tosin joskus viime vuonna siella oli ollut aika kova maanjaristys ja vielaki oli sortuneita/vaurioituneita taloja siella taalla. Sadekaudesta johtuen yha tulee sadetta lahes paivittain - yleensa yks kuuro iltapaivalla ja yks illalla/yolla, no padangissa tuli varmaan kovin tahan asti: sato joku tunnin ja kaduilla oli 30cm vetta (huolimatta sadevesiviemareista ja kaupunkia halkovista joista), joten munkin on pakko nyt kovettaa jalat hankaaviin slabareihin, koska kangaskengat ei kuivu kovin nopeasti ilmankosteuden olessa jatkuvasti n90-100%. Ehka kunkuin juttu padangissa oli kuitenki, et saatiin marat vaatteet, jotka oli lusinu rinkassa ton mainitun 40h automatkan (mmm, mika tuoksu), pestya ihan pesulassa ja - kiitos aamupaivan paahtavan auringon - myos kuivatettua ne.

Taa Bukittingki vaikuttaa kyl tosi nastalta mestalta, kaikki on halpaa ja taal on silti aika high class meininki: paljon viihtyisia ravintoloita, kahviloita, leipomoita (harvinaisuus) ja kauppoja. Tuli jopa mieleen vahan alppikaupungit tasta liikkeiden ja makisten katujen kombinaatiosta. Nytkin ollaan kahvilassa, jossa soi manu chao (hetki sitten blues), kultakalat uiskentelee vieressa ja kynttilat valaisee tummuvaa iltaa. Ekaa kertaa koko reissulla ollaan myos nahty ees joitain lankkareita - kai taal on sit nyt niin off season, et jengi tulee vasta kesalla. Myos tie tanne oli aika viehattava: vuoristoisen viidakon halki purojen ja vesiputousten reunustaessa menoa. Mista tulikin mieleen: jossain alpeilla viel ymmartaa isot voimalinjapylvaat keskella luoksepaasemattomia rinteita (sveitsilainen insinooritaito yhdistyy preussilaiseen tehokuuteen), mut miten ihmeessa taalla tuol viidakon peittamilla vuorilla voi kulkee isot sahkolinjat? Vieks ne sinne helikopterilla ja lyo helvetin isolla lekalla kiinni vuoreen?

Eilen sai kylla taas padangissa naurskella bissen hinnalle: iso (0.62l) maksoi ravintolassa 30 000 eli vahan alle 2,5 e. Ei kuulosta paljolta, mut kaikki on suhteellista: samalla hinnalla saa mm. pihvi- tai rapuaterian samasta ravintolasta, vahintaan 4h dosamatkan, nyt maksetaan yosta saksalaisen viiksivallun omistamassa hostellissa saman verran (kattoterassi puutarhoineen), meitsin slabarit makso 10 000, tunti netissa 4000 eli saa olla aika rikas, jos taalla haluaa mallasta maistaa.

Vahintaan yhta epailyttavaa on danonen salaliitto vesien kanssa: en tieda kuka on maksanut ja kenelle, mut varmaan 80% purkkivesista on mainittua merkkia ja tuntuu, ettei paikallisetkaan juo hanasta, vaan 2,5 dl kertakayttodanoneita (meidan jalatkin on pesty kyseisella tuoteella). Voitte arvata paljon muovia tulee paivassa ja jostain kierratys/enegiajaeista on turha haaveilla - onneks naa kuitenki siivoo paikkoja suht hyvin.

Liikenteesta sen verran, et taalla on vahvistunut jo senegalissa herannyt tunne, et sillon kun tiet on mita on ja liikennetta eri muodoissaan on niin tiheaan ku vai taalla, ni porukan on pakko olla seka hyvia kuskeja etta puhaltaa yhteen hiileen. Esimerkiksi jokainen tietaa, mita tapahtuu, ku suomessa lahtee ohittamaan (ohitettava rupee painaa kaasua, vastaantuleva ei tee mitaan jos sellanen sattuu tulemaan ja kukaan ei oikeen tieda, miten siella tiella pitais menna). Taalla se on niin, et ohituksissa kaikki on messissa ja siihen voi luottaa: isot autot paastaa valiin, vastaan tulevat jarruttaa/vaistaa, jos on tarvis ja mopot kurvaa sinne minne mahtuu jne.

