Takaisin pohjoiselle pallonpuoliskolle

Taman kertainen tarina alkaa lahdosta danau tobalta viime tiistaina. Antauduimme viimeisen kerran sumatran hermojaraastavaan maantieviidakkoon. Arktisen (busseissa huudatetaan ilmastointia todella lujaa, eraalla matkalla ihmiset rupesivat esimerkiksi tunkemaan sanomalehtea ja muovipusseja tukkiakseen puhalluksen) yollisen matkan jalkeen saavuimme Dumaihin (jossa jo toistamiseen nukuttiin rahjaisen bussifirman "officen" lattialla). Kielimuurin takia seurasi pienia kuumotuksia, koska bussifirman tyypit halusivat jarjestaa lauttamatkan Melakaan Malesian puolelle. Matka oli aika paljon kalliimpi mita oltiin aluksi katottu ja lisaksi passimme lahtivat muutamaksi tunniksi tuntemattomaan osoitteeseen. Onneksi paikalle ilmaantui pian kuitenkin englantia hyvin puhuva nainen, joten saatiin selvitettya tilanne. Niinpa matka jatkui Melakan kautta Singaporeen.

Saapuminen Malesiaan tuntui paluulta "sivistyksen" pariin: koko infrastruktuuri oli kuin mista tahansa Euroopasta McDonaldseineen, puistoineen ja ehjine siisteine katuineen. Toinen suuri ero oli, etta kaiken maailman hustlerit, joita Indonesia oli taynna, loistivat yhtakkia poissaolollaan. Vaikka Melaka vaikutti todella siistilta paikalta, istuimme kuitenkin jo muutaman Singaporen bussissa.

HUOM! Yhdessa kirjoitettaessa kaymme jatkuvaa kadenvaantoa kielesta, joten tasapuolisuuden nimissa vaihdamme ruotsiin (lukijat alkoot pahastuko mahdollisesta sillisalaattimaisuudesta, vaan nauttikaa kielikurssista :)

De malesiska bussarna ar helt otroliga! Bankarna ar king size fatoljer (laiskanlinnoja) med massagefunktion, fotstod och justerbar (saadettava) air conditioning! Sa ni kan tanka er hur skont de var att bussresa har efter Sumatra. Till och med vagarna var raka och slata. Apropa detta de indonesiska karaokebussarna: I bussarna spelar man sa sketsiga karaoke musavideon, de ar svart att saga ifall musikvideona bara e gjorda pa allvar och super daliga eller handlar det om nan slags ubertwisted humor. De e ocksa konstigt och roligt nar alla fran busschaufforen till ungdomar, man och kvinnor lyssnar pa samma sirapiga softis musik (rakkausballadeja joissa idolspoppi kohtaa iskelman). Bussarna i indonesien var busschaufforernas rike, de bestamde musiken, volymen, nar lamporna slacktes och alla de jatte konstiga stopparna.

SINGAPORE

Aluksi on pakko hyodyntaa Korkkulan Vesalta kuulemaani suomen kielen "kuri"-sanan etymologista analyysia: kurilla on aikaisemmin ymmarretty aidattua kujaa, jota pitkin karja ajettiin paivan paatteeksi takaisin aitaukseen - siis ohjattiin haluttuun paamaaraan. Singaporessa kuri nain ymmarrettyna tulee erikoisen havainnollisesti nakyvaksi: joka puolella on aidattuja/kaistoitettuja reitteja ja parhaimmillaan ymparilla sijaitsevista kaijuttimista kuuluu mekaaninen paimentava naisaani "do not cross the yellow line" tms.. Myos erilaisia varoittavia/kaskevia kyltteja ja merkkeja on kaikkialla - samoin vapaalla numikkoalueella lukee jokseenkin seuraavasti "property of the state, for recreational use only, exercise with caution and follow the rules". Toisaalta sakotkin ovat suhteettoman kuuloisia, esimerkiksi metrossa sauhuttelu ja pyoralla-ajo jalkakaytavalla maksavat 1000s$, syominen tai juominen metrossa (koskee myos laiturialuetta) 500s$. Myos aina niin hilpea death for drug traffickers under singaporean law tervehtii maahantulokorteissa, joita kannetaan mukana maasta lahtemiseen asti (koskee tosin myos malesiaa ja indonesiaa). Tuntuu myos oudolta, etta kaikkialla toitotetaan valvontakameroiden ja lain valvovaa silmaa - ei kuulosta kovin humaanilta ja suvaitsevaiselta meiningilta, mutta eipa kaduilla kovin paljon vaihtoehtoista meininkiakaan nay (skeittareille oli kuitenkin varattu ilmeisesti yksi laillinen kurbi-rappus-setti keskustasta ja eraan kauppakeskuksen ylimmasta kerrkoksesta loytyi myos graffitikulttuuria: tilattu teos, jossa oli kauppakeskuksen nimi kiltein vaaleanpunaisin kirjaimin. Teos toi mieleen Disneyn.), vaan tuntuu, etta kaikilla on kokoajan selkea, samat reunaehdot tayttava, paamaara, jota kohti kuljetaan hyvassa kurissa...

