Efter Angkors tempel tog vi bussen till det arelosa Phnom Penh, som visade sig vara en riktigt sot och hanterbar stad. Om man ar ute efter droger, ar nog Phnom Penh the city, varannan typ pa gatan forsokte salja oss en tuktuk ride, varannan fragade forsiktigt om vi var intresserade av "smoking". Vissa nojde sig med att man gick forbi eller skakade pa huvudet, andra funderade daremot till nast om kanske kokain faller oss i smaken, eller kanske opium.. Vi spenderade vara dagar i Phnom Penh med lite historialektion och mycket ta det lugnt i form av flanerande pa stan, atande, drickande och sovande.
Allt ar inte guld som glimmar, utom i kambodjanska kungens palats... Vi ville besoka det kungliga palatset med dess silvergolv, Buddhastaty av 90 kg guld utsmyckad med 2038 diamanter plus den enorma kristallbuddhan. Tyvarr hade kungen bestamt sig for att vara hemma just da sa de va stangt for besokare, better luck next time.
Daremot tog vi del av lite "kultur" i Tuol Sleng/S-21 fangelset, Khmer Rouge "sakerhetsavdelning", for folk misstankta for "spionage". Folk torterades till dods pa de mest sadistiska vis... och varfor? Joo for att nagra typer hade bestamt sig for att "Nu ska det odlas ris".. "i mangder". Detta pa en nagot vacklande "kommunist/maoistisk" grund: typ tillbaka till ett agrarsamhalle. Hur slutade denna nagot naiva och inte sa valplanerade ide, i att 25 % av kambodjanerna blev blodigt slaktade?
Alla "evakuerades" alltsa till landet for att borja odla ris. Man blev skilda fran kvinnor och barn fran sina foraldrar, perus diktatur att fostra barnen till det nya systemet. De sku forstass inte heller ga i skola, ja hogt utbildat folk sku ju faktiskt dodas, och folk med glasogon med. Skit alltsa i all sorts utbildning, urbant liv, konst, traditioner och kulturskapande och borja odla ris. Aijoo, utover risodlandet skulle man salja en del av det till andra kommunistlander, for att kopa vapen!! Som vanligt for diktaturer, sparade de har ut: man lyckades forstass inte odla sa mycket ris som Pol Pot raknat ut, han hade kanske glomt beakta i rakningarna att man i Kambodja endast kan odla ris halva aret. Vilket valjer man da om man inte har tillrackligt med ris for att mata folk och kopa vapen? Kopa vapen forstass! I alla fall inte mata folket. Nar folk e hungriga e dom ocksa missnojda o nar folk e missnojda e de endast en man som kanner sig hotad. Soppan for diktatorsparanoia e kokad.
Man kan inte med ord beskriva de kanslor som vacktes nar man gick runt i korridorerna av den fore detta skolan, nufortiden inpaketerad i taggtrad, sag pa bilderna av fangarna och tankte pa att int en enda av dem kom ut harifran levande. Noggrant se pa de manskliga ansiktena, minerna, forsoka se den har manniskan livslevande framfor sig. Med sina tankar, kanslor, historia. Tanka pa det liv de levt som slutat har. I tortyr. Liv som slutat med falska bekannelser av brott man ej begatt, angivandet av lika oskyldiga slaktingar och vanner. Och igen varfor? For ris! Det finns ingen vettig forklaring.. en totalt forvrangd varldsbild, psykos, diktatorsparanoia?? Varfor e folk sa oformogna att erkanna att de gick for langt, lat oss sluta leken forran de e for sent. De va en av de dar stunder nar man forsoker fa saker att ga ihop i ens huvud, forsoker se alla pusselbitar framfor sig och forklara for sig sjalv vad som forsigick i de huvuden som skapade det har maskineriet. Vid sidan om det har ar det den lilla psykologen i en som pa ett annat plan forsoker forklara vad som gick snett?!? Nar man star infor sanahar grymheter nojer man sig icke med oidipuskomplex, franvarande pappor, fixationer och genetiska anlag.. Hupa, hjalp mig! :)
Som overallt i Kambodja, marktes aven denna stad av rodkhmerernas terror. Att det finns manniskor som efter 30 ar varje dag maste paminnas om det skit de traskat i. Fattigdomen och landminsoffren var narvarande pa gatorna i form av tiggare av alla de slag. Man kanner sig ofta sa grym nar man gar forbi dessa manniskovrak, ensamma sjalar i vimlet av storstader. Man sku ha lust att krama dem, saga at dem att stiga upp, att varlden int e sa grym som du tror. Men ofta kan man inte ens le at dessa folk, det ar som man skulle ha en instinkt att blunda at den sorts misar man inte kan gora nagot at. Det ar synd att historien paminner om sig pa detta vis, det rotlosa folk som krig lamnar bakom sig.
Fran Phnom Penh, puttrade vi langs med Mekong flodens sagolika landskap ner till Chau Doc och det mytiska Vietnam. Hittills alskar ja det: risplockarhattarna, marknaderna, cyklarna, de leende manniskorna, maten... fast ja hatar kaffet har. Ibland har vi nog undrat hur man ens kan salja vissa produkter under namnet kaffe. I Vietnam ar det omojligt att glomma bort var man ar, de vackra roda flaggorna med den gula stjarnan i mitten finns overallt! Imorgon skall vi till Can Thos flytande marknad, start 5.30!!! pa morgonen for att se soluppgangen pa Mekong, ser fram emot det!
Saknar morkt brod, ost, kaffe, egen sang (sangarna har luktar) och er!! Kram!
M
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Phnom Penhista idylliseen Mekongin suistoon (ja pari huomiota puna-khmereista)
Siem Reapin jalkeen vietimme muutaman paivan Kambotzan paakaupunki Phnom Penhissa - ihan mielenkiintoinen paikka, mutta luonnollisesti paljon primitiivisempi kuin aikaisemmat paakaupungit, joissa olemme vierailleet. Infrastruktuuri on viela aika kehitysmaatasoa katujen tulviessa vahankaan rankemmasta sateesta ja sahkojohtoja roikkuu sellaisisssa mytyissa, etta empa valittaisi taalla sahkomieheksi ruveta.. Autoja on myos aika harvakseltaan, mutta kaksipyoraisia sitakin enemman. Porukka tuntuu myos noudattavan aivan kummallisia koodistoja: liikenteessa mennaan molempaan suuntaan milloin millakin puolella ja risteyksissa pujotellaan aika kaoottisesti - teiden ylitys tuntuu valilla aika hurjalta. (jos haluat seurata vain matkakuulumisia, etka valita puna-khmer syva-analyysista, siirry monta kappaletta alas!)
Jatimme puna-khmerien killing fieldsit valiin, mutta vierailimme Tuol Slengissa eli entisessa S-21 security prisonissa. Paikka toimi vuosina 75-79 puna-khmerien kidutuslaitoksena, jonka noin 17 000:sta vangista vain seitseman selvisi elavana ulos. Entinen koulu oli muutettu ensin vankilaksi ja nyt se toimii kansanmurhamuseona; luonnollisesti rakennus piti sisallaan lahes synkinta tavaraa, mita ihminen voi kuvitella, mutta itse museo oli toteutettu aika tyylikkaasti ilman, etta julmuuksilla massailtiin turhaan. Perehtyessa seinilla roikkuviin puna-khmer-projektia kuvaaviin tarinoihin, kirjoituksiin yms. tuli kylla taysin absurdi olo. Onhan kauheuksia ennenkin ollut, mutta yleensa siella takana on edes jonkinlainen ymmarrettava motiivi tai uskomus. Esimerkiksi samaan never again-kategoriaan kuuluvilla natseilla oli edes jonkinlainen (jokseenkin ymmarrettava) rotuun, kulttuuriin ja kansankuntaan liittyva ideologia omien hirmutekojensa takana, mutta enta pol potilla ja khmer-rougeilla: tehda ihmisista riisintekokoneita ilman minkaanlaista omaa kulttuuria.
"It is better to arrest ten innocent people than letting one guilty go free"
- Khmer-Rouge
Homman piti menna jokseenkin nain: tyhjennetaan kaupungit ja tehdaan kambotzasta mahdollisimman agraarinen valtio, kaikki feodaalinen, porvarillinen ja kapitalistinen on lakkautettava - raha muun muuassa, ihmiset sijoitetaan Angkarin (koneisto, systeemi tms.) toimesta yksikoihin viljelemaan riisia (12-14h/pva), lapset erotetaan vanhemmistaan, ihmiset eivat saa valita omia puolisoitaan, kaikki juhlat, seremoniat ja uskonnot on kielletaan (paitsi pakkohaat, joissa naitetaan Angkarin valitsemat ihmiset koruttomasti toisilleen), luodaan saman tyylinen ilmiantosysteemi kuin neuvostoliitossa pahimmillaan ja lopuksi vainotaan kaikkia vahankaan mitaan sivistysta saaneita (kirjoitustaitoisia, ihmisia, joilla on silmalasit, iso maha [statussymboli!], kielitaitoisia, ammattitaitoisia jne. Khmer-rouget teloittivat kaikki entisen hallinnon kanssa vehkeilleet opettajia, poliiseja ja laakareita myoten, myos kaikki munkit tapettiin).