P.S. -Krakatau-

Ihan ylivoimasesti siistein juttu tahan mennessa oli kaynti maailman isoiten rajahtaneella tulivuorella: lahettiin aamulla veneella (4 hlo miehistoa ja me kaks) ja ajettiin kohti tulivuoria. Vastaan tuli niin tankkereita kuin suoraan jostain Tim Burtonin leffasta karanneita kalastusaluksia (ja muoviroskaa, joka oli kai matkalla sinne tyynenmeren pyorteelle..). Rantaudutiin Anak Krakataulle (1927 meresta noussut yha aktiivinen krakataun lapsi). Kahlattiin pienen viidakkomaisen vyohykkeen lapi ja lahettiin kiipeemaan rinnetta, jonka huipulta nakyi, kuinka vuoren ylempi rinne savusi sielta taalta. Itse vuori oli vaalean rikin ja kivenmurikoiden peitossa ja tuprautteli valilla kraateristaan savua. Sielta jatkoimme krakataulle snorklaamaan avaraluontomaiselle korallirannalle. Itse snorklailin pelastusliivit paalla ja kasi paketissa, mutta hyvin se meni - mita nyt pikkumeduusat vahan nipisteli, mut jabat oli vaan et "blibies, dont worry, its okay". Spottasin varmaan 20 eri kalaa ja kaiken nakosii ja varisia kasveja ja koralleja. Oli myos makeen nakosta ku pohja pakeni heti riutan kyljesta jonnekin tumman siniseen aarettomyyteen..oispa ollu happipullot ni oisin menny kattomaan, kuinka syvalle ois paassy ja mita ois tullu vastaan :). Sit vedettiin viel nasi gorengit naamaan ja kotimatkalle, huippurissu!

Take care! -kapu

Jakarta-Labuan-Carita

2010-03-10T00:25:00.000-08:00

Loooong story short: Lahettiin sunnuntaina 5.20 bussilla helsinki-vantaalle, kahviteltiin siella mikaelan vanhempien kanssa ja marssittiin koneeseen. Pienet pykimiset Heathrowlla ja sit Abu Dhabiin. Abu Dhabi ja Jakarta lennot lennettiin Etihadilla, joka oli kyl ihan helmi: pitkista lennoista tuli siedettavia kohtuuhyvan ruuan, vapaan viinitarjoilun ja henkilokohtasen leffavalikoiman myota. Ainoo ongelma oli tietysti, ettei koneessa vaan pysty nukkumaan. Mieleenpainuvin kokemus lennoilta oli Abu Dhabin aika sairas meininki: keskella yota kilometrikaupalla merkkikoru, -laukku, -vaate, -taxfreekauppoja jotka oli kaikki vielapa auki (ilman asiakkaita).

Saavuttiin sit jakartaan maanantaina paikallista aikaa vahan ennen kahta. Kasvihuonemainen ilmasto loi heti vasten kasvoja ja armoton hikoilu alkoi..toivottavasti kroppa tottuu tahan ilmastoon kohta. Kuumoilttin vahan, et mitenkahan kaoottinen meininki lentokentalla on, mut kaikki sujui kuin rasvattu> haettiin viisumit, bagit tuli heti ja sit lahettiin saataa kyytii. Ainoo ongelma oli vaan, et ei oltu loydetty mistaan etukateispalikkaohjeita caritaan, vaan laskettiin lahinna jonkun turisti-infon varaan (jota ei tietenkaan ollu). Lentokenttataxit taas pyys palveluista yllattaen aika kovaa hintaa, mut kahen melkeen valvotun vuorokauden jalkeen ei jaksanut lahtee tinkii mitaan tavallista taksia, vaan otettiin melko kallis ilmastoitu kaupunkimaasturi johonki tienposkeen, josta kuski autto meijat labuaniin (lansi-jaavan suurin rannikkokaupunki) vievaan bussiin. Siita matka jatkui paikallisten keikkavideoiden hypnoottisessa tahdissa ja micaela nukahti aika pian. Ite yrittelin pysya hereilla ja fiilistelin horisontissa siintavia tulivuoria.