Singapore far en andfadd, de e som staden skulle smitta av sin hets och produktivitet pa en. Under de 3 dagarna i staten, gick vi fotterna av oss. Vandrade fran morgon till kvall. Under den sista dagen skulle vi halla en vilodag, bara chilla och dricka kaffe, men hittade oss sjalva bland kolossala shoppingcenter som var och en rymde nagra Stockmann. Singapore ar ocksa artficialitet par excellence, en fullt airconditioned oas mitt i tropiken. Det ar OCD-staten #1, allt ar putsat och polerat, men till den grad att man blir skeptisk, borjar tvivla over aktheten av denna kuri, vart har de sopat bort allt smuts, spurgun, hemlosa, rebelliska ungdomar...? Det som nog var en lattnad i jamforelse med Indonesien var roskisarna, man kande sig alltid lite skyldig nar man smaskamset slangde skrap i Indonesien, for man visste att slutpunkten var havet, djungeln eller ozonlagret (esimerkiksi laivalla ylakannelta lensi tasaisin valiajoin roskaa mereen, ja yhta-akkia kapu ihmetteli, kun muovipullo hyppi leipia meren pinnalla. Tarkemmin katsottuna se olikin lentokala, mutta aika kuvaavaa luulla sita pulloksi. Tuntuu, etta muovi on varsinainen kehitysmaiden pandoran lipas: massoittain paskaa, eika ihmiset tunnu ymmartavan sen hajoamisaikoja tai kierrattamismahdollisuuksia, vaan yks paketti heitetaan luontoon ja seuraava jo tilalle.) Det ar synd for att man kanner sig sa maktlos infor det har miljoproblemet, fast man skulle vilja resa ekologiskt ar mojligheterna for det begransade pa manga satt. Till exempel kan vi ej bestamma va busskusken stoppar i sin motor och om vi inte vill ligga i magsjuka i 3 manader e vi tvungna att kopa vatten pa flaska. Daremot ar vi inte tvungna att tvatta vara fotter med flaskvatten, som ocksa har hant!

Back to Singapore: Singaporen luontaispiirre tuntui olevan keinotekoisuus: tottakai kaupungit ovat ihmisen aikaansaannoksia, mutta Singaporesta voi loytaa muun muassa "imported beaches" ja kaupungin ykkosbaarialue Clarke Quay on kuin suuri teemapuisto, mutta kuitenkin pinnan alla kaikki on ihan samaa. Vaihtoehdottomuus leimaa muutenkin kaupunkia. Myos kaikki urheilualueet ovat aidattuja ja varta vasten kyseiseen tarkoitukseen tehtyja ja siten, ettei sinne vahingossa osu. Kansalaisten omaehtoisia paikkoja ei ainakaan meidan silmiimme osunut. I Singapore har det urbana livet inte utvecklats i lugn och ro, naturligt, utan allt skapas fardigt fran hogre instanser, istallet for enskilda manniskor. Man ser liksom int enskilda manniskors drommar i olika stadsdelar, kafeer, barer etc.. utan konceptet finns fardigt for allt. Int e de plats for att uppfostra barn heller, nar allt snurrar runt shopping och presterande. Vi besokte ocksa Singapore art museum, dar vaggarna dock sken av tomhet, Singapore har enligt lonely planet utmarkts av konstnarlig torftighet... borjade fundera ifall det ens ar mojligt for kreativiteten att floda i ett samhalle som snurrar runt att gora pengar och prestera, dar djurisk frihet och galenskap ar forbjudet.

Nagon djurisk vildhet hittade vi som tur i Singapore, men djurisk frihet gar tyvar ej att finna har...
Mutta kaikesta huolimatta Singapore oli mielenkiintoinen kokemus ja elaintarha oli aikamoinen elamys. Vastoin muuta kaupunkia, niin luonnoton kuin elaintarha onkin, oli siita saatu viihtyisa ja luonnonmukaisen oloinen. Tuntui ettei kaynnin jalkeen ole enaa muita elaintarhoja, sinne oli pakattu kaikki yksisarvista, lohikaarmetta ja Afrikan norsua lukuunottamatta. Yksittaisista elaintyypeista apinakokoelma oli vaikuttavin. Toisaalta jattilaiskilpikonnat ja kirahvit olivat luonnossa(!) aikamoinen elamys - mitakohan evoluutio on taas ajatellut? Mikaela paasi vihdoin nakemaan mangusteja livena. Mutta on siina tiettya haikeutta, kun joka puolella on valistuskyltteja sukupuuttoon kuolevista lajeista, jotka samalla kayskentelevat rauhattomasti edessa olevalla, niille aina liian pienella, alueella. Etenkin jaakarhua ja valkoisia tiikereita (ja muita kissaelaimia) kavi saaliksi.

Matka Singaporesta Kuala Lumpuriin taittui silmankantamattomiin jatkuvien palmu(oljy)viljelmien halki (niin, ei kai tata malesian loistoa tyhjasta ole rakennettu...missa ovat sademetsat?). Saavuttin myohaan eilen illalla hostelliin China Towniin. Ilta meni kattoterassilla valioliigaa ja kuuta katsellen. Mikaela tosin katseli enemman hostellinpitajan lemmikkiapina Jojoa kuin futista. Tuli aika pitka patka, toivottavasti joku jakso lukea tanne asti...

P.S. Sori heke ja Tom ku heratettiin, mutta kiitoksia tiedoista. Ei kuitenkaan ostettu kameraa, hinnat oli aika korkeet eli katotaan varmaan sitten Hong Kongista.

Parjailkaa!

Horas!

No niin, ollaan nyt vietetty nelja paivaa lake toballa, tarkemmin sen keskella sijaitsevalla Samosir-saarella. Ollu aika rauhallista, koska taalla ei liikennetta ole kuin nimeksi, ihmisia (myos turisteja) aika vahan ja jarvi liplattelee kivasti ikkunan alla. Asuminen taalla on ihan torkeen halpaa: saatiin todella siisti ja iso huone 160cm levealla jousipatjalla ja parvekkeelta on jarvelle noin 10m. Taa kaikki maksaa 4,8 e yo (siis yhteensa eli 2,4 per naama, huh huhn hinta-laatu-suhde aika kohdillaan). Tosi kiva paikka siis, vaikka ruoka ja palvelut onkin kalliimpia ku muualla.