Taman kaiken takana oli tavoite ravinnollisesti omavaraisesta maasta, joka saisi ylimaaraisesta vientiriisista valuuttaa, jolla ostaa aseita, tyokaluja jms. Tosiasiassa khmer-rouge-johtajat kayttivat riisisadon siina maarin vientiin, ettei jaljelle jaanyt tarpeeksi edes siemenriisia, nalkaisista kansalaisista puhumattakaan. Maan laaketeollisuus annettiin lukutaidottomien maalaistyttojen/naisten hoidettavaksi ja laakereseptit olivat kuin suoraan huonosta komediasta. Myos sairaalat tyhjennettiin, jotta ihmiset saataisiin maaseudulle. Nalanhadan, vakivaltakoneiston ynna yhteiskunnallisten epaonnistumisten takia kambotzalaisista kuoli neljana khmer-rouge vuotena noin 25% (sodan jalkeen 70% kansasta oli naisia) ja jaljelle jaaneet olivat erotettu omaisistaan, ystavistaan ja revitty irti kotiseuduiltaan. Lisaksi nelja vuosikertaa vastasyntyneita lapsia oli kasvanut ilman minkaanlaista perhe-elamaa maassa, jossa kukaan ei voinut luottaa kehenkaan...ei sen takia, etta luotaisiin maailma, jossa kaikilla olisi parempi olla, vaan jotta saataisiin enemman riisia ei-feodaalisilla ja ei-kapitalistisilla rakenteilla, miksi?
Mietin myos 1900-lukua ylipaansa, mita ihmisille silloin oikein tapahtui? Britti-historijoitsija Hobsbawm nimittaa sita nimella age of extremes, ja sita se on ollutkin: miettikaa ensimmaista maailmansotaa ja sen kansanmurhia, toista ms:a holokausteineen, dresdeneineen, hiroshima-nagasageineen, sisallissotia suomessa, espanjassa, irlannissa, venajalla ja myohemmin lahes jokaisessa saharan etelapuolisessa afrikan maassa, siirtomaahallintoa, kylman sodan sotilasjunttia etela-amerikassa, CIA:n toimia ja jenkkeja ylipaansa, itablokin vakivaltakoneistoa, vakivaltaisia diktatuureja oikealla ja vasemmalla, lahi-ita, irak-iran ja kurdit, lisaa kansamurhia 90-luvulla ..balkan..ruanda... 1800-luvulla Marxin mukaan filosofit olivat vain analysoineet maailmaa, kun tehtavana on sen muuttaminen. 1900-luvulla ihmiset yrittivat todella muuttaa maailmaa. Luulen, etta vika oli nopeudessa ja koossa, mutta ennen kaikkea ideologioissa ja keinoissa: molemmat olivat jotain, mita ihmiset eivat kestaneet. Ideologiat eivat kohdanneet todellisuutta samalla, kun kaytossa olivat aseet ja keinot, joita ihmiset eivat osanneet kayttaa. Kaiken ja kaikkien piti muuttua aina paivassa: kaikki oli yhta totaalista vallankumousta, hyvat voittavat pahan ja silloin keinoilla ei ole valia - se on lopputulos, joka lasketaan. Se, mika unohtui, olivat yliyksilolliset rakenteet ja kulttuuri, joita ei voi muuttaa paivassa - seka muutama psykologinen lainalaisuus, joiden perusteella nayttaisi silta, etta suurin osa ihmisista tekee aika pitkalti niin kuin kasketaan (juuri laumassa, yhteiskunnassa, siis), mutta ei heista hetkessa kuitenkaan sydameltaan tule sen enempaa kommunisteja kuin muitakaan ideologian mukaisen elaman tunnustajia...Luulen, etta monet vain haluaisivat elaa elamaansa erossa aarimmaisyyksista...Zizek taisi osua suomen vierailullaan naulan kantaan kehottaessaan ihmisia ei enaa suin pain muuttamaan maailmaan, vaan hiljentaa, jopa pysahtya, hetkeksi tulkitsemaan sita. Saapa nahda kuinka kay.
Kun tahan soppaan lisataan 5-10 vuotta sisallissotaa ennen punakhmereja, massiiviset jenkkipommitukset vietnamin sodan aikana ja vetaytyvien punakhmerien maamiinoitukset (jatkuivat 90-luvun loppuun muiden satunnaisten taistelujen kanssa), saadaan sodan repima yhteiskunta varmasti sanan syvimmassa merkituksessa. Jalleenrakennusta viivastytti eras kansainvalisen politiikan ja YK:n voimannaytoista: vietnamin avulla syrjaytetty khmer-rouge-johto edusti kambotzaa ainoana kansainvalisesti tunnustettuna hallituksena YK:n yleiskokouksissa vuoteen 1998 asti (pol pot kuolee) - olikohan jenkeilla pieni katkeruus omasta vietnamkampanjastaan + hurraa veto-oikeus! Vasta 2000-luvulla on alettu puhumaan oikeudenkaynneista khmer-rouge-johtoa vastaan ja nama onneksi alkoivatkin kansaivalisen poikkeustuomioistuimen alaisuudessa vuonna 2007 - joukossa mm. entinen s-21 vankilan johtava upseeri.
Tata taustaa vastaan kaduilla tyoskentelevat/kayskentelvat lapset ja maamiinojen silpomat kerjalaiset muodostavat aika rankan ja surullisen kontrastin muuten niin ihastuttavalle maalle; sodan jaljilta laittomat aseet, katujen kulmissa paivystavat huumekauppiaat ja ilmeisesti myos lapsiprostituutio ovat masentavan yleisia - mutta toisaalta, ainakin itse uskoisin vahvasti, etta maa on nousemassa ylos traumaattisesta menneisyydestaan, mutta yhteiskunnan vinoutuneiden rakenteiden takia ulkopuoliselle avulle on todella tarvetta. Mikali haluatte lahjoittaa rahaa hyvantekevaisyyteen tai harkitsette vapaaehtoistyota, suosittelen todella harkitsemaan Kambotzaa - maata, joka on saanut vahan liikaa kantaakseen...
No joo, synkistelyt synkistelty! Meilla oli todella hauskaa Kambotzassa ja paikallinen khmer-keittio kuuluu ehdottomasti reissun parhaisiin, lisaksi halvat hinnat ja laid back-kulttuuri tuhansine riippukeinuineen iski kylla meikalaisiin, ostimme itsekin hammockit, joissa levyttelimme joen rannassa ja Angkorin temppeliviidakossa.
Pnhom Penista otimme jokiveneen (juuri sellaisen puisen aidon, jossa moottori pauhaa ja penkit ovat kovia - mutta tamakin vasta kovien neuvottelujen jalkeen, kun paikalliset haluavat aina, tottakai, myyda hienoja, kalliimpia ja nopeampia ilmastoituja lasikuituvenematkoja, jotka tuovat mieleen bussin tai lentokoneen eli what's the point?) ja purjehdimme alas Mekongia kohti Vietnamia. Matkan alussa joki oli satoja metreja levea, eika rannoillakaan ollut paljoa nahtavaa. Vietnamin rajan jalkeen saavuttuamme varsinaiseen suistoon alkoi todella unohtumaton ja siisti venematka: puokkoilimme valilla todella kapeilla pikku vesivaylilla ja valilla isommilla, matkaa reunustivat pikkuveneet, kodit ja ihmiset, jotka milloin kylpivat itse milloin kylvettivat karjaansa tai pesivat pyykkejaan tai astoitaan. Nain myos reissun ensimmaisen kaarmeen, ehka 2-3 metrinen, joka menna viiletteli pitkin jokea. Valuttuamme virtaa alas hieman suuremmille uomille tuli vastaan isompia paatteja, joita oli kaiken nakoisia - yhdistavana tekijana uhmaavan nakoisiksi naamoiksi maalatut keulat. Lahestyessamme maaranpaatamme Chao Docia kelluvat talot rupesivat tihentymaan ja kalastavia ihmisia nakya kaikkialla, alkoi vakisinkin mietityttamaan, miten erilailla ihmiset voivat elaa: kelluvassa talossa tai veneessa joessa, jossa peseydyt, josta saat ruoan, jota pitkin kaikki kulkee..monin paikoin elo naytti aika kodikkaalta! Tosin aikaisemmin tulvineen joen jaljilta jokivarren puissa nakyi sen verran paljon muovia, etta on joessa varmasti paskaakin, niin kuin kaikkialla, missa ihminen pitaa majaansa.