Eipa menny aikaakaan, kun dosan rahastaja toi mulle puhelimen ja sano et mulle on puhelu(?). Joku aija oli toisessa paassa jo myymassa majotusta labuanista ja matkaa krakataulle, hopisin jotain maybe later puhelimeen ja annoin sen takas. Tunnin paasta sama ukko tulee bussiin jauhaa kaikenlasita tarjousta (joku ois ehka tajunnu, et apinaa yritetaan pumpata ja pahasti, mut ehkapa univelkojen, armottoman ukkosmyrskyn ja pimeyden takia paatettiin lahtee ainaki yheks yoks ukon hotelliin.) Mikaela oli tosin kokoajan skeptisempi ku meika (ja oli loppujen lopuksi oikeessa!).

Saavuttiin Labuaniin josta skoottereilla hotellille ankeeseen huoneeseen rankassa sateessa, gubbe esitteli meille huoneen jonka ovelta spotattiin heti muutama torakka. Gubbe jatkoi tulivuorimatkan ja island tourinsa myymista huoneen kuistilla kyllastymiseen asti: "I just want to give you information, you decide, you decide, i just give you information". Lopulta saatiin babysitteri kaannytettya (vaikka mieluiten se olis varmaan tullu meidan valiin nukkumaan) sen jalkeen ku oli vakuuteltu moneen kertaan etta kerrotaan huomenna "what we decide". (Fast innerst inne hade vi redan bestamt att vi lahtee fiseen sa fort som mojligt nasta dag). Herattiin seuravaana aamuna 16 tunnin younien jalkeen. Eipa aikaakaan kun hotellinomistaja kiikuttaa meille lisalaskun scheck-out ajan ylittamisesta ja perassa nuudeliaamiaisen (ja yrittaa saada meit taas jolleki sen saarelle ja mita kaikkee).

Napattiin heti hotellin edesta skootterikyydit ja kaytiin turhaan kaupungin bussiasemalla josta ei menny busseja Caritaan. Niinpa jatkettiin samalla kyydilla perille asti Krakataun siintaessa merella. Caritassa saatiin nopeasti ja vaivattomasti, suht halvallakin (naa suostu jopa tinkimaan), kiva hotellihuone. Eilen tavattiin joku indonesialainen Radissonin hotellivirkailija joka puhu hyvaa englantia. Kavi ilmi, etta miekkosen hotellissa oli vieraillu paljon suomalaisia nokian tyontekijoita, jotka olivat myos opettaneet muutaman sanan suomea ja tutustuttaneet miehen salmariin. Kerroimme, etta meilla sattuu olemaan turkin pippureita mukana, jolloin mies kutsui meidat valittomasti salmarikesteihin illalla (hanella oli sopivasti pullo absolutia). Niinpa vetimme illan Radissonin tyontekijoiden firmabileissa merenrantabungalowissa karaokea kuunnellessa ja salmaria sippaillessa. Laulettiin muutaman rohkasuryypyn jalkeen Bon Jovin Livin on a Prayer. Juhlien jalkeen kaytiin viela vetamassa loistavat Nasi Gorengit!