Taalla nahtiin myos reissun ensimmaiset suomalaiset, joita onkin taalla ylattavan paljon, johtuukohan Madventureksesta? No, kaytiin sitten hyvien tapojen mukaisesti nauttimassa tamperelaisten veljesten kanssa paljon grilliruokaa ja vahan olutta - toisaalta oluen kalleuden takia turvauduttiin myos paikalliseen riisiviiniin, joka oli yllattavan ok. Koitettiin myos loytaa vahan yoelamaa, mutta perjantai oli taysin kuollut, onneks sentaan lauantaina porukka oli liikkeella ja saatiin vahan tanssahdeltuakin (vaikka musa oli jotain aika sketsia ysari/2000-luvun hittien trancemixauksia).

Saa on muuttunu huomattavasti miellyttavammaks: vahemman sadetta ja enemman aurinkoa. Myos tuuli puhaltaa virkistavasti, eika oo yhtaan niin kosteeta ku aikasemmissa paikoissa (jarvihan sijaitsee noin kilometrin korkeudessa). Heti ekana paivana vuokrattiin skootteri, jolla ajeltiin ylos vuorille, mista oli todella hienot maisemat. Aluks oli vahan hankala tottua pyoraan, koska ei oo hetkeen tullu ajettua ja lisaks kyseessa oli vahan tehokkaampi (110 kuutioinen) malli manuaalivaihteilla. Lisamausteena myos vasemmanpuoleinen liikenne ja liikuntarajoitteinen kaasukasi. Takapenkilla ei ollu hirveen turvallinen olo. Mut aika pian ajaminen sujui jo ihan hyvin ja kasikin toimi yllattavan hyvin. Pari paivaa myohemmin ajettiin saaren toiselle puolelle kuumille lahteille, mut ajelu sinne oli melkein kivempi ku itse lahteet. Paikka oli rikista valkoiseksi varjaytynyt vuorenrinne, mutta sen sijaan etta olisi paassyt varsinaisille lahteille, lammin vesi oli johdettu kaakelialtaisiin. Yritettiin edeta pienelle kuumavesiputoukselle uimaan, mutta siellakin pohja oli epamaaraista lietetta, joka esti uimisen. Uitiin sitten kirkkaassa jarvessa, kuten kaikkina muinakin paivina taalla.

Kyla, jossa asutaan, on nimeltaan Tuk Tuk. Taa on vissiin joskus ollut aika suosittu paikka, koska hotelleita ja ravintoloita on turistimaaraan verrattuna todella paljon. Lonely Planetin mukaan paikassa juhlitiin viela 90-luvulla sankoin joukoin fullmoon partyja, kunnes Thaimaa varasti ne. Kaikki kaupat on ainaki viela taynna hippikuteita neonvarisine happopaitoineen, mutta niiden vastapainoksi loytyy myos oikeasti hienoa puista- ja kuvataidetta.

Taalta olisi tarkoitus lahtea huomenna illalla yobussilla Dumaihin, josta lautalla Batamin kautta Singaporeen. Siella ollaan siis keskiviikkoiltana.

Terkut Suomeen! -Kapu ja Mikaela

Bukittingi

Bukittingissa tuli siis vietettya kolme yota, taa on pieni ja kompakti kaupunki jossa on kuitenki paljon elamaa... ja melua! Ekana iltana tutustuttiin kaupunkiin, kaytiin vahan markkinoilla, Mikaela osti uudet flipflopit vanhojen haisevien tilalle jotka hylattiin padangiin. Illlalla syotiin kunnon lansimaalainen ateria pastoineen, kermoineen ja kanasaalaatteineen. Ja juotiin bisset paalle.

Kaytiin myos viidakossa parin tunnin retkella katosmassa jattilaiskukka rafflesiaa ja tutustumassa paikalliseen erikoisuuteen crappucinoon, kakkakahviin (silvercat syo viidakossa raakoja kahvipapuja ja kaiken maailman hedelmia. Vatsassa pavut fermentoituvat ja saavat runsaasti uusia suklaisia aromeja. Pavut kerataan elaimen paskasta viidakossa, putsataan, paahdetaan ja jauhetaan. Sen jalkeen kahvi nautitaan kuten mika tahansa muu kahvi. Sita valmistetaan orgaanisesti vain noin 500 kg vuodessa. Jenkeissa ja Javalla samaa kahvia valmistetaan syottamalla vangittuja silvercateja viidakon antimilla.) Kuulemma maksaa Euroopassa euron gramma, mut jos se pitais paikkansa ni luulis ettei naa muuta tekiskaan ku kerais silvercatin kakkaa.

Jatkoa seuraa...Nyt pitaa menna!!!

Yleista fillistelya

Haudi hau!

Ollaan tas just tappamasssa vahan aikaa kahvilassa ennen kuin lahetaan n. 15H bussimatkalle kohti lake tobaa.