Chao Docista siirryimme hurjalla (hyva, ettei jyratty pikkuparkoja mopoineen, pari oli aika lahella) minibussimatkalla Can Thohon ja huomenna lahdemme ennen auringonnousua joelle katsomaan muutamaa kelluvaa markettia ( toinen on mekongin suurin) ja jotain kylameininkeja. Sitten joskus Ho Tsi Minh Cityyn eli entiseen Saigoniin. Aurinkoista kevatta kaikille, jotka jaksoivat lukea tanne asti!
Kapu
Jatimme puna-khmerien killing fieldsit valiin, mutta vierailimme Tuol Slengissa eli entisessa S-21 security prisonissa. Paikka toimi vuosina 75-79 puna-khmerien kidutuslaitoksena, jonka noin 17 000:sta vangista vain seitseman selvisi elavana ulos. Entinen koulu oli muutettu ensin vankilaksi ja nyt se toimii kansanmurhamuseona; luonnollisesti rakennus piti sisallaan lahes synkinta tavaraa, mita ihminen voi kuvitella, mutta itse museo oli toteutettu aika tyylikkaasti ilman, etta julmuuksilla massailtiin turhaan. Perehtyessa seinilla roikkuviin puna-khmer-projektia kuvaaviin tarinoihin, kirjoituksiin yms. tuli kylla taysin absurdi olo. Onhan kauheuksia ennenkin ollut, mutta yleensa siella takana on edes jonkinlainen ymmarrettava motiivi tai uskomus. Esimerkiksi samaan never again-kategoriaan kuuluvilla natseilla oli edes jonkinlainen (jokseenkin ymmarrettava) rotuun, kulttuuriin ja kansankuntaan liittyva ideologia omien hirmutekojensa takana, mutta enta pol potilla ja khmer-rougeilla: tehda ihmisista riisintekokoneita ilman minkaanlaista omaa kulttuuria.
"It is better to arrest ten innocent people than letting one guilty go free"
- Khmer-Rouge
Homman piti menna jokseenkin nain: tyhjennetaan kaupungit ja tehdaan kambotzasta mahdollisimman agraarinen valtio, kaikki feodaalinen, porvarillinen ja kapitalistinen on lakkautettava - raha muun muuassa, ihmiset sijoitetaan Angkarin (koneisto, systeemi tms.) toimesta yksikoihin viljelemaan riisia (12-14h/pva), lapset erotetaan vanhemmistaan, ihmiset eivat saa valita omia puolisoitaan, kaikki juhlat, seremoniat ja uskonnot on kielletaan (paitsi pakkohaat, joissa naitetaan Angkarin valitsemat ihmiset koruttomasti toisilleen), luodaan saman tyylinen ilmiantosysteemi kuin neuvostoliitossa pahimmillaan ja lopuksi vainotaan kaikkia vahankaan mitaan sivistysta saaneita (kirjoitustaitoisia, ihmisia, joilla on silmalasit, iso maha [statussymboli!], kielitaitoisia, ammattitaitoisia jne. Khmer-rouget teloittivat kaikki entisen hallinnon kanssa vehkeilleet opettajia, poliiseja ja laakareita myoten, myos kaikki munkit tapettiin).
Taman kaiken takana oli tavoite ravinnollisesti omavaraisesta maasta, joka saisi ylimaaraisesta vientiriisista valuuttaa, jolla ostaa aseita, tyokaluja jms. Tosiasiassa khmer-rouge-johtajat kayttivat riisisadon siina maarin vientiin, ettei jaljelle jaanyt tarpeeksi edes siemenriisia, nalkaisista kansalaisista puhumattakaan. Maan laaketeollisuus annettiin lukutaidottomien maalaistyttojen/naisten hoidettavaksi ja laakereseptit olivat kuin suoraan huonosta komediasta. Myos sairaalat tyhjennettiin, jotta ihmiset saataisiin maaseudulle. Nalanhadan, vakivaltakoneiston ynna yhteiskunnallisten epaonnistumisten takia kambotzalaisista kuoli neljana khmer-rouge vuotena noin 25% (sodan jalkeen 70% kansasta oli naisia) ja jaljelle jaaneet olivat erotettu omaisistaan, ystavistaan ja revitty irti kotiseuduiltaan. Lisaksi nelja vuosikertaa vastasyntyneita lapsia oli kasvanut ilman minkaanlaista perhe-elamaa maassa, jossa kukaan ei voinut luottaa kehenkaan...ei sen takia, etta luotaisiin maailma, jossa kaikilla olisi parempi olla, vaan jotta saataisiin enemman riisia ei-feodaalisilla ja ei-kapitalistisilla rakenteilla, miksi?
Mietin myos 1900-lukua ylipaansa, mita ihmisille silloin oikein tapahtui? Britti-historijoitsija Hobsbawm nimittaa sita nimella age of extremes, ja sita se on ollutkin: miettikaa ensimmaista maailmansotaa ja sen kansanmurhia, toista ms:a holokausteineen, dresdeneineen, hiroshima-nagasageineen, sisallissotia suomessa, espanjassa, irlannissa, venajalla ja myohemmin lahes jokaisessa saharan etelapuolisessa afrikan maassa, siirtomaahallintoa, kylman sodan sotilasjunttia etela-amerikassa, CIA:n toimia ja jenkkeja ylipaansa, itablokin vakivaltakoneistoa, vakivaltaisia diktatuureja oikealla ja vasemmalla, lahi-ita, irak-iran ja kurdit, lisaa kansamurhia 90-luvulla ..balkan..ruanda... 1800-luvulla Marxin mukaan filosofit olivat vain analysoineet maailmaa, kun tehtavana on sen muuttaminen. 1900-luvulla ihmiset yrittivat todella muuttaa maailmaa. Luulen, etta vika oli nopeudessa ja koossa, mutta ennen kaikkea ideologioissa ja keinoissa: molemmat olivat jotain, mita ihmiset eivat kestaneet. Ideologiat eivat kohdanneet todellisuutta samalla, kun kaytossa olivat aseet ja keinot, joita ihmiset eivat osanneet kayttaa. Kaiken ja kaikkien piti muuttua aina paivassa: kaikki oli yhta totaalista vallankumousta, hyvat voittavat pahan ja silloin keinoilla ei ole valia - se on lopputulos, joka lasketaan. Se, mika unohtui, olivat yliyksilolliset rakenteet ja kulttuuri, joita ei voi muuttaa paivassa - seka muutama psykologinen lainalaisuus, joiden perusteella nayttaisi silta, etta suurin osa ihmisista tekee aika pitkalti niin kuin kasketaan (juuri laumassa, yhteiskunnassa, siis), mutta ei heista hetkessa kuitenkaan sydameltaan tule sen enempaa kommunisteja kuin muitakaan ideologian mukaisen elaman tunnustajia...Luulen, etta monet vain haluaisivat elaa elamaansa erossa aarimmaisyyksista...Zizek taisi osua suomen vierailullaan naulan kantaan kehottaessaan ihmisia ei enaa suin pain muuttamaan maailmaan, vaan hiljentaa, jopa pysahtya, hetkeksi tulkitsemaan sita. Saapa nahda kuinka kay.
Kun tahan soppaan lisataan 5-10 vuotta sisallissotaa ennen punakhmereja, massiiviset jenkkipommitukset vietnamin sodan aikana ja vetaytyvien punakhmerien maamiinoitukset (jatkuivat 90-luvun loppuun muiden satunnaisten taistelujen kanssa), saadaan sodan repima yhteiskunta varmasti sanan syvimmassa merkituksessa. Jalleenrakennusta viivastytti eras kansainvalisen politiikan ja YK:n voimannaytoista: vietnamin avulla syrjaytetty khmer-rouge-johto edusti kambotzaa ainoana kansainvalisesti tunnustettuna hallituksena YK:n yleiskokouksissa vuoteen 1998 asti (pol pot kuolee) - olikohan jenkeilla pieni katkeruus omasta vietnamkampanjastaan + hurraa veto-oikeus! Vasta 2000-luvulla on alettu puhumaan oikeudenkaynneista khmer-rouge-johtoa vastaan ja nama onneksi alkoivatkin kansaivalisen poikkeustuomioistuimen alaisuudessa vuonna 2007 - joukossa mm. entinen s-21 vankilan johtava upseeri.