Yo oli helvetin kostea (tuli vetta aika tavalla taas, sadekausi viel paalla..) ja kuuma ja koska tie on lahella, pitivat erilaiset moottoriajoneuvot huolen saannollisista heratyksista (tuntu ku rekat olis tullu seinan lapi huoneeseen). Aamulla herattiin kun Dedi (mies jolta kyselimme eilen Krakatau matkasta) koputteli ovellemme. Sovittiin reissujarjestelyt huomiseks (AIDEILLE: meininki vaikuttaa ihan turvalliselta: on pelastusliivit, kapu kavi checkaa veneen joka oli hyvan nakonen lasikuitupurkki kahella moottorilla, eika pikkutulivuori anak krakataukaan oo purkautumassa), eli huomenna aamulla kaheksalta kohti krakatauta.

Tanaan tuntuu vihdoinki silta, et ollaan paasty ihan hyvin meininkeihin, ollaan jo melkein ku kotonamme :). Ollaan opeteltu skidisti indonesiaa ja yleisesti ottaen ihmiset on tosi ystavallisia ja aika uteliaitakin meita kohtaan. Tas Caritassa ei oo mitaan ihmeellisia beacheja ja vesikin naytaa semi sameelta johtuen varmaan useista laskevista joista. Krakataulla pitais olla kirkasta ja paasta snorklaamaan. Ja huomenna kapu saa kadestaan pois ton kantositeen, mut kyllahan se aika jumissa on, mut jos vois vahan polskia, ni sehan ois kiva. Hintataso on asumisen ja ruoan kanssa kohdallaan, mutta esimerkiksi bisse maksaa maltaita (muslimimaa) ja liikkumisessa hairahtuu helposti vahan kalliimpaan, ku paikalliset yrittaa tietenki myyda mahdollisimman kallista aina..myos krakatauretki on aika kallis, mut sen jalkeen kiristellaan lompakonnyoreja.

PS. de har vari smott svort att anpassa sig till detta, att varje gong vi skall skota ett arende so ar det kapu som blir tilltalad: "Hey Mr..." Den feministiska krankningen kompenseras forstos lite av att alla tycker ja e so himla vacker :) Och det har med rosket, man blir lite hopplos, har lust att forklara ot dessa manskor att djungeln ej ar ratt plats for rosk. De djungliga kullarna som hojer sig bakom vagen vid hotellet ser spannande ut, man blir sodar nyfiken men vagar inte mer an titta in.. Vi drommer ocksa konstiga drommar varje natt, undrar om det beror pa hettan, malariamedcen eller separationsangest, men det ar valdsamma och otacka drommar man har har.

Bags are packed and we're ready to sleep

2010-03-06T13:48:00.000-08:00

Viimeset jutut hoidettu ja pienet perhoset ilmestynyt vatsanpohjaan pakkauksen myötä. Kiitos kaikille mukanaolleille eilen, oli tosi kivat bileet vielä tähän lähdön kupeeseen... tosin se myös on vähän verottanut tän päivän vireystilaa, mutta kunnon lepoa täs ei taideta vähään aikaan saada koska aamulla pitäis catchaa 5.20 lähtevä bussi kentälle ja sit seuraava vuorokaus meneekin lentokoneessa/kentillä. Viel ku otetaan mahdollinen jet-lag mukaan, niin odotettavissa on varmaan kaks aika suhteellisen väsynyttä matkaajaa ku lopulta päästään perille Indonesian Caritaan (Jaavan länsirannalla Sundan salmessa), joka on ensimmäinen päämäärä. Way to go siis!

Drömde en mardröm för några nätter sen om att min rinkka var mycket tyngre än Kapus, den gick ej och bära på för den var fylld med bindor. Jag tog detta som en varning och har nu försökt packa så minimalistiskt som möjligt, kring 7 kilo har vi båda att bära med oss när nu vår resa äntligen börjar. Drömmen fortsatte med att vi åkte rutchbana ner och hoppade oss fram till flyget i en enorm pomppulinna, fick aldrig veta hur flygresan slutade... det får vi veta om typ 32 timmar när vi äntligen é i Jakarta, varifrån vår resa nog fortsätter direkt mo paradisiga stränder i Carita. Nu känner jag mig feberyrig av resfeber! Några timmar av hejdåsömn åt sängen som efter 3 månader kommer vara länge saknad, kännas som en frälsning..