Nyt kun ollaan matkattu aikamoinen taival pitkin sumatraa, ni ei voi ku ihailla paikallista arkkitehtuuria: kaikki (no joo, puolet) pikku omakotitalotki on maalattu kirkkailla upeilla vareilla - vihrean ja sinisen eri savyja, keltaista ja punaista, lilaa, purppuraa, okraa, valkoista jne. Lisaksi on pylvaita, kattoja eri tasoissa ja kulmissa, joita varittavat erkkerit (en keksi parempaakaan sanaa, mut kattoja leikkaavat eri tasoissa kulkevat ulokkeet), ikkunat, parvekkeet jne., mutta kuitenkin tyylikkaasti ja hyvan maun rajoissa luoden suhteellisen minimalistisen ja todella kodikkaan nakoisen yhdistelman. Ihastusta vaan lisaa se, et ollaan puhuttu taas koko harmaa talvi ja syksy, et miten on mahdollista, etta Suomessa, jossa muutenkin on suuren osan vuodesta perin varitonta, puetaan kaikki talot suurin piirtein variskaalaan, joka kattaa valkoisen, ruskean ja kaikki mahdolliset harmaat (tjeu: paakaupunkiseutu ja 60-luvun jalkeen rakennetut talot). Lisaks taalla on aika makeita minangkabau-taloja, joiden katot muodostaa buffalosarvet (liittyy legendaan, jossa padang-kansa voitti jaavalaiset puffaloiden avulla) joka suunnasta katsottuna.

Yksi paikallinen erioisuus on myos padang-ruoka: naissa ravintoloissa ei ole menuja, vaan eteesi kannetaan 8-15 ruokalajia eli suurin piirtein kaikki, mita paikassa voi syoda. Taman jalkeen syot lautasilta sen mita huvittaa ja maksat tyhjien lautasten mukaan, tietysti hinnassakin on vahan eroa lihan ja kukkakaalin valilla..syotiin muuten yks kunnon suomi-lautanen, jossa oli just kukkakaalia, perunaa, porkkanaa ja purjoa kasvisliemessa. Kesakeitto veteen tehtyna siis, mut maistu muuten aika hyvalta kaikkien nuudeli-riisi-settien keskella. Toisaalta naihin mestoihin ei kannata menna nalkaisena, koska lasku saattaa kasvaa aika suureksi... Chilkkarifaneilla taalla on myos aika mehevat oltavat (vaikka lajikkeet rajoittuvatkin kai siihen suht pieneen ja suippoon, mita kai aasiassa aika paljon vedetaan) ku sita saa missa vain miten vain ja toreilla mammat istuskelee metristen chilikasojen takana ja joistakin kojiusta saa jotain kymmenta eri chilitahnaa, hmm :)

Yks sketsi juttu on myos taa valkoisen ihon hypetys: sen viel ymmartaa, et nuoriso, joka taalla tuppaa olemaan aika lansiorientoituneita, tulee juttelee, tuijottaa, haluu ottaa kuvia jne. mutta etta aikuiset miehet tulee vauvojensa kanssa, etta kato tonne mun vaimo ottaa meista kuvaa, alytonta. Meetsa sit himaan ja naytat frendeille, et "tsiigaa, nahtii kadulla lankkari ja tossa se on mun kaa" Toinen hyva esimerkkia aiheesta oli, ku tultii lautalla jaavalta. Tavattiin aika pian kannella vanhempi herrasmies, joka puhui aika hyvaa englantia. Kohta se esitteli myos sen vaimon ja sit kavi ilmi, etta ne molemmat tyoskenteli ministeriossa nimelta Ministry of Justice and Human Rights ja vielapa aika korkeilla palleilla, mies oli juristi ja nainen erikoistunut kemiaan ja tyoskenteli jonkun bio-kemiallisten immateriaalioikeuksien kanssa. Esim. sellasta vastaan, kun indonesiasta loytyi lintuinfluenssaa, ne lahetti naytteet WHO:lle. No, sita kautta ne paaty jenkkeihin, jotka loys laakkeen siihen, patentoi sen ja myi sen sit kalliilla takas Indonesiaan. Nain siis toimii YK. Mut takas asiaan: millon ootte puhunu suokin lautalla (tms.) valtion korkeiden virkamiesten kanssa kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan valilla? Ne jopa kutsui meidat niille asumaan pariks paivaks ja mies oli ihan innoissaan kayttamassa kontaktejaan (se myos luennoi jakartan oikiksessa), jos Kapu vaikka haluis tulla tekee gradua tai vaikkarii indonesiaan..ha vaikkari balilla, miks ei!

Om vagar, batar, vulkaner, smadjur mm...

Selamat malam (go'kvall)!

Pa torsdagen var vi pa utflykt till den annu aktiva vulkanen Anak Krakatau (Krakataus barn). varefter vi snorklade vid Krakataus strander, vilket var ganska coolt. Kapu sag valdigt lustig ut nar han klatt pa sig en flytvast, sin mitella, snorkeln och hoppat i, invalidsnorkling :). Vi sag vackra koraller och regnbagsfargade fiskar och blev branda av blippies (smasma men mycket sota maneter). Forovrigt finns har mycket sma och sota och mindre sota kryp, blalangs (ofarliga kryp pa indonesiska). Som rumskompis hade vi i Carita tusentals minimala myror vars liv det var hogst intressant att folja med. Och sa sag vi en riktig PIRATBAT!! Inga riktiga pirater forstass, det var fiskare bara. Men baten var en riktig piratbat, en som jag o Cessi kunde ta var besattning pa de 7 haven med! Tyvarr hann vi inte nappa ett foto men spanar efter sana sa vi kan bygga en nar ja kommit hem :)

Vi startade fran den sovande turiststaden Carita pa fredagen mot Sumatra och staden Padang. Pa farjan mellan Java och Sumatra traffade vi for forsta gangen nan som talar ordentligt engelska, vilket var skont for diskussionerna blir ganska torftiga nar man har kring 8 gemensamma ord. Det var ett medelalderspar som bada jobbade for olika ministerier och de gav sina visitkort 'just in case nat gar snett...', inalles en mycket trevlig batresa.