Tata taustaa vastaan kaduilla tyoskentelevat/kayskentelvat lapset ja maamiinojen silpomat kerjalaiset muodostavat aika rankan ja surullisen kontrastin muuten niin ihastuttavalle maalle; sodan jaljilta laittomat aseet, katujen kulmissa paivystavat huumekauppiaat ja ilmeisesti myos lapsiprostituutio ovat masentavan yleisia - mutta toisaalta, ainakin itse uskoisin vahvasti, etta maa on nousemassa ylos traumaattisesta menneisyydestaan, mutta yhteiskunnan vinoutuneiden rakenteiden takia ulkopuoliselle avulle on todella tarvetta. Mikali haluatte lahjoittaa rahaa hyvantekevaisyyteen tai harkitsette vapaaehtoistyota, suosittelen todella harkitsemaan Kambotzaa - maata, joka on saanut vahan liikaa kantaakseen...
No joo, synkistelyt synkistelty! Meilla oli todella hauskaa Kambotzassa ja paikallinen khmer-keittio kuuluu ehdottomasti reissun parhaisiin, lisaksi halvat hinnat ja laid back-kulttuuri tuhansine riippukeinuineen iski kylla meikalaisiin, ostimme itsekin hammockit, joissa levyttelimme joen rannassa ja Angkorin temppeliviidakossa.
Pnhom Penista otimme jokiveneen (juuri sellaisen puisen aidon, jossa moottori pauhaa ja penkit ovat kovia - mutta tamakin vasta kovien neuvottelujen jalkeen, kun paikalliset haluavat aina, tottakai, myyda hienoja, kalliimpia ja nopeampia ilmastoituja lasikuituvenematkoja, jotka tuovat mieleen bussin tai lentokoneen eli what's the point?) ja purjehdimme alas Mekongia kohti Vietnamia. Matkan alussa joki oli satoja metreja levea, eika rannoillakaan ollut paljoa nahtavaa. Vietnamin rajan jalkeen saavuttuamme varsinaiseen suistoon alkoi todella unohtumaton ja siisti venematka: puokkoilimme valilla todella kapeilla pikku vesivaylilla ja valilla isommilla, matkaa reunustivat pikkuveneet, kodit ja ihmiset, jotka milloin kylpivat itse milloin kylvettivat karjaansa tai pesivat pyykkejaan tai astoitaan. Nain myos reissun ensimmaisen kaarmeen, ehka 2-3 metrinen, joka menna viiletteli pitkin jokea. Valuttuamme virtaa alas hieman suuremmille uomille tuli vastaan isompia paatteja, joita oli kaiken nakoisia - yhdistavana tekijana uhmaavan nakoisiksi naamoiksi maalatut keulat. Lahestyessamme maaranpaatamme Chao Docia kelluvat talot rupesivat tihentymaan ja kalastavia ihmisia nakya kaikkialla, alkoi vakisinkin mietityttamaan, miten erilailla ihmiset voivat elaa: kelluvassa talossa tai veneessa joessa, jossa peseydyt, josta saat ruoan, jota pitkin kaikki kulkee..monin paikoin elo naytti aika kodikkaalta! Tosin aikaisemmin tulvineen joen jaljilta jokivarren puissa nakyi sen verran paljon muovia, etta on joessa varmasti paskaakin, niin kuin kaikkialla, missa ihminen pitaa majaansa.
Chao Docista siirryimme hurjalla (hyva, ettei jyratty pikkuparkoja mopoineen, pari oli aika lahella) minibussimatkalla Can Thohon ja huomenna lahdemme ennen auringonnousua joelle katsomaan muutamaa kelluvaa markettia ( toinen on mekongin suurin) ja jotain kylameininkeja. Sitten joskus Ho Tsi Minh Cityyn eli entiseen Saigoniin. Aurinkoista kevatta kaikille, jotka jaksoivat lukea tanne asti!
Kapu
sunnuntai 18. huhtikuuta 2010
Siem reap, Kambotza
Nu e vi har vid Siem Reap och Angkors tempel. Mikaela har ocksa blivit sjuk och bekantat sig med den lokala sjukvarden. Patienten har inte mycket att saga gallande varden nar lakaren preskriberar en mangd olika mediciner som betalas tillsammans med lakaravgiften. Ett bra satt att pumpa ut mer pengar av turister. Men lyckligtvis har vi forsakringar!
Paastiin Bangokista aika hyvin rajalle, jossa kuskit yritti peruskikkoja viemalla meita etukateisviisumitoimistoihin, jotka ovat tietysti hieman kalliimpia. Ei haksahdettu, vaan saatiin viisumit ja ylitettin raja ongelmitta, allistys vaan oli Kambotzan puolella suuri, kun khmer-uuttavuotta juhliva turistipoliisi (niin se nimitti itseaan ) loi suurieleisesti kylmalaukusta oluttolkin kouraan ja toivotteli tervetulleeksi maahan. Bussiliikenne Seam Reapiin oli jo loppunut, mutta kavi hyva tuuri, kun saatiin jaettua taksi muutaman saksalaisen ja yhden espanjalaisen kanssa. Varikkaiden salamoiden valkkyessa taivaanrannassa saavuttiin perille illalla ja saatiin reissun halvin huone: eraanlainen dormi dollarin yo!
Tanaan ja toissapaivana (eilen oli lepopaiva sairastamisen takia) ollaan vierailtu Angkorin valtavalla temppelialueella. Ensimmaisena paivana mentiin omatoimisesti pyorilla, mutta talla kertaa Mikaela oli vahan liian heikossa kunnossa polkemiseen. Paastiin kuitenkin Angkor Watin paatemppelille ja tutkiskeltiin myos muita lahella sijaitsevia temppeleita ja terasseja. Tanaan kierrettiin paikallisen tuktuk-kuskin kanssa kauempana sijaitsevia raunioita, muun muassa Ta Phrom, jossa on kuvattu esim. Tomb Raideria. Taytyy myontaa, etta osa temppeleista, niiden koosta, rakennustekniikasta, kaiverruksista ja patsaista on todella vaikuttavia ja valilla meinaa tulla jopa ahky kaikesta allistyksesta - palatsit on kuitenkin rakennettu aikana, jolloin suomessa asuttiin viela luolissa, eli noin 800-1250 jaa. Etenkin hamyiset temppelit, joissa viidakko on jo voittamassa ihmisen ponnistukset, olivat lemppareitamme.
Pa nagot satt finns det alttid en viss magik och skadegladje i att se naturen ta over och forstora det som manniskan skapat. Att det nangang ens gar at det hallet... Nar man gick bland de massiva templen i djungelboksstaden kunde man inte lata bli att fantisera hur livet runt dem sett ut da manniskor verkligen levat har och fundera varfor staden overgivits. Ocksa funderade vi pa den forvaning det skulle vacka ifall New York av nan anledning skulle overgivas och ruinerna aterfinnas om sag 1000 ar.
Folk har har valdigt underliga sovvanor. Framforallt thailanningarna verkade kunna lagga sig varsomhelst for en tupplur. De lag framfor butiker, pa trottoarer, verandor... Ocksa vaknar de tidigt har, sa powernaps ar val nodvandiga, for servitorer kan lagga sig pa restaurangsoffan mellan kunderna, butiksbitraden ligger och sover bakom kassan och hotellarbetare i receptionen. Kanske just pa grund av att dygnets somn intages jamt fordelat overallt pa dygnet, tillkommer den utbredda vanan att ga i pyjamas dagarna langa; pa stan, vid turistattraktioner, pa jobb... Man kan ej forneka att det ar ett praktiskt satt att kla sig har: tunn, luftig och sval. Maste prova detta i Helsingfors pa sommaren... man lar inte komma in till Stockmann i toga, hur manne det har funkar?
Ai niin, Thaimaahan oli maa, jossa on pick-upeja eniten maailmassa jenkkien jalkeen, maaseudulla naytti, etta jopa 80% autoista olisi pick-upeja ja erikoisuutena on, etta ihmisia pakataan lavalle jopa kaksikymmenta (joku kertoi, etta ihmiset saattavat jopa asua hokkelissa, mutta ajaa uutta pick-up toyotaa..). Kambotzassakin pickareita loytyy, mutta muuten kulkuneuvot ovat hieman alkukantaisempia, myos tuktukit ovat kutistuneet skootterivetoisiksi. Nahtiin myos todella huvittavia ajoneuvoja, joissa suuren puulavan eteen noin kahden-kolmen metrin paahan on kiinnitetty moottori ja vetavat pyorat. Niista lahtee sitten ajokahvat lavalla istuvalle gubelle, hauska vehje! Ja liikenne (ilmeisesti kiitos ranskalaisten) on taas raiteillaan oikeanpuoleisena.
Yksi erikoinen seikka reissulla on ollut asiakaspalvelukommellukset, etenkin ravintoloissa. Tuntuu, ettei lahes koskaan saa mita tilaa, vaan usein tarjoilija vain nyokkailee yes-yes ymmartamystaan; annoksen saapuessa ilmenee, ettei tilattuja juttuja loytynytkaan keittiosta, joten kokki savelsi tilalle jotain muuta. Esimerkiksi Kuala Lumpurissa kokki korvasi munakkaan juustot desilla margariinia, thaimaassa kanasalaatti oli chilia ja kanaa jne. Yksi varma pettymys on myos lankkariruoan tilaaminen, valilla on pakko, kun paikallinen makumaailma tympii, mutta taso on usein suurin piirtein samaa, kuin alepan einestiskilla. Tosin kambotzalainen khmer-keittio on ainakin tahan mennessa ollut todella hyva, kapukin on taas vatsatautinsa jaljilta voinut palata paikallisen tilaamiseen.
Kambotzan erikoisuutena on muuten, etta valuuttoina kaytetaan sekaisin niin dollareita, thai bahteja kuin omia rielejakin. Kaikissa on luonnollisesti aivan erilainen eurokurssi, joten valilla joutuu selailemaan vaihtorahoja yms. aika pitkaan paastakseen perille summasta.
Au Revoir!
P.S. On muuten jotenkin vapauttavaa olla buddhistisissa maissa islamilaisten jalkeen..
Paastiin Bangokista aika hyvin rajalle, jossa kuskit yritti peruskikkoja viemalla meita etukateisviisumitoimistoihin, jotka ovat tietysti hieman kalliimpia. Ei haksahdettu, vaan saatiin viisumit ja ylitettin raja ongelmitta, allistys vaan oli Kambotzan puolella suuri, kun khmer-uuttavuotta juhliva turistipoliisi (niin se nimitti itseaan ) loi suurieleisesti kylmalaukusta oluttolkin kouraan ja toivotteli tervetulleeksi maahan. Bussiliikenne Seam Reapiin oli jo loppunut, mutta kavi hyva tuuri, kun saatiin jaettua taksi muutaman saksalaisen ja yhden espanjalaisen kanssa. Varikkaiden salamoiden valkkyessa taivaanrannassa saavuttiin perille illalla ja saatiin reissun halvin huone: eraanlainen dormi dollarin yo!
Tanaan ja toissapaivana (eilen oli lepopaiva sairastamisen takia) ollaan vierailtu Angkorin valtavalla temppelialueella. Ensimmaisena paivana mentiin omatoimisesti pyorilla, mutta talla kertaa Mikaela oli vahan liian heikossa kunnossa polkemiseen. Paastiin kuitenkin Angkor Watin paatemppelille ja tutkiskeltiin myos muita lahella sijaitsevia temppeleita ja terasseja. Tanaan kierrettiin paikallisen tuktuk-kuskin kanssa kauempana sijaitsevia raunioita, muun muassa Ta Phrom, jossa on kuvattu esim. Tomb Raideria. Taytyy myontaa, etta osa temppeleista, niiden koosta, rakennustekniikasta, kaiverruksista ja patsaista on todella vaikuttavia ja valilla meinaa tulla jopa ahky kaikesta allistyksesta - palatsit on kuitenkin rakennettu aikana, jolloin suomessa asuttiin viela luolissa, eli noin 800-1250 jaa. Etenkin hamyiset temppelit, joissa viidakko on jo voittamassa ihmisen ponnistukset, olivat lemppareitamme.
Pa nagot satt finns det alttid en viss magik och skadegladje i att se naturen ta over och forstora det som manniskan skapat. Att det nangang ens gar at det hallet... Nar man gick bland de massiva templen i djungelboksstaden kunde man inte lata bli att fantisera hur livet runt dem sett ut da manniskor verkligen levat har och fundera varfor staden overgivits. Ocksa funderade vi pa den forvaning det skulle vacka ifall New York av nan anledning skulle overgivas och ruinerna aterfinnas om sag 1000 ar.
Folk har har valdigt underliga sovvanor. Framforallt thailanningarna verkade kunna lagga sig varsomhelst for en tupplur. De lag framfor butiker, pa trottoarer, verandor... Ocksa vaknar de tidigt har, sa powernaps ar val nodvandiga, for servitorer kan lagga sig pa restaurangsoffan mellan kunderna, butiksbitraden ligger och sover bakom kassan och hotellarbetare i receptionen. Kanske just pa grund av att dygnets somn intages jamt fordelat overallt pa dygnet, tillkommer den utbredda vanan att ga i pyjamas dagarna langa; pa stan, vid turistattraktioner, pa jobb... Man kan ej forneka att det ar ett praktiskt satt att kla sig har: tunn, luftig och sval. Maste prova detta i Helsingfors pa sommaren... man lar inte komma in till Stockmann i toga, hur manne det har funkar?
Ai niin, Thaimaahan oli maa, jossa on pick-upeja eniten maailmassa jenkkien jalkeen, maaseudulla naytti, etta jopa 80% autoista olisi pick-upeja ja erikoisuutena on, etta ihmisia pakataan lavalle jopa kaksikymmenta (joku kertoi, etta ihmiset saattavat jopa asua hokkelissa, mutta ajaa uutta pick-up toyotaa..). Kambotzassakin pickareita loytyy, mutta muuten kulkuneuvot ovat hieman alkukantaisempia, myos tuktukit ovat kutistuneet skootterivetoisiksi. Nahtiin myos todella huvittavia ajoneuvoja, joissa suuren puulavan eteen noin kahden-kolmen metrin paahan on kiinnitetty moottori ja vetavat pyorat. Niista lahtee sitten ajokahvat lavalla istuvalle gubelle, hauska vehje! Ja liikenne (ilmeisesti kiitos ranskalaisten) on taas raiteillaan oikeanpuoleisena.
Yksi erikoinen seikka reissulla on ollut asiakaspalvelukommellukset, etenkin ravintoloissa. Tuntuu, ettei lahes koskaan saa mita tilaa, vaan usein tarjoilija vain nyokkailee yes-yes ymmartamystaan; annoksen saapuessa ilmenee, ettei tilattuja juttuja loytynytkaan keittiosta, joten kokki savelsi tilalle jotain muuta. Esimerkiksi Kuala Lumpurissa kokki korvasi munakkaan juustot desilla margariinia, thaimaassa kanasalaatti oli chilia ja kanaa jne. Yksi varma pettymys on myos lankkariruoan tilaaminen, valilla on pakko, kun paikallinen makumaailma tympii, mutta taso on usein suurin piirtein samaa, kuin alepan einestiskilla. Tosin kambotzalainen khmer-keittio on ainakin tahan mennessa ollut todella hyva, kapukin on taas vatsatautinsa jaljilta voinut palata paikallisen tilaamiseen.
Kambotzan erikoisuutena on muuten, etta valuuttoina kaytetaan sekaisin niin dollareita, thai bahteja kuin omia rielejakin. Kaikissa on luonnollisesti aivan erilainen eurokurssi, joten valilla joutuu selailemaan vaihtorahoja yms. aika pitkaan paastakseen perille summasta.
Au Revoir!
P.S. On muuten jotenkin vapauttavaa olla buddhistisissa maissa islamilaisten jalkeen..
tiistai 13. huhtikuuta 2010
Etelan saarilta punapaitojen Bangkokiin
Terve taas!
Paastiin viimein muutaman paivan sairastelun jalkeen jatkamaan matkaa Ko Tarutao-saarelle. Paikka taytti odotukset, silla kyseessa on aidosti luonnontilainen suojeltu saari, jossa riitti autiota valkohiekkaista rantaa kilometrikaupalla - vesi tosin oli niin kuumaa, ettei meresta ollut viilentajaksi paitsi aikaisin aamulla. Paikka oli toiminut ennen vankilana, kunnes niin vangeista kuin vartijoistakin tuli merirosvoja. Emme kuitenkaan paasseet pyorailemaan vankiloille, koska kapu oli viela sen verran heikkona, ettei pyoraily +40 asteessa oikein luonnistunut. Tapasimme saarella mukavia tyyppeja ja lopuksi olimme lyottaytyneet yhteen poppooseen, jossa oli yksi kanadalainen mies, yksi italialainen mies indonesialaisine vaimoineen seka yksi ranskis. Vietimme heidan seurassaan mukavan viimeisen illan saarella ja seuraavana paivana vuokrasimme viela veneen, jolla suuntasimme krokotiililuolille (ei niita enaa siella ollut). Jokea pitkin luolille ja siella kajakeilla luolastoon, oli kylla todella mielenkiintoista meloa pelkan otsalampun valossa pimeassa luolassa lepakoiden rapikoidessa katossa, indiana jones meininkia. Luolan kruunasivat suuret kimmeltavat tippukivet, joita oli muodostunut sinne tanne. Paasimme saarella myos kokeilemaan rannalla yopymista, joka sujui varsin hyvin, vaikka taivaanrannassa valkehtikin kuumottavasti koko yon, mutta onneksi sateet pysyivat poissa.