Vi fick igen en lektion i att man bor vara mycket skeptisk mot for hjalpsamma folk (refererar till Kapus nasta inlagg). I Sumatra ar korta vagar langa och langa vagar oandliga. Vi satt nastan 2 dygn i bil for en resa pa ca 600 km (Nar man fragar hur lange det kan tankas vara kvar innan man e framme ar svaret forst 10 timmar, efter 10 timmar 6 timmar och efter ytterligare 6 timmar kanske 2 timmar... sahar fortsatter det till den punkt av hopploshet da man ar saker pa att rumpan aldrig kommer att aterhamta sig, att man far blodpropp i benen, aldrig kommer att komma fram helt enkelt). Effektivitet ar har ett okant ord lika som slata vagar. I Indien var trafiken snabb och farlig, har bara farlig och DODANDE LANGSAM. Vi stannade minst med en timmes mellanrum for diverse arenden (ata, wc, handla snackgardiner...) och ibland maste chaufforen stanna for en powernap (2 timmar), en gang stannade han bilen, hoppade ut och traskade in i en restaurang var han la sig och sova, pa golvet! Samtidigt forsokte flickan vi reste med lara oss indonesiska, vilket inte gick sa bra da hon inte kunde alls engelska (Hon trodde anda tills helt slutet av resan att vi ar fran Irlandia i Australien trots manga forsok att artikulera FIN-landia sa klart och tydligt som mojligt, Indonesierna tycks inte tyvarr riktigt ha ett sinne for bokstaven F), och de flesta orden hon ville lara oss kunde vi redan. Forresten ar indonesiska ett mycket enkelt sprak, ingen past tense, ingen futurum, bara att rada ord efter varann. Sa vi kan en hel del redan.

Pa morgonen efter den forsta dagen i bil bjod flickan oss hem till sig och sin mamma, dar at vi lite nudlar och nago snuskiga fiskbullar till morgonmal. at goda dukus (indonesiska frukter). Sen tog vi bilder, dehar indonesierna ar galna pa att fa bli fotade med vasterlanningar. Nu vet vi hur de e att vara kandisar. Vi har undrat med Kapu vad fan de gor me dedar fotona.. Efter frukosten och fotosessionerna korde chaufforen oss till sin so called office. Dar hanvisade han oss till en madrass i en stor lokal dar bilkuskar lag omkring och sov. Efter tva timmars somn bjod han oss pa kaffe, kaffe utan socker ar ett okant begrepp har. Saknar espresso. Sen togs de igen foton och sa smaningom kunde resan fortsatta med tva nya medpassagerare. Nu skulle vi da vara framme om ca 10 timmar... men de var vi inte. 17 timmar senare (klockan halv 6 pa morgonen) upplevde jag och Kapu en halv timmes moment of horror da det verkade som om vi var de enda vakna personerna i bilen. Jag tror att vi omedevetet forsokte hoja vara roster lite sa att medpassagerarna skulle vakna innan vi hamnar i diket eller ner for nagot av de tiotals meter hoga stupen... Naja, vi ar i liv och har nagot att beratta at barnbarnen.

Halv 7 pa morgonen framme i Padang lade vi oss i ett hotellrum for en valfortjant vila. Efter det flanerade vi runt i staden som en jordbavning forstort for ett halv ar sen. Hitadde pa kvallen en mysig bar, vilket ar lyx i detta muslimland (har hade ocksa vasterlanningarna som man inte annars sett av samlats, europeerna tycks dra sig till alkoholen, viina vie eurooppalaista :)). Man far dock betala sig sjuk pa det moraliska brott att avnjuta en ol eller tva, jamfort med prisstandarden annors. Olen kostar lika mycket som en hotellnatt, 3-4 maltider, ett halvt par skor osv...

Idag har vi kommit till den mycket sota staden Bukkitingi var vi bongat ett kafe dar man far continenatl breakfast med toast och agg, vilket ar skont eftersom det kanns som om nudlarna sprutar ur oronen pa mig. Ris eller nudlar till frukost, lunch, middag och nattmat. Ej imorgon!

Sampai jumpa! (pa aterseende)

Caritasta Bukkitingkiin ja kaikkea silta valilta

Pahoittelut lyontivirheista, mut on niin jaykka nappis, et ei tahdo menna kirjaimet pohjaan..


Tultiin just kaupunkiin nimelta bukittingki, joka sijaitsee hieman sisamaassa vuorilla n. 1km korkeudessa. Tanne tultiin paddangista (lansisumatran suurin kaupunki), jonne matka oli taas niita lastenlapsille kerrottavia: lahettiin caritasta kohti merakkia, joka on yhteyskaupunki jaavalta sumatralle. Matkalla just ennen merakkia tavattiin dosassa joku paikallinen boona, joka oli menossa sumatralle ja halus auttaa meidatkin sinne. Se paaty sit hieroo diilia jostain tila-autosta dosan sijaan. Aluks oltiin aika epaluulosia, mut saatiin niin hyva hinta ja ymmarrettiin, etta aikaakin saastyisi (auto n. 20-24h, bussi 30h), joten otetiin auto. Se mimmi oli menossa yhteen kaupunkiin idassa ja lahettiin sit koukkaa sielta. Myohemmin selvis, et se mimmi tunsi kuskin ja niilla oli odottamassa pari Malesiaan matkaavaa naista siella koukkauskapungissa, jotka tulis kyytiin (venattiin niita aamulla pari tunii). Kun tahan soppaan otetaan viela sumatran huonohkot tiet (kapeat ja monttuja) ja liikenne, jonka seassa painaa kuokkeja ja rekkoja valilla 30km seka paikallinen mentaliteetti reiluine pysahdyksineen, niin matka paddangiin kesti 40 tuntia!!! Taa sisalsi kyllakin myos muutaman nukkumistauon (esimerkiksi kuskin firman toimiston lattialla) ja nuudeliaterian mainitun mimmin aidin luona yms. matkaa hidastavaa. Sokerina pohjalla autossa on mahdotonta nukkua, koska jatkuvat ohitukset ja kuopat aiheuttavat kaoottisen edestakaisen sivuttaisliikkeen maustettuna jatkuvilla jarrutksilla ja kiihdytyksilla.



Onneks valuttiin alas vuorilta padangiin kuitenkin yhtena kappaleena (vaikkakin rattivasyneina) ja kaupunki nayttaytyi aika kauniina valojen loistaessa aamuyos usvassa (vrt. los angeles mulholland drive). Lonely planet oli hehkuttanut kaupunkia, mut ei se nyt mikaan supersiisti ollut - hyvat safkat kuiteski ja ihan nastoja paikkoja. Tosin joskus viime vuonna siella oli ollut aika kova maanjaristys ja vielaki oli sortuneita/vaurioituneita taloja siella taalla. Sadekaudesta johtuen yha tulee sadetta lahes paivittain - yleensa yks kuuro iltapaivalla ja yks illalla/yolla, no padangissa tuli varmaan kovin tahan asti: sato joku tunnin ja kaduilla oli 30cm vetta (huolimatta sadevesiviemareista ja kaupunkia halkovista joista), joten munkin on pakko nyt kovettaa jalat hankaaviin slabareihin, koska kangaskengat ei kuivu kovin nopeasti ilmankosteuden olessa jatkuvasti n90-100%. Ehka kunkuin juttu padangissa oli kuitenki, et saatiin marat vaatteet, jotka oli lusinu rinkassa ton mainitun 40h automatkan (mmm, mika tuoksu), pestya ihan pesulassa ja - kiitos aamupaivan paahtavan auringon - myos kuivatettua ne.



Taa Bukittingki vaikuttaa kyl tosi nastalta mestalta, kaikki on halpaa ja taal on silti aika high class meininki: paljon viihtyisia ravintoloita, kahviloita, leipomoita (harvinaisuus) ja kauppoja. Tuli jopa mieleen vahan alppikaupungit tasta liikkeiden ja makisten katujen kombinaatiosta. Nytkin ollaan kahvilassa, jossa soi manu chao (hetki sitten blues), kultakalat uiskentelee vieressa ja kynttilat valaisee tummuvaa iltaa. Ekaa kertaa koko reissulla ollaan myos nahty ees joitain lankkareita - kai taal on sit nyt niin off season, et jengi tulee vasta kesalla. Myos tie tanne oli aika viehattava: vuoristoisen viidakon halki purojen ja vesiputousten reunustaessa menoa. Mista tulikin mieleen: jossain alpeilla viel ymmartaa isot voimalinjapylvaat keskella luoksepaasemattomia rinteita (sveitsilainen insinooritaito yhdistyy preussilaiseen tehokuuteen), mut miten ihmeessa taalla tuol viidakon peittamilla vuorilla voi kulkee isot sahkolinjat? Vieks ne sinne helikopterilla ja lyo helvetin isolla lekalla kiinni vuoreen?

Eilen sai kylla taas padangissa naurskella bissen hinnalle: iso (0.62l) maksoi ravintolassa 30 000 eli vahan alle 2,5 e. Ei kuulosta paljolta, mut kaikki on suhteellista: samalla hinnalla saa mm. pihvi- tai rapuaterian samasta ravintolasta, vahintaan 4h dosamatkan, nyt maksetaan yosta saksalaisen viiksivallun omistamassa hostellissa saman verran (kattoterassi puutarhoineen), meitsin slabarit makso 10 000, tunti netissa 4000 eli saa olla aika rikas, jos taalla haluaa mallasta maistaa.

Vahintaan yhta epailyttavaa on danonen salaliitto vesien kanssa: en tieda kuka on maksanut ja kenelle, mut varmaan 80% purkkivesista on mainittua merkkia ja tuntuu, ettei paikallisetkaan juo hanasta, vaan 2,5 dl kertakayttodanoneita (meidan jalatkin on pesty kyseisella tuoteella). Voitte arvata paljon muovia tulee paivassa ja jostain kierratys/enegiajaeista on turha haaveilla - onneks naa kuitenki siivoo paikkoja suht hyvin.

Liikenteesta sen verran, et taalla on vahvistunut jo senegalissa herannyt tunne, et sillon kun tiet on mita on ja liikennetta eri muodoissaan on niin tiheaan ku vai taalla, ni porukan on pakko olla seka hyvia kuskeja etta puhaltaa yhteen hiileen. Esimerkiksi jokainen tietaa, mita tapahtuu, ku suomessa lahtee ohittamaan (ohitettava rupee painaa kaasua, vastaantuleva ei tee mitaan jos sellanen sattuu tulemaan ja kukaan ei oikeen tieda, miten siella tiella pitais menna). Taalla se on niin, et ohituksissa kaikki on messissa ja siihen voi luottaa: isot autot paastaa valiin, vastaan tulevat jarruttaa/vaistaa, jos on tarvis ja mopot kurvaa sinne minne mahtuu jne.