Saarella tulimme myos ajatelleeksi, miten thaimaa on valjastanut lahes kaikki mahtavat saarensa jauhamaan rahaa turismilla. Myos Ko Tarutao national parkia uhkaa sama kohtalo, koska jo yksi alueen saarista on vapautettu rakennusrajoituksista (Ko Lipe), mika usein tarkoittaa yksityisella rahalla rakennettuja hotellipuistoja ja massiivista sukellusbisnesta. Siina sivussa alkeperainen luonto elaimineen saa vaistya. Ja mikali yksi alueen saarista tuottaa hyvin, kasvavat paineet vapauttaa rajoituksia muillakin saarilla, jolloin saamme taas pari Ko Samuita lisaa. Ei nyt kuitenkaan olla tekopyhia, kyllahan turistisaaria tarvitaan ja tottakai niillakin on hyvaa meininkia, mutta arveluttaa vaan se massiivisuua, milla thaimaassa saaria luovutetaan voiton tavoittelulle. Joka vuosi 13 miljoonaa turistia suuntaa parille sadalle pienehkolle saarelle, montakohan vuotta ekosysteemi kestaa heinasirkkaparvea? Sitapaitsi on aivan varma, etta kestavalle turismille olisi todella tilausta. Enemman tarutaon kaltaisia saaria, joille ei ole rakennettu kuin valttamaton ja jotka vetavat puoleensa vain luontonsa ja historiansa takia (joka saarelle ei todellakaan tarvita bob marleyta luukuttavaa piece and love baaria).
Kuulimme myos pahenevista levottomuuksita Bangkokissa, mutta kaikki olettivat suomen suurlahetystoa myosten, etta tilanne pysyisi turvallisena turisteille, kunhan pysyisi poissa mielenosoituksista. Siispa paatimme ottaa kurssin kohti paakaupunkia ja katsoa tilanteen itse
. Jo taksimatka bussiasemalta naytti, etta jotain meininkia oli ollut, koska useat isot tiet olivat plogattu punapaitojen toimesta ja jopa tuhottuja sotilasajoneuvoja lojui siella taalla. Myohemmin paivalla kuulimme myos edellisillan ammuskeluista ja kuolonuhreista, hieman pelottavaa, etta vakivaltaisuudet leimahtivat vain muutamien satojen metrien paassa backbaggerihoodeja, joilla mekin ollaan paaasiassa hengailu. Nyt tilanne on kuitenkin rauhoittunut ja ihmiset voivat keskittya olennaiseen eli thai-uudenvuoden juhlintaan. Bangkokissa kaava on seuraavanlainen: niin turistit kuin paikalliset varustautuvat kaikilla mahdollisilla vesisodan valineilla, joilla kastellaan kyselematta kaikki. Niinpa lompakot ja moneybeltit (elektroniikasta puhumattakaan) kulkevat pakattuna muovipusseihin, koska paivassa kastuu lapimaraksi useita kertoja. Iltaisin turistikaduilla on isoja katubileita ja meininkia on kaikinpuolin kohdillaan. Juhlinta kestaa taalla kai kolmesta paivasta viikkoon, mutta saa nyt nahda kauan me taalla viella viivytaan ennen kun ruvetaan siirtymaan kohti Kambotsaa. Kapun vatsa ei kylla vielakaan ole ihan kohdallaan, joten taytyy ehka kayda viela Bangkokissa laakarissa, kun puitteet ovat hyvat (jos sinne on pesiytynyt joku ameeba tai vastaava, hehe).
Bangkok menee karkipaikoille niista kaupungeista, joissa ollaan oltu: hintataso on kohtuullinen, ruokaa saa moneen makuun, nahtavaa riittaa ja taalla on todella paljon siisteja kuteita ja kaiken maailman siistia hippimatskua. Ollaan funtsittu, etta pitaiskohan tehda pieni lahetys Suomeen, kun ei rinkkoihin mahdu laheskaan sita kaikkea, mita taalta haluis ostaa. Tosin Bangkokissa taytyy olla erityisen tarkkanana, koska taalla turistien huiputtamisesta on todella tehty suuren mittaluokan bisnesta, esimerkiksi tuk-tuk-kuskit saavat ilmaista bensaa kaupoilta, jonne ne vievat (usein vastoin matkustajan tahtoa) ihmisia, lipevia hyvaa englantia puhuvia tyyppeja tulee hieromaan kauppaa kulta/jalokivikaupoista, joilla voi tehda helppoa rahaa lansimaissa, taksikuskit saavat itkuraivareita, mikali vaatii panemaan mittarin paalle (joita niitakin on peukaloitu, 5km:n matka voi olla mittarissa 10km jne.). Pahinta koko sirkuksessa on se, etta siina on mukana aivan vilpittoman oloisia tyyppeja, jotka kuitenkin kusettavat pain naamaa, esimerkiksi eilen eras lehtea puistossa lukeva mies "neuvoi" meita pysymaan poissa temppelialueelta, koska siella olisi levottomuuksia ja temppelit olisivat kiinni. Niinpa han suositteli lahtemaan katsomaan jotain kelluvaa markettia veneella ja antoi muutakin hyodyllista tietoa. Parin tunnin paasta virallinen turisti-info paljasti miehen puheet taydeksi palturiksi, miekkonen oli vaan joku nappula suuressa vene/tuk-tuk/taksi/bussi-huijauskoneistossa...ala luota kehenkaan! (paitsi, etta valilla on pakko..) Tsekkasimme temppelit kuitenkin hyvassa jarjestyksessa ja siita sitten vesisotaan.
Ai niin, Bangkokin huokeat parturipalvelut saivat kapun muuttamaan kampaustaan hieman, sivuilta lyhyeksi ja paalle muutama rasta! "...and theres diamonds and pearls in her hair", almost. Mikaela otti muutaman pikkuletin helmilla ja sulalla koristeltuna, ihanat intiaanihiukset!
PS. Maste papeka att Ko Tarutao var en akta pirato. Pa 30-talet holl man fangar pa on, det var en saker forvaringsplats pga de haj- och krokotilrika vattnen. I och med andra varldskriget glomdes fangarna och vaktarna bort och i hungrig och torstig desperation borjade de plundra forbipasserande fartyg. De notoriska piraterna (de mest fruktade i regionen) fick harja dar tills ungefar -48 da staten bestamde att det maste bli ett slut pa harjandet, vet ej med vilka medel... I alla fall hittade vi inga storre skatter pa on som nufortiden beboddes av apor, python- och kobraormar, vildsvin, krabbor mm..
Paastiin viimein muutaman paivan sairastelun jalkeen jatkamaan matkaa Ko Tarutao-saarelle. Paikka taytti odotukset, silla kyseessa on aidosti luonnontilainen suojeltu saari, jossa riitti autiota valkohiekkaista rantaa kilometrikaupalla - vesi tosin oli niin kuumaa, ettei meresta ollut viilentajaksi paitsi aikaisin aamulla. Paikka oli toiminut ennen vankilana, kunnes niin vangeista kuin vartijoistakin tuli merirosvoja. Emme kuitenkaan paasseet pyorailemaan vankiloille, koska kapu oli viela sen verran heikkona, ettei pyoraily +40 asteessa oikein luonnistunut. Tapasimme saarella mukavia tyyppeja ja lopuksi olimme lyottaytyneet yhteen poppooseen, jossa oli yksi kanadalainen mies, yksi italialainen mies indonesialaisine vaimoineen seka yksi ranskis. Vietimme heidan seurassaan mukavan viimeisen illan saarella ja seuraavana paivana vuokrasimme viela veneen, jolla suuntasimme krokotiililuolille (ei niita enaa siella ollut). Jokea pitkin luolille ja siella kajakeilla luolastoon, oli kylla todella mielenkiintoista meloa pelkan otsalampun valossa pimeassa luolassa lepakoiden rapikoidessa katossa, indiana jones meininkia. Luolan kruunasivat suuret kimmeltavat tippukivet, joita oli muodostunut sinne tanne. Paasimme saarella myos kokeilemaan rannalla yopymista, joka sujui varsin hyvin, vaikka taivaanrannassa valkehtikin kuumottavasti koko yon, mutta onneksi sateet pysyivat poissa.
Saarella tulimme myos ajatelleeksi, miten thaimaa on valjastanut lahes kaikki mahtavat saarensa jauhamaan rahaa turismilla. Myos Ko Tarutao national parkia uhkaa sama kohtalo, koska jo yksi alueen saarista on vapautettu rakennusrajoituksista (Ko Lipe), mika usein tarkoittaa yksityisella rahalla rakennettuja hotellipuistoja ja massiivista sukellusbisnesta. Siina sivussa alkeperainen luonto elaimineen saa vaistya. Ja mikali yksi alueen saarista tuottaa hyvin, kasvavat paineet vapauttaa rajoituksia muillakin saarilla, jolloin saamme taas pari Ko Samuita lisaa. Ei nyt kuitenkaan olla tekopyhia, kyllahan turistisaaria tarvitaan ja tottakai niillakin on hyvaa meininkia, mutta arveluttaa vaan se massiivisuua, milla thaimaassa saaria luovutetaan voiton tavoittelulle. Joka vuosi 13 miljoonaa turistia suuntaa parille sadalle pienehkolle saarelle, montakohan vuotta ekosysteemi kestaa heinasirkkaparvea? Sitapaitsi on aivan varma, etta kestavalle turismille olisi todella tilausta. Enemman tarutaon kaltaisia saaria, joille ei ole rakennettu kuin valttamaton ja jotka vetavat puoleensa vain luontonsa ja historiansa takia (joka saarelle ei todellakaan tarvita bob marleyta luukuttavaa piece and love baaria).
Kuulimme myos pahenevista levottomuuksita Bangkokissa, mutta kaikki olettivat suomen suurlahetystoa myosten, etta tilanne pysyisi turvallisena turisteille, kunhan pysyisi poissa mielenosoituksista. Siispa paatimme ottaa kurssin kohti paakaupunkia ja katsoa tilanteen itse
. Jo taksimatka bussiasemalta naytti, etta jotain meininkia oli ollut, koska useat isot tiet olivat plogattu punapaitojen toimesta ja jopa tuhottuja sotilasajoneuvoja lojui siella taalla. Myohemmin paivalla kuulimme myos edellisillan ammuskeluista ja kuolonuhreista, hieman pelottavaa, etta vakivaltaisuudet leimahtivat vain muutamien satojen metrien paassa backbaggerihoodeja, joilla mekin ollaan paaasiassa hengailu. Nyt tilanne on kuitenkin rauhoittunut ja ihmiset voivat keskittya olennaiseen eli thai-uudenvuoden juhlintaan. Bangkokissa kaava on seuraavanlainen: niin turistit kuin paikalliset varustautuvat kaikilla mahdollisilla vesisodan valineilla, joilla kastellaan kyselematta kaikki. Niinpa lompakot ja moneybeltit (elektroniikasta puhumattakaan) kulkevat pakattuna muovipusseihin, koska paivassa kastuu lapimaraksi useita kertoja. Iltaisin turistikaduilla on isoja katubileita ja meininkia on kaikinpuolin kohdillaan. Juhlinta kestaa taalla kai kolmesta paivasta viikkoon, mutta saa nyt nahda kauan me taalla viella viivytaan ennen kun ruvetaan siirtymaan kohti Kambotsaa. Kapun vatsa ei kylla vielakaan ole ihan kohdallaan, joten taytyy ehka kayda viela Bangkokissa laakarissa, kun puitteet ovat hyvat (jos sinne on pesiytynyt joku ameeba tai vastaava, hehe).
Bangkok menee karkipaikoille niista kaupungeista, joissa ollaan oltu: hintataso on kohtuullinen, ruokaa saa moneen makuun, nahtavaa riittaa ja taalla on todella paljon siisteja kuteita ja kaiken maailman siistia hippimatskua. Ollaan funtsittu, etta pitaiskohan tehda pieni lahetys Suomeen, kun ei rinkkoihin mahdu laheskaan sita kaikkea, mita taalta haluis ostaa. Tosin Bangkokissa taytyy olla erityisen tarkkanana, koska taalla turistien huiputtamisesta on todella tehty suuren mittaluokan bisnesta, esimerkiksi tuk-tuk-kuskit saavat ilmaista bensaa kaupoilta, jonne ne vievat (usein vastoin matkustajan tahtoa) ihmisia, lipevia hyvaa englantia puhuvia tyyppeja tulee hieromaan kauppaa kulta/jalokivikaupoista, joilla voi tehda helppoa rahaa lansimaissa, taksikuskit saavat itkuraivareita, mikali vaatii panemaan mittarin paalle (joita niitakin on peukaloitu, 5km:n matka voi olla mittarissa 10km jne.). Pahinta koko sirkuksessa on se, etta siina on mukana aivan vilpittoman oloisia tyyppeja, jotka kuitenkin kusettavat pain naamaa, esimerkiksi eilen eras lehtea puistossa lukeva mies "neuvoi" meita pysymaan poissa temppelialueelta, koska siella olisi levottomuuksia ja temppelit olisivat kiinni. Niinpa han suositteli lahtemaan katsomaan jotain kelluvaa markettia veneella ja antoi muutakin hyodyllista tietoa. Parin tunnin paasta virallinen turisti-info paljasti miehen puheet taydeksi palturiksi, miekkonen oli vaan joku nappula suuressa vene/tuk-tuk/taksi/bussi-huijauskoneistossa...ala luota kehenkaan! (paitsi, etta valilla on pakko..) Tsekkasimme temppelit kuitenkin hyvassa jarjestyksessa ja siita sitten vesisotaan.
Ai niin, Bangkokin huokeat parturipalvelut saivat kapun muuttamaan kampaustaan hieman, sivuilta lyhyeksi ja paalle muutama rasta! "...and theres diamonds and pearls in her hair", almost. Mikaela otti muutaman pikkuletin helmilla ja sulalla koristeltuna, ihanat intiaanihiukset!
PS. Maste papeka att Ko Tarutao var en akta pirato. Pa 30-talet holl man fangar pa on, det var en saker forvaringsplats pga de haj- och krokotilrika vattnen. I och med andra varldskriget glomdes fangarna och vaktarna bort och i hungrig och torstig desperation borjade de plundra forbipasserande fartyg. De notoriska piraterna (de mest fruktade i regionen) fick harja dar tills ungefar -48 da staten bestamde att det maste bli ett slut pa harjandet, vet ej med vilka medel... I alla fall hittade vi inga storre skatter pa on som nufortiden beboddes av apor, python- och kobraormar, vildsvin, krabbor mm..
tiistai 6. huhtikuuta 2010
Odotellaan...
Yksi venematka, kaksi bussimatkaa, minibussimatka, pari tuk-tuk kyytia ja viela yksi minibussimatka myohemmin olemme melkein perilla... Saavuttiin siis eilen takamukset kipeina Thaimaaseen Pak Baraan (kalanhajuinen pikkukaupunki joka vaikuttaa elavan kuskaamalla turisteja laheisille saarille), josta matkaa oli tanaan tarkoitus jatkaa Ko Tarutaolle. Nyt meidat erottaa maaranpaasta venematkan lisaksi kuumeinen Kapu. Meilla on onneksi ihan siisti huone tuulettimineen, jossa on hyva hoidella kuumeista matkailijaaa paracetamolin, veden, tuoreiden hedelmien ja markien kangasriepujen (ulkona n. +40) voimin. Mutta ei syyta huoleen, me parjaillaan, toivotaan vaan pikaista paranemista!!
Mikaela
Mikaela
lauantai 3. huhtikuuta 2010
Palmuja, koralleja ja valkoista hiekkaa (ja ruotsalaisia turisteja)
neljatta paivaa pulau perhentian-saarilla... Tanne tultiin kuala lumpurista, jossa vietettiin nelja paivaa. Hengailtiin lahinna chinatownissa ja little indiassa, joissa meininki aityi aina valilla tuhanneksi mere keskukseksi kaiken maailman piraattituotemerineen, hehe meki ostetettiin sheidssit ja lompakot (fendi, quicksilver, anna sui..). Kapu loysi myos jo pidempaan etsimansa puuvillahousut, jotka on ihan taydelliset tahan ilmastoon, jossa hiki virtaa lahes taukoamatta. Kuala lumpur oli kaunis kaupunki - moderni kohtaa vanhan ja islamilainen arkkitehtuuri nayttaa komeita puoliaan. Missattiin singaporessa orkkideapuutarha, mutta kl:ssa paastiin kattomaan mikaelan lempikukkia muutaman hehtaarin taydelta! Tsekattiin tietenki myos petronastowerit, jotka oli yllattavan makeet - etenki pimeella ne naytti joltain tulevaisuuden scifispektaakkeleilta (hyvassa mielessa). Ja, niin kuin kaupunkireissuilla on tapana, kavelimme jalkamme taas aivan puhki.