P.S. -Krakatau-

Ihan ylivoimasesti siistein juttu tahan mennessa oli kaynti maailman isoiten rajahtaneella tulivuorella: lahettiin aamulla veneella (4 hlo miehistoa ja me kaks) ja ajettiin kohti tulivuoria. Vastaan tuli niin tankkereita kuin suoraan jostain Tim Burtonin leffasta karanneita kalastusaluksia (ja muoviroskaa, joka oli kai matkalla sinne tyynenmeren pyorteelle..). Rantaudutiin Anak Krakataulle (1927 meresta noussut yha aktiivinen krakataun lapsi). Kahlattiin pienen viidakkomaisen vyohykkeen lapi ja lahettiin kiipeemaan rinnetta, jonka huipulta nakyi, kuinka vuoren ylempi rinne savusi sielta taalta. Itse vuori oli vaalean rikin ja kivenmurikoiden peitossa ja tuprautteli valilla kraateristaan savua. Sielta jatkoimme krakataulle snorklaamaan avaraluontomaiselle korallirannalle. Itse snorklailin pelastusliivit paalla ja kasi paketissa, mutta hyvin se meni - mita nyt pikkumeduusat vahan nipisteli, mut jabat oli vaan et "blibies, dont worry, its okay". Spottasin varmaan 20 eri kalaa ja kaiken nakosii ja varisia kasveja ja koralleja. Oli myos makeen nakosta ku pohja pakeni heti riutan kyljesta jonnekin tumman siniseen aarettomyyteen..oispa ollu happipullot ni oisin menny kattomaan, kuinka syvalle ois paassy ja mita ois tullu vastaan :). Sit vedettiin viel nasi gorengit naamaan ja kotimatkalle, huippurissu!


Take care! -kapu

Jakarta-Labuan-Carita

Loooong story short: Lahettiin sunnuntaina 5.20 bussilla helsinki-vantaalle, kahviteltiin siella mikaelan vanhempien kanssa ja marssittiin koneeseen. Pienet pykimiset Heathrowlla ja sit Abu Dhabiin. Abu Dhabi ja Jakarta lennot lennettiin Etihadilla, joka oli kyl ihan helmi: pitkista lennoista tuli siedettavia kohtuuhyvan ruuan, vapaan viinitarjoilun ja henkilokohtasen leffavalikoiman myota. Ainoo ongelma oli tietysti, ettei koneessa vaan pysty nukkumaan. Mieleenpainuvin kokemus lennoilta oli Abu Dhabin aika sairas meininki: keskella yota kilometrikaupalla merkkikoru, -laukku, -vaate, -taxfreekauppoja jotka oli kaikki vielapa auki (ilman asiakkaita).

Saavuttiin sit jakartaan maanantaina paikallista aikaa vahan ennen kahta. Kasvihuonemainen ilmasto loi heti vasten kasvoja ja armoton hikoilu alkoi..toivottavasti kroppa tottuu tahan ilmastoon kohta. Kuumoilttin vahan, et mitenkahan kaoottinen meininki lentokentalla on, mut kaikki sujui kuin rasvattu> haettiin viisumit, bagit tuli heti ja sit lahettiin saataa kyytii. Ainoo ongelma oli vaan, et ei oltu loydetty mistaan etukateispalikkaohjeita caritaan, vaan laskettiin lahinna jonkun turisti-infon varaan (jota ei tietenkaan ollu). Lentokenttataxit taas pyys palveluista yllattaen aika kovaa hintaa, mut kahen melkeen valvotun vuorokauden jalkeen ei jaksanut lahtee tinkii mitaan tavallista taksia, vaan otettiin melko kallis ilmastoitu kaupunkimaasturi johonki tienposkeen, josta kuski autto meijat labuaniin (lansi-jaavan suurin rannikkokaupunki) vievaan bussiin. Siita matka jatkui paikallisten keikkavideoiden hypnoottisessa tahdissa ja micaela nukahti aika pian. Ite yrittelin pysya hereilla ja fiilistelin horisontissa siintavia tulivuoria.

Eipa menny aikaakaan, kun dosan rahastaja toi mulle puhelimen ja sano et mulle on puhelu(?). Joku aija oli toisessa paassa jo myymassa majotusta labuanista ja matkaa krakataulle, hopisin jotain maybe later puhelimeen ja annoin sen takas. Tunnin paasta sama ukko tulee bussiin jauhaa kaikenlasita tarjousta (joku ois ehka tajunnu, et apinaa yritetaan pumpata ja pahasti, mut ehkapa univelkojen, armottoman ukkosmyrskyn ja pimeyden takia paatettiin lahtee ainaki yheks yoks ukon hotelliin.) Mikaela oli tosin kokoajan skeptisempi ku meika (ja oli loppujen lopuksi oikeessa!).

Saavuttiin Labuaniin josta skoottereilla hotellille ankeeseen huoneeseen rankassa sateessa, gubbe esitteli meille huoneen jonka ovelta spotattiin heti muutama torakka. Gubbe jatkoi tulivuorimatkan ja island tourinsa myymista huoneen kuistilla kyllastymiseen asti: "I just want to give you information, you decide, you decide, i just give you information". Lopulta saatiin babysitteri kaannytettya (vaikka mieluiten se olis varmaan tullu meidan valiin nukkumaan) sen jalkeen ku oli vakuuteltu moneen kertaan etta kerrotaan huomenna "what we decide". (Fast innerst inne hade vi redan bestamt att vi lahtee fiseen sa fort som mojligt nasta dag). Herattiin seuravaana aamuna 16 tunnin younien jalkeen. Eipa aikaakaan kun hotellinomistaja kiikuttaa meille lisalaskun scheck-out ajan ylittamisesta ja perassa nuudeliaamiaisen (ja yrittaa saada meit taas jolleki sen saarelle ja mita kaikkee).

Napattiin heti hotellin edesta skootterikyydit ja kaytiin turhaan kaupungin bussiasemalla josta ei menny busseja Caritaan. Niinpa jatkettiin samalla kyydilla perille asti Krakataun siintaessa merella. Caritassa saatiin nopeasti ja vaivattomasti, suht halvallakin (naa suostu jopa tinkimaan), kiva hotellihuone. Eilen tavattiin joku indonesialainen Radissonin hotellivirkailija joka puhu hyvaa englantia. Kavi ilmi, etta miekkosen hotellissa oli vieraillu paljon suomalaisia nokian tyontekijoita, jotka olivat myos opettaneet muutaman sanan suomea ja tutustuttaneet miehen salmariin. Kerroimme, etta meilla sattuu olemaan turkin pippureita mukana, jolloin mies kutsui meidat valittomasti salmarikesteihin illalla (hanella oli sopivasti pullo absolutia). Niinpa vetimme illan Radissonin tyontekijoiden firmabileissa merenrantabungalowissa karaokea kuunnellessa ja salmaria sippaillessa. Laulettiin muutaman rohkasuryypyn jalkeen Bon Jovin Livin on a Prayer. Juhlien jalkeen kaytiin viela vetamassa loistavat Nasi Gorengit!

Yo oli helvetin kostea (tuli vetta aika tavalla taas, sadekausi viel paalla..) ja kuuma ja koska tie on lahella, pitivat erilaiset moottoriajoneuvot huolen saannollisista heratyksista (tuntu ku rekat olis tullu seinan lapi huoneeseen). Aamulla herattiin kun Dedi (mies jolta kyselimme eilen Krakatau matkasta) koputteli ovellemme. Sovittiin reissujarjestelyt huomiseks (AIDEILLE: meininki vaikuttaa ihan turvalliselta: on pelastusliivit, kapu kavi checkaa veneen joka oli hyvan nakonen lasikuitupurkki kahella moottorilla, eika pikkutulivuori anak krakataukaan oo purkautumassa), eli huomenna aamulla kaheksalta kohti krakatauta.

Tanaan tuntuu vihdoinki silta, et ollaan paasty ihan hyvin meininkeihin, ollaan jo melkein ku kotonamme :). Ollaan opeteltu skidisti indonesiaa ja yleisesti ottaen ihmiset on tosi ystavallisia ja aika uteliaitakin meita kohtaan. Tas Caritassa ei oo mitaan ihmeellisia beacheja ja vesikin naytaa semi sameelta johtuen varmaan useista laskevista joista. Krakataulla pitais olla kirkasta ja paasta snorklaamaan. Ja huomenna kapu saa kadestaan pois ton kantositeen, mut kyllahan se aika jumissa on, mut jos vois vahan polskia, ni sehan ois kiva. Hintataso on asumisen ja ruoan kanssa kohdallaan, mutta esimerkiksi bisse maksaa maltaita (muslimimaa) ja liikkumisessa hairahtuu helposti vahan kalliimpaan, ku paikalliset yrittaa tietenki myyda mahdollisimman kallista aina..myos krakatauretki on aika kallis, mut sen jalkeen kiristellaan lompakonnyoreja.

PS. de har vari smott svort att anpassa sig till detta, att varje gong vi skall skota ett arende so ar det kapu som blir tilltalad: "Hey Mr..." Den feministiska krankningen kompenseras forstos lite av att alla tycker ja e so himla vacker :) Och det har med rosket, man blir lite hopplos, har lust att forklara ot dessa manskor att djungeln ej ar ratt plats for rosk. De djungliga kullarna som hojer sig bakom vagen vid hotellet ser spannande ut, man blir sodar nyfiken men vagar inte mer an titta in.. Vi drommer ocksa konstiga drommar varje natt, undrar om det beror pa hettan, malariamedcen eller separationsangest, men det ar valdsamma och otacka drommar man har har.

Bags are packed and we're ready to sleep

Viimeset jutut hoidettu ja pienet perhoset ilmestynyt vatsanpohjaan pakkauksen myötä. Kiitos kaikille mukanaolleille eilen, oli tosi kivat bileet vielä tähän lähdön kupeeseen... tosin se myös on vähän verottanut tän päivän vireystilaa, mutta kunnon lepoa täs ei taideta vähään aikaan saada koska aamulla pitäis catchaa 5.20 lähtevä bussi kentälle ja sit seuraava vuorokaus meneekin lentokoneessa/kentillä. Viel ku otetaan mahdollinen jet-lag mukaan, niin odotettavissa on varmaan kaks aika suhteellisen väsynyttä matkaajaa ku lopulta päästään perille Indonesian Caritaan (Jaavan länsirannalla Sundan salmessa), joka on ensimmäinen päämäärä. Way to go siis!

Drömde en mardröm för några nätter sen om att min rinkka var mycket tyngre än Kapus, den gick ej och bära på för den var fylld med bindor. Jag tog detta som en varning och har nu försökt packa så minimalistiskt som möjligt, kring 7 kilo har vi båda att bära med oss när nu vår resa äntligen börjar. Drömmen fortsatte med att vi åkte rutchbana ner och hoppade oss fram till flyget i en enorm pomppulinna, fick aldrig veta hur flygresan slutade... det får vi veta om typ 32 timmar när vi äntligen é i Jakarta, varifrån vår resa nog fortsätter direkt mo paradisiga stränder i Carita. Nu känner jag mig feberyrig av resfeber! Några timmar av hejdåsömn åt sängen som efter 3 månader kommer vara länge saknad, kännas som en frälsning..