Kuala Lumpur experiencen kruunasi hieman mystinen hostellimme, Wheeler's Guesthouse, ja varsinkin sen henkilokunta, joista yksi oli nauravan buddhan nakonen hameeseen ja kultakorviksiin pukeutunut mies (apinan omistaja), yksi erittain hitaalla pyoriva kiinalaispappa, yksi isokokoinen transu seka ADHDn omaava 70-luvun rokkarigubbe Lennon-laseineen. Hostelli oli koristeltu useilla akvaarioilla, kitcheilla kiinalaiskoristeilla ja valoilla.
Taalla saarella taas ollaan vaan hengailtu snorklaten ja uiden, on niin kuuma etta perus hikikerros on huuhdeltava tasasin valiajoin pois. Saari on taysin viidakon tayttama, eika muualle kuin rannoille ole oikein asiaa (eilen tosin kavelimme kalastajakylaan lapi umpeenkasvaneen viidakkopolun [Maria ja Julia: kylla, polun poikki kurottui hamahakin seitteja, joissa riippui peukalon kokoisia hamahakkeja], mutta reissu oli sen verran hikinen etta jouduimme sijoittamaan taksiveneeseen kotimatkalla). Snorklaus ja uiminen on ollut ylivoimaisesti makeinta - meininki maalla on aika turistista rantarafloineen ja matkamuistokauppoineen. Saarella voi myos tutustua villiin luontoon: snorklatessa ollaan nahty uskomattoman hienoja koralleja, kaloja kaikissa sateenkaren vareissa, haita (reiluja metrisia), merikilpikonnia, rauskuja, lentokaloja ja (valtavia) simpukoita, kapu myos sukelsi yhden hienon simpukan ylos, mutta pahaksi onneksi se oli varattu: sisalta loytyi itse simpukan lisaksi joku todella outo kurkistelija - ehka rapu tai joku mustekala, jonka mulkosilmat kiiluivat epaluuloisesti onkalossa, mutta joka tapauksessa matkamuistoksi siita ei ollut. Lisaksi viidakossa vastaan kaveli puolitoista metrinen monitor-lizard, joita on pienempina saari taynna - kuulimme myos huhua erittain vaarallisesta vihreasta kaarmeesta joka oli tavattu eilisiltana naapurihotellin pihalta.
Kaytiin myos snorklausmatkalla, jossa hait ja upeet korallit toivat hyvaa vastinetta rahoille, mutta kilpikonnaspotti sita vastoin muistutti Mona Lisaa Louvressa: viidesta kymmeneen kappaletta veneita, joissa noin kaheksan ihmista jokaisessa, kaartelee salmessa yrittaen spotata kilpikonnaa. Kun nain tapahtuu, paikalla on kymmenessa sekunnissa semmonen ruuhka, ettei mitaan jarkea. Sen sijaan etta kaikki voisivat rauhassa ihailla kilpikonnaa etaisyydelta, porukka tunkee kameroineen (!) apajille toisten yrittaessa koskettaa poloista kilpikonnaa. Lopputuloksena seuraa sellainen halina, etta kilpikonna ymmarrettavasti pakenee paikalta ilman, etta suurin osa paikallaolijoista on edes nahnyt otusta.
Taalla ollaan asuttu ensimmasita kertaa bungalowissa, mika kuullostaa hehkeammalta kuin se oikeesti on, mutta onpahan saaren halvin :). Mokki muistuttaa Kapun mielesta liiteria ja sen sijaan etta se sijaitsisi rannalla se sijaitsee savisessa rinteessa, viidakon laidalla, mutta on kuitenkin kaikin puolin viihtyisa. saarella on myos yllattavan paljon ruotsalaisia, jopa joidenkin veneiden perassa liehuu ruotsin lippu ja sukellusopetusta on myos tarjolla ruotsiksi. Kuala Lumpurissa tuli viela sateita joka paiva (ostimme viimein sateenvarjon, jota ilman olemme sinnitelleet nainkin pitkalle), mutta taalla sateet ovat onneksi vahentyneet - ainoastaan oisin liiterin peltikatto saattaa ropista kuuron merkiksi.
Huominen viela taalla, illalla kohti lansirantaa ja sielta Thaimaaseen. Glad pask till er alla, hoppas paskharen ar snall mot er. Nauttikaa mammista meidankin puolesta!
Kuala Lumpur experiencen kruunasi hieman mystinen hostellimme, Wheeler's Guesthouse, ja varsinkin sen henkilokunta, joista yksi oli nauravan buddhan nakonen hameeseen ja kultakorviksiin pukeutunut mies (apinan omistaja), yksi erittain hitaalla pyoriva kiinalaispappa, yksi isokokoinen transu seka ADHDn omaava 70-luvun rokkarigubbe Lennon-laseineen. Hostelli oli koristeltu useilla akvaarioilla, kitcheilla kiinalaiskoristeilla ja valoilla.
Taalla saarella taas ollaan vaan hengailtu snorklaten ja uiden, on niin kuuma etta perus hikikerros on huuhdeltava tasasin valiajoin pois. Saari on taysin viidakon tayttama, eika muualle kuin rannoille ole oikein asiaa (eilen tosin kavelimme kalastajakylaan lapi umpeenkasvaneen viidakkopolun [Maria ja Julia: kylla, polun poikki kurottui hamahakin seitteja, joissa riippui peukalon kokoisia hamahakkeja], mutta reissu oli sen verran hikinen etta jouduimme sijoittamaan taksiveneeseen kotimatkalla). Snorklaus ja uiminen on ollut ylivoimaisesti makeinta - meininki maalla on aika turistista rantarafloineen ja matkamuistokauppoineen. Saarella voi myos tutustua villiin luontoon: snorklatessa ollaan nahty uskomattoman hienoja koralleja, kaloja kaikissa sateenkaren vareissa, haita (reiluja metrisia), merikilpikonnia, rauskuja, lentokaloja ja (valtavia) simpukoita, kapu myos sukelsi yhden hienon simpukan ylos, mutta pahaksi onneksi se oli varattu: sisalta loytyi itse simpukan lisaksi joku todella outo kurkistelija - ehka rapu tai joku mustekala, jonka mulkosilmat kiiluivat epaluuloisesti onkalossa, mutta joka tapauksessa matkamuistoksi siita ei ollut. Lisaksi viidakossa vastaan kaveli puolitoista metrinen monitor-lizard, joita on pienempina saari taynna - kuulimme myos huhua erittain vaarallisesta vihreasta kaarmeesta joka oli tavattu eilisiltana naapurihotellin pihalta.
Kaytiin myos snorklausmatkalla, jossa hait ja upeet korallit toivat hyvaa vastinetta rahoille, mutta kilpikonnaspotti sita vastoin muistutti Mona Lisaa Louvressa: viidesta kymmeneen kappaletta veneita, joissa noin kaheksan ihmista jokaisessa, kaartelee salmessa yrittaen spotata kilpikonnaa. Kun nain tapahtuu, paikalla on kymmenessa sekunnissa semmonen ruuhka, ettei mitaan jarkea. Sen sijaan etta kaikki voisivat rauhassa ihailla kilpikonnaa etaisyydelta, porukka tunkee kameroineen (!) apajille toisten yrittaessa koskettaa poloista kilpikonnaa. Lopputuloksena seuraa sellainen halina, etta kilpikonna ymmarrettavasti pakenee paikalta ilman, etta suurin osa paikallaolijoista on edes nahnyt otusta.
Taalla ollaan asuttu ensimmasita kertaa bungalowissa, mika kuullostaa hehkeammalta kuin se oikeesti on, mutta onpahan saaren halvin :). Mokki muistuttaa Kapun mielesta liiteria ja sen sijaan etta se sijaitsisi rannalla se sijaitsee savisessa rinteessa, viidakon laidalla, mutta on kuitenkin kaikin puolin viihtyisa. saarella on myos yllattavan paljon ruotsalaisia, jopa joidenkin veneiden perassa liehuu ruotsin lippu ja sukellusopetusta on myos tarjolla ruotsiksi. Kuala Lumpurissa tuli viela sateita joka paiva (ostimme viimein sateenvarjon, jota ilman olemme sinnitelleet nainkin pitkalle), mutta taalla sateet ovat onneksi vahentyneet - ainoastaan oisin liiterin peltikatto saattaa ropista kuuron merkiksi.
Huominen viela taalla, illalla kohti lansirantaa ja sielta Thaimaaseen. Glad pask till er alla, hoppas paskharen ar snall mot er. Nauttikaa mammista meidankin puolesta!